17.8.2010

Valoa oudoissa paikoissa

Maailmankatsomuksellisesti mielenkiintoinen haastattelu Joose Keskitalolta:

5.8.2010

Laki ja armo

Oikeus on sokea ja seurausta edeltää aina syy. Erilaiset armo- ja anteeksianto-opit sekoittavat hengellisessä elämässä hämmästyttävän usein tämän tosiasian. Turvautuminen toiveeseen, että kun on kerran uskoon tullut,  on kaikki vanha tehty tekemättömäksi, on kestämätöntä utopiaa. Kun kivi on heitetetty veteen, aiheuttaa se väistämättä aaltoja. Olemmeko siis auttamattomasti kurjia syntisiä ja jokaiseen syntiin syypäitä? Asia ei ole näinkään. Selvennän seuraavaksi keskeisiä väärinymmärryksiä lain, armon, anteeksiantamuksen ja synnin ympäriltä. Teesit ovat opillisesti toistensa naapureita, joten ne kiertävät kaikki samalla kehällä.

"Jos rikot yhden pienimmistäkin lain kohdista, olet syypää kaikkiin"
En lähde avaamaan teesin oikeaa tulkintaa, vaan käsittelen asiaa vain antiteesinä. Ei ole oikeudenmukaista tuomita ihmistä teoista, joita hän ei ole tehnyt. Tästä tuskin on kukaan eri mieltä. Kuitenkin oheiseen teesiin vedotaan erilaisissa perisynti-turmio-opeissa. Jos nyt hypoteettisesti uskoisimme näin, olisi aivan sama mitä kukakin täällä tekisi. En suosittele nihilismiin vajoamista.

"Jokainen synti on samanarvoinen"
Asia on todellisuudessa päinvastoin: jokainen hyvä tai paha teko on eriarvoinen ja erilainen seurauksiltaan. Ei ole missään mielessä sama asia himoita naapurin autoa, kuin tappaa satunnainen ohikulkija. Jälleen kerran jokainen tietää tämän luontaisesti, mutta hämärästi kierrätetyt teesit tuntuvat sekoittavan suhteellisuuden tajun. Onneksi vaikuttaa kuitenkin siltä, että näin ajattelevien ihmisten oppi pysyy vain oppina ja luontaisesti he toimivat kuten asia todellisuudessa on.

"Ajatussynti on sama kuin tekisi synnin konkreettisesti"
Tämä Jeesuksen vuorisaarnassa esitetty opetus on kyllä oikein ymmärrettynä ensiarvoisen tärkeä pyrkiessämme kehittymään. Ajatussynti ei kuitenkaan ole samanarvoinen kuin konkreettinen synti. Tuskin kukaan pitää tappamista ja vihastumista tai ajatuksissa pettämistä ja konkreettista pettämistä samanarvoisina. Jos näin olisi, pitäisi ajatusrikoksiin suhtautua samalla vakavuudella kuin tekoihin.

"Uskoontulo pyyhkii kaiken synnin pois"
Jos näin olisi, tulisi kuka tahansa mitä tahansa syntiä tehnyt hetkessä puhtaammaksi kuin koko elämänsä taitavasti elänyt. Kaikki tämä mahdollistuu sijaissovitus-dogmiin uskon takia. En ala maalailemaan tähän mitään esimerkkiskenaarioita, lukija voi pohtia niitä itse. Synti (eli pahojen tekojen vaikutus) ei pyyhkiydy uskoon tultua, vaan asioilla on tapana seurata ja tulla uudelleen vastaan. Uskoontulo voi toki helpottaa asioiden vastaanottamista uudelleen siten, että ne on mahdollista ratkaista.

Tiivistetysti mainittujen teesien kokoelma voi aiheuttaa moraalisen toiminnan sijaan vastakkaista toimintaa. Logiikka: Olen pelastettu + kaikki synnit ovat samanarvoisia + jos teen yhden synnin olen vikapää kaikkiin synteihin = Olen tehnyt syntiä, joten olen vikapää kaikkiin synteihin. Olen kuitenkin pelastettu, joten tämä on ainoa asia joka ratkaisee = ihmiselämän luontainen moraalipohja vinoutuu, koska ihmisen vastuu omasta toiminnasta katoaa.

Näiden teesien jälkeen käsittelen positiivisessa mielessä, miten armo ja anteeksiantamus vaikuttaa. Armo on siinä, että elämä asettaa suorittamattomat kehitystehtävät aina uudelleen eteemme. Koska tarkoitus on voittaa heikkoudet ja käsitellä synnit, on tämä äärimmäisen lohdullinen tieto. Armo on myös siinä, että "elämä ei mene rikki" vaikka tekisimmme suuriakin virheitä. Toki hinta voi olla kova, jos lainaamme paljon elämältä. Armoa on se, että voimme milloin tahansa kääntyä, tehdä parannuksen ja alkaa tehdä oikein.

Anteeksiantamusta on monen suuntaista: muita ihmisiä, itseämme ja Jumalaan kohdistuvaa. Anteeksiantamus (ja saaminen) on äärimmäisen tärkeä prosessi synnistä vapautumisen kannalta. Tässä astuu kuitenkin esiin syntien asteet: mitä enemmän jätämme jälkeen anteeksiantamattomia tekoja, sitä enemmän luomme magneettisia sidonnaisuuksia, koska elämä järjestää asiat siten, että olemme valmiit vasta kun olemme ratkaisseet kehitystehtävämme. Anteeksiantamus ja -saaminen ovat avaimia näistä sidonnaisuuksista vapautumiseksi. Samalla tehdessämme katkeruutta aiheuttavia tekoja asetamme itsemme toisten armoille, koska mikään ei takaa, että tekojen kohde olisi halukas, tai edes kyvykäs antamaan anteeksi, jolloin magneettinen sitoumus säilyy yksipuolisena. Tämäkään ei ole itsessään huono asia, onhan laki sitä varten että se hyvittää epäoikeudenmukaisuudet. Armoa ei voi ottaa vaan saada. Lopuksi vielä korostan, että laki on lahjomaton syyn ja seurauksen mekaniikka, jota kaikki luonto tottelee samalla varmuudella. Armo ja anteeksiantamus ovat inhimillisen kehityksen avaimia, joiden toiminta itseasiassa sisältyy lakiin. Laki ei ole itsessään hyvä, paha tai huono, se on vain kehikko, jonka mukaan on suositeltava elää.