2.3.2006

Usko vs. uskonto?

Henkilökohtaisesti ärsyttää eräs argumentti, jota tietyn suuntauksen uskovat käyttävät. Ärsytystä lisää se, että olen joutunut ko argumentin kanssa tekemisiin useammin, kuin muutaman kerran. Jopa muutaman kerran liikaa.

Tämä nerokas punchline tulee esiin yleensä siinä vaiheessa, kun keskustellaan kristinuskosta, ja se kuuluu näin: "Ei uskonto pelasta, vaan Jeesus pelastaa!" Toinen samaan sarjaan kuuluva repliikki on: "Minäkin vihaan uskontoa (tai uskonnollisuutta) , mutta minulla on elävä suhde Jeesukseen!" Hä?

Katsotaanpa. Jeesus on (mahdollisesti) historiallinen henkilö, jos asiaa tarkastellaan ei-uskonnollisesta näkökulmasta. Jeesuksen pelastava ulottuvuus astuu kuitenkin voimaan väitteen esittäjän mielestä vain uskon kautta. Usko sisältää Jeesuksen sijaiskuoleman merkityksen sisäistämisen henkilökohtaisesti. Kun otetaan lisäksi huomioon kristinuskoon sisältyvät muut dogmit, ei voida kiistää, etteikö kyse olisi uskonnosta.

Vielä tässäkin vaiheessa joutuu yleensä vääntämään, että kristinusko on uskonto siinä missä muutkin uskonnot. Jos tästä vaiheesta päästään eteenpäin, alkaa väittäjä yleensä perustelemaan argumenttiaan sillä, ettei uskonto sinänsä pelasta, vaan henkilökohtainen usko. Väittäjä yrittää todistaa oman uskon eroa yleiseen tapauskovaisuuteen. Hyvä. Mutta eikö kyse ole harvinaisen selvästi uskonnosta?

Kiteytetysti: Jeesuksella ei ole yliluonnollista ulottuvuutta ilman uskontoa. Usko (tässä mielessä) Jeesukseen ilman uskontoa ei olisi mahdollinen. Siis, kyllä väittäjän mielestä tietty uskonto pelastaa, kun siihen uskotaan. Väittäjä yrittää hämmentää ristiriitaisella argumentilla, jonka logiikka ei ole logiikkaa.

Vastaava väite olisi esimerkiksi: Ei palolaitos pelasta, vaan palomiehet.... Tai: ei sairaus tapa, vaan bakteerit... Toiseen variaatioon vastaava väite olisi: Vihaan alkoholia, mutta rakastan Koskenkorvaa, tai: En minäkään pidä autolla ajamisesta, mutta tykkään ajaa Ladallani. Lada kun ei ole auto...

Takana on yleensä tarve nostaa oma uskonto toisten uskontojen yläpuolelle: minun uskontoni ei ole uskonto, vaan Totuus. Jos kuitenkin verrataan kristinuskoa vaikka buddhalaisuuteen, on buddhalaisuus paljon vähemmän uskonto, kuin kristinusko.

Miten pitäisi tulkita paita, jonka edessä lukee "Religion kills" ja takana " Jesus saves"? Kristinusko tappaa ja pelastaa. Syytä siis varoa?

4 kommenttia:

  1. Ensinnä kiitos näistä sivuista, tulin tänne Franciscus Assisilaisen hakusanan kautta mutta oli suorstaan "pakko" alkaa lukea muutakin. Tämä tekstisi alkoi mietityttämään.

    Usko vastaan uskonto... No, itse olen sitä mieltä että uskonto ei pelasta! Itse olen kuulunut seurakuntaan, jossa ajateltiin, että vain siihen seurakuntaan eli uskontoon kuuluvat pelastuvat. Minä en löytänyt sieltä elävää Jumalaa. Mutta sitten koin uskon henkilökohtaisesti! Usko ei ole sama asia kuin uskonto. Uskonto voi olla tietty yhteisö tai järjestä, johon kuuluvilla ihmisillä on samat arvot; tai he ovat laiskoja irtisanoutumaan, mikäli vanhemmat ovat liittäneet heidät ks. uskontoon lapsena.

    Uskonto -sana käsittää myöskin islamilaisuuden, buddhalaisuuden ja niin edelleen. Jos kuitenkin puhutaan siitä, että vain Jeesus on Herra, ei riitä että kuuluu USKONTOON, vaan Jeesus edellyttää ihmisen olevan USKOSSA, ei USKONNOSSA.

    Mutta ei tästä tämän enempää. :) Hyvää jatkoa ja kirjoittele lisää, voipi olla että tulen pelkästä mielenkiinnosta lukemaan vielä enemmän kirjoituksiasi, koska kirjoitat kiinnostavalla tavalla kiinnostavista asioista ja olet selvästi pohtinut asioita.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommentista! Tosin en ole varma, että ymmärsitkö kirjoitukseni olevan vastine juuri esittämällesi näkökannalle (alkuperäisen kirjoitukseni voisi lukea vaikka vastineena kommentillesi).

    Eli tiivistetysti juuri se mikä itseäni ärsyttää, on oman uskonnon "syvällisen" ymmärtämisen nostavan sen yli muiden.

    Ongelma ei ole ainoastaan moraalinen (ylpeys), vaan myös käsitteellinen (käsitteiden sekoittaminen & hämmentäminen).

    Moraalinen ongelma: Ymmärtääkseni jokaisessa maailman uskonnossa on olemassa erottelu "tapauskovaisen" ja "tosiuskovan" välillä... ja näiden määritelmien sisälle mahtuvat luokitellaan riippuen opillisesta suuntauksesta vielä useilla tavoilla. Et lienee ainoa, joka ajattelee samoin omasta oikeassa-olemisestaan.

    Käsitteellinen ongelma: Lienee selvää, että mainitsemasi (tosi)uskon käsite kuuluu uskonnolliseen käsitteistöön? Siten siis uskoa on mahdoton ymmärtää esim. biologiselta tai psykologiselta kannalta. Tietysti psykologi olisi asiasta erimieltä. Kuitenkin: usko ymmärretään eritavoin erilaisissa uskonnoissa ja niiden haaroissa. Nyt, jos puramme koko käsitteistön, ja puhumme pelkästä Uskosta, ilman viitekehystä (uskontoa) valehtelemme. Koska, halusimme tai emme, myös mainitsemasi pelastusopillinen dogma on puhtaasti uskonnollinen, vaikka siihen liittyisi miten mystillinen (kokemuksellinen) sisältö.

    Tästä aiheesta voisi kirjoittaa helposti esseen lukuisine esimerkkeineen jne, mutta toin tämän ristiriiran mielestäni riittävän hyvin jo kirjoituksessani esille, joten täydensin sitä hieman varmuudenvuoksi.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8/9/08 16:57

    Religion kills=Uskonto tappaa=Uskonnollisuus ja lain noudattaminen eivät pelasta ihmistä vaan päinvastoin vievät pois Jumalasta, joka ottaa luokseen vain itse riittämättömiä ja oman heikkoutensa tunnustavia ihmisiä.

    Jesus Saves=Jeesus kuoli jotta saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme lopulta taivaaseen Jumalan yhteyteen.

    VastaaPoista
  4. Juuri tuota argumenttia vastaan on alkuperäinen kirjoitus & vastaukseni 1st:lle.

    Jos mielestäsi Jeesuksen pelastukseen uskominen ei ole kristinuskoon sisältyvä dogmi, niin onko se kenties filosofia?

    VastaaPoista