31.10.2011

Uskontokritiikin kritiikki

Albrecht Dürer, Melancholia I, 1514.

Laadin lyhyen vastineen Aamulehdessä julkaistulle Jerry Coynen uskontokritiikille. Nykyajan skeptiselle ateismille on tyypillistä hyökätä uskonnollisen ajattelun karkeimpia virheitä vastaan, ja antaa samalla ymmärtää että ongelma on yhteinen kaikelle hengelliselle ajattelulle. Kritiikki sinänsä on perusteltua, mutta se on epärehellistä ja epätarkkaa niputtaessaan yksittäiset havainnot kaikenlaisen uskonnollisuuden ongelmaksi.

 1 Uskonto on ongelma.
”Olen hieman pettynyt siitä, että pelkkä tosiasioiden esittäminen ei riitä silloin, kun evoluutioteoria on ristiriidassa ihmisten ennalta omaksutun uskonnollisen maailmankatsomuksen kanssa. Suuri osa yhdysvaltalaiskouluista tekee varsin hyvää työtä biologian opetuksessa. Mielestäni uskonto, ei tietämättömyys, on tässä se todellinen ongelma. Siksi olen ryhtynyt myös uskontokriitikoksi.”

Ongelma on tarkemmin määriteltynä valmiiden mallien kyseenalaistamattomuudessa. Tieteen uusimpien havaintojen sulauttaminen myyttisten eettismoraalisten konstruktioiden osaksi ei ole itsessään ongelma. Argumentin kritiikki rakentaa kuitenkin virheellisesti sillan yksittäisen epäkohtien kautta kaikkien uskontojen kritisoimiseksi. Uskontokritiikin sijaan hedelmällisempää olisi tehostaa kriittistä ajattelua ylipäänsä siellä missä sitä puuttuu.

2 Uskonto ei löydä totuutta.
”Ihmiset vihaavat aina toisiaan etnisen taustan tai maantieteen vuoksi, mutta uskonto on yksi maailman suurista erottelevista voimista. Uskonnot eivät voi löytää totuutta, koska ne esittävät yhteensopimattomia väitteitä, joista parhaimmillaan yksi voi pitää paikkansa. Mielestäni kaikki ovat väärässä.”

Väite on totta eksoteerisessa mielessä, koska uskonnot nivoutuvat kiinteästi kulttuurisiin kehitystarinoihin. Kuitenkin esoteeriselta kannalta kaikkki uskonnot todistavat samasta: ihmisen tahdosta nähdä se, mitä silmillä ei voi nähdä ja nousta sinne minne vain Henki voi nousta. Uskontojen hajanainen kuvakieli ja aikaan sidottu symboliikka asettaa toki haasteensa uskontojen yhteisen sanoman löytämiseksi, varsinkin kun jo uskontojen sisällä olevat tulkinnat eroavat suuresti toisistaan.  
Toisaalta jos totuudella tarkoitetaan absoluuttista totuutta, voidaan väite laajentaa koskemaan kaikkea ihmisen hahmottamaa tiedon metodologiaa, oli se miten tieteellistä tahansa. Käsittääkseni kaikki tieteelliset metodit tiedostavat toimivansa saman hermeneuttisen kehän lainalaisuuksien mukaan, jolloin uskonnon rajoittuneisuus ei ole itsessään mikään erityisongelma. Näin ollen kriitikon olisi otsikon mukaan tunnustettava myös, ettei tiede löydä totuutta. Inhimmilliset pyrinnöt etsiä totuutta vain lähestyvät sitä.

3 Totuuteen on vain yksi tie.
”Tiede, laajasti määriteltynä empiiristen havaintojen ja järkeilyn yhdistelmä. Richard Feynmania lainatakseni tiede on paras tapa olla huijaamatta itseämme. 
Uskonto taas on paras itsensä huijaamisen tapa: ihmiset tietävät, mitä haluavat uskoa. Yleensä se opetetaan jo vanhempien toimesta, ja sen jälkeen ihmiset vakuuttavat itselleen sen olevan totta. Ja kun tämä askel on otettu, voidaan omaa totuutta alkaa syöttää muille ihmisille. Pakkosyöttö, ei usko itse, on uskonnon perimmäinen ongelma.”

Tiede ei itsessään määritä, miten löydettyyn totuuteen pitäisi suhtautua. Niinpä yllä mainitun perusteella "tieteellinen ihminen" voi valita moraaliseksi pohjakseen mitä tahansa sosiaalidarwinismin ja humanismin väliltä. Tämä ei riitä, ihmisessä on psyykkis-materialistisen ulottuvuuden lisäksi hengellinen ulottuvuus, johon tiede ei ylety. On mahdotonta rakentaa maailmankatsomus pelkän tieteellisen datan varaan. 

Allekirjoitan kritiikistä loppulauseen, mutta jälleen kerran yksittäisestä väistettävissä olevasta ongelmasta vedetään turhan laajoja linjauksia. Päinvastoin kun kirjoittaja, väitän itse että totuuteen on monta tietä. Ylipäänsä yhden tien kannattajat kalskahtavat fundamentalisteilta, eikä asiaa korjaa se että kirjoittaja on tiedemies.

4 Tiedekään ei tiedä kaikkea, mutta siitä viis.
”En usko, että koskaan tiedämme miten elämä sai alkunsa. Voimme toistaa sen laboratoriossa, mutta emme olleet paikalla silminnäkijöinä. Mutta väite siitä, että jumala oli kaiken takana, koska emme ymmärrä elämän syntyä... se on aivan sama kuin väittäisi elämän synnyttäjäksi menninkäistä, örkkiä tai lohikäärmettä. 
Väite siitä, että joku jota ei ole olemassa, selittäisi tuntemattoman, ei ole toiminut tieteen historiassa, ja mielestäni se on myös filosofisesti järjetöntä.”

Jumalaa ei tarvita paikkaamaan kykenemättömyyttämme ymmärtää maailman syntyä. Päinvastoin, Absoluutin tunnustaminen selittää tieteen selittämien mekanismien taustalla vaikuttavia voimia. Näin ollen usko Jumalaan täydentää sitä tietoa, minkä tiede tuottaa. Mikäli (ja kun) Jumala on tieteelle (tai tiedemiehille) ongelma, ei maailman syntyä ole hengelliseltä kannalta mitään ongelmaa tutkia huomioimatta sitä.

5 Uskontokritiikki ei ole vain taistelua evoluutioteorian puolesta.
”Evoluutio on ammattini, mutta sen hyväksyminen ei ole niin tärkeää kuin esimerkiksi afgaanityttöjen oikeus käydä koulua ilman, että joku heittää happoa naamalle.”

Tottakai toisten vahingoittamista uskonnon varjolla tulee vastustaa. Samoin tulee vastustaa ateististen järjestelmien väkivaltaa. Ideologia sorron taustalla voi olla mikä tahansa.

6 Suora uskontokritiikki ei ole ainoa keino.
”Uskonnollisuuden ja sosiaaliturvan välillä on merkittävä korrelaatio. Eräs uskonnollisuuden syy on ihmisten turvattomuuden tunne; silloin on helpompi kääntyä taivaallisen huolenpitäjän puoleen. 
Kun puhun halusta päästä eroon uskonnoista... no joo, mutta siihen on erilaisia keinoja. Voi kirjoittaa kirjan kuten Christopher Hitchens ja Richard Dawkins, mutta voi myös parantaa yhteiskuntaa niin, että tarve uskonnoille vähenee. Tämä on vaihtoehtoinen, vähemmän kova tapa.”

Mikäli uskonnollisuus korreloi turvattomuuden kanssa, on motiivi hengelliseen edistykseen sinänsä itsekästä (vaikka ymmärrettävää). Yhteiskunnan parantamisen tarpeellisuuden myöntää toki uskonnollisetkin ihmiset, joten tässä olisi kaikkia ihmisiä yhdistävä tekijä, toisin kuin erilaisten näkemysten välisellä debaatilla aiheutettu eripura. Viimeaikoina julkisuudessa toteutettujen ateististen ja uskonnollisten kampanjoiden varat voisi kaikin mokomin sijoittaa hyväntekeväisyyteen.

7 ”Militantti ateismi” on hämäystä.
”Viisi vuotta sitten amerikkalaisilta kysyttiin, mitä he tekisivät jos joku tieteen toteennäyttämä asia olisi ristiriidassa heidän uskontonsa kanssa. 64 prosenttia sanoi, ettei uskoisi faktaa.
Mielipiteeni on, että uskonto on ongelma, mutta todisteet tukevat mielipidettäni. Militantti us on taas leima, jolla väheksytään ateisteja. Ei demokraattipuolueen kritisoijia kutsuta militanteiksi republikaaneiksi.”

Epäilemättä noiden 64 prosentin mielipide on heikosti perusteltavissa. Silti edustamastani lähtökohdasta käsin sekä tekstissä kritisoitu uskonnollisuus sekä tekstin kirjoittajan ateismi ovat ”militantteja”, mikäli tällä tarkoitetaan taistelevaa asennetta maailmankatsomusten välillä.

8 Tieteen ja uskonnon ristiriita on todellisuutta.
”Ainoa tapa olla älyllisesti rehellinen uskovainen tiedemies on olla uskomatta mihinkään uskontoon, joka edellyttää jumalolentoa. Erityisesti sellaista jumalolentoa, joka joko loi maailmankaikkeuden tai toimii universumissa nykyhetkellä. Tämä sulkee pois melkeinpä kaikki uskonnot.
Oman määritelmäni mukaan tiede sulkee pois kaiken uskon jumaluuteen tai yliluonnollisiin voimiin, eikä itsensä vakavasti ottava tiedemies voi hyväksyä tuollaisia asioita ilman todisteita. Eikä niitä todisteita ole.”

Tieteen ja uskonnon ristiriita voi vaikuttaa yksilön maailmankatsomuksessa monin tavoin. On myös mahdollista sovittaa nämä keskenään. Itselleni jää epäselväksi, millä tavalla tiedemies on kykenemätön tekemään työtään uskoessaan Jumalaan (siis jos ongelma pidetään vakaumuksen tasolla, eikä lasketa lukuun tiedon manipulointia tai muuta epätieteellistä toimintaa)?

9 Kritiikki on hyödyllistä.
”Sanotaan, että uskonto on tullut jäädäkseen, mutta Länsi-Eurooppa oli aiemmin paljon nykyistä uskonnollisempi, ja asiat ovat näissä maissa tästä syystä nyt paremmin. Jopa Yhdysvalloissa sekularismi on kasvussa.
Ilman jumalia voi selvästikin olla hyvä ihminen, kuten moni ruotsalainen tai suomalainen.
Uskonnon kiihkomielisimmät muodot kuten militantti islam eivät väisty helpolla. Mutta en kritisoisi uskontoa jos pitäisin toimintaani hyödyttömänä.
Näkemystäni voidaan pitää tylynä, mutta ei ole minun vikani, että ihmiset eivät kestä uskonsa arvostelua. Tiedemiehenä en ymmärrä ajatusta, jonka mukaan joitakin asioita ei sovi kritisoida.”

Kaikkea pitää voida –ja tulee- arvostella.

Lähde: Uskonto on paras itsensä huijaamisen tapa, Mikko Pulliaisen artikkeli Aamulehdessä 18.10.2011 Jerry Conen uskontokritiikistä