30.10.2005

Ateismi, agnostismi ja teismi

Ateismi eli ei-teismi on teismin kielto. Teismi voidaan ymmärtää lausumana tai väitteenä sekä uskomuksena tai vakaumuksena. Teismi on väite, jonka mukaan jumala tai jumalia on olemassa. Eli teisti on henkilö, joka uskoo, että jumala on olemassa. Ateisti uskoo, että jumalaa ei ole olemassa. Henkilö ei voi olla samaan aikaan ateisti ja teisti. Sen sijaan voidaan ajatella, että on rationaalista pidättäytyä kannanotosta jumalan olemassaoloon. Henkilö, joka ei kannata teismiä eikä ateismia on agnostikko. A-gnosis tarkoittaa ei-tietoa/tietämättömyyttä, Huxleylle nimenomaan kannanotosta kieltäytymistä riittävien perusteiden puuttuessa. Agnostismia voidaan luonnehtia myös epäilyksi. Agnostismi on kuitenkin myös kannanotto, joka perustuu harkintaan. Esimerkiksi eläintä ei voida kutsua agnostikoksi, koska se ei kykene muodostamaan uskomuksia. Ateismin ja agnostismin perusteilla ja määritelmillä on eri-asteisia eroja.

Teismin perusteluina vedotaan usein ilmoitukseen, ihmeisiin ja uskonnollisiin kokemuksiin. Pyhiin kirjoihin sisältyvien oppien ehdoton tunnustaminen on tavallisesti dogmatismin ja fundamentalismin perusteina. Agnostismi ja ateismi osoittavat yleensä, että nämä perustelut ovat tavallisesti kehämäisiä ja kysymystä kiertäviä, koska ne edellyttävät ennalta uskonnon totuutta. Teistiset perustelut selittävät monesti erikoiset tapahtumat tai kokemukset jumalan olemassaoloa todistaviksi. Naturalistinen uskontopsykologia ja uskontososiologia taas voivat antaa luonnollisesti uskottavia selityksiä subjektiivisille ja kollektiivisille uskonnollisille ilmiöille. Kolmas argumentti teismin puolesta on moraalinen argumentti. Moraaliseen argumenttiin ateismi vastaa hankalalla kysymyksellä pahan ongelmasta, jota pidetään vahvana argumenttina ateismin puolesta.
(Uskonnonfilosofia, WSOY 2003, Ilkka Niiniluoto: Ateismi, s. 130 - 135)

Fideismillä tarkoitetaan uskoa ilman tarvetta/halua perustella sitä (rationaalisesti). Uskonnollisuudessakin voi olla oma agnostinen puolensa. Joillakin kristityillä on näkemys, jonka mukaan Jumalaan voi uskoa, mutta Jumalasta ei voi tietää paljoa. Monesti esimerkiksi väittely uskovan kanssa voi päätyä lopulta agnostiseen argumenttiin:" et voi ymmärtää Jumalaa, joten sinun pitää uskoa tämä asia, vaikka se ei tuntuisi järkevältä". Tästä johtuen monet ateistit eivät hyväksy agnostismia missään muodossa, koska sillä on liikaa yhtäläisyyksia uskonnolliseen ajattelutapaan.

Mielestäni agnostismi on eräänlainen 0-arvo; turvallinen lähtökohta olla ottamatta kantaa hankaliin asioihin(en tarkoita, etteikö agnostismi voisi olla myös hyvin perusteltu maailmankatsomus, päinvastoin!). Ateismiin päätyminen vaatii jonkin verran työtä, jotta voi varmistua jumalan olemassaolemattomuudesta. Ateisteiksi tutkimuksissa tunnustautuukin selvä vähemmistö (muutama prosentti). Suurin osa ihmisistä tutkimuksissa sanoo olevansa teistejä, suomalaisista n. 85 %. Heidän valitsema teismi on kuitenkin mielestäni agnostismin sävyttämää: jumala on (ehkä) olemassa, muttei selvästi määritettynä. Jumaluuden olemassaolo tukee kuolemattomuuden tunnetta ja vähentää kuoleman pelkoa, muttei vaikuta jokapäiväiseen elämään. "Oikeaoppisiksi kristityiksi" tunnustautuu erään tutkimuksen mukaan vain n. 8 % suomalaisista.

29.10.2005

Yksi käsitys uudestisyntymisestä

Uudestisyntyminen ei ole sama kuin jälleensyntyminen. Jälleensyntymä on automaattista, kunnes karmaa ei enää ole. Uudestisyntymä ei ole automaattista. Ensinnäkin, jos ajatellaan ihmisen olevan kolminainen, ihmisessä on Ruumis, Sielu ja Henki (Henki & Sielu voidaan pilkkoa pienempiinkin osiin). Sielussa on mm. tunteet, persoonallisuus ja muisti. Sielu ja Ruumis ovat Hengen käyttövälineitä. Henki on Jumalainen komponentti. Henki on ollut ja tulee olemaan ikuisesti. Henki on osa Jumalaa. (Myös tässä valossa ainakin ikuinen helvetti on mahdoton: Jumala ei polta osaa itsestään ikuisesti.) Ihmisessä Henki on piilevänä, kuin siemenenä.

Kun ihminen etsii totuutta, hän löytää Hengen, ja tapahtuu uudestisyntyminen. Hänen uskonsa ei välttämättä ole sama kuin se, miten asiat tapahtuvat. Vertauksena Pyhä Henki kolkuttaa ovella ja odottaa, että avaamme. Koputus on sitä kovempi, mitä kovemmin etsimme. Idea on kuitenkin se, että Henki on meissä jo, se odottaa vain löytämistään. Jos henkeä ei olisi, emme olisi myöskään ikuisuusolentoja. Kun uudestisyntyminen/valaistuminen tapahtuu, ihminen voi kirjaimellisesti muuttua, syntyä uudesti. Tästä eteenpäin Henki saa valtaa siinä määrin, mitä enemmän ihminen antaa sille tilaa. Tämä tarkoittaa käytännössä omien mielihalujen jne. kuolettamista. Puhutaan pyhityksestä tai Pyhän Hengen täyteydestä.

28.10.2005

Jälleensyntyminen

Muutamia jälleensyntymisoppiin liittyviä ajatuksia:

- Ihmisessä kuoleman jälkeen säilyvä osa on Henki. Sielu, eli persoona, on vain käyttöväline kuten ruumiskin ja se tuhoutuu yleensä kuolemassa aivojen myötä.
- Kuolemassa Hengen mukana jää jäljelle elämän "saldo", ei "tilitapahtumat". Seuraavaa elämää määrittävät tekijät ovat siis tässä saldossa. Muistot, eli tilitapahtumat tuhoutuvat Sielun myötä, eikä niillä varsinaisesti olekaan enää käyttöä.
- Jälleensyntymässä Henki, eli ihmisen jumalainen osa, syntyy edellisten elämien saldon mukaiseen ympäristöön ja saa sopivan ruumiin karman lain mukaisesti.
- Karman laki on syyn ja seurauksen laki: kukin saa tekojensa mukaan.
- Karman laki selittää oikeudenmukaisesti erilaiset ihmiskohtalot, maailma ei ole epäoikeudenmukainen tai mielivaltainen.
- Karman lain ymmärtämisen ei pitäisi aiheuttaa vihaa tai rakkaudettomuutta: "hän ansaitsee sairauden/köyhyyden/tms.", vaan rakkautta muita kohtaan.
- Ihmistä ei hyödytä vain suorittaa hyviä tekoja, jotta hän saisi hyviä hedelmiä teoistaan, koska karman laki toimii ajatusten mukaan. Itsekkäistä hyvistä teoista voi kyllä seurata materiaalista hyvää, mutta esimerkiksi onnellisuus ei ole taattu.
- Kukin kasvaa valitsemallaan tiellä omaan tahtiin. Jokainen on juuri sillä paikalla, missä hänen on edullisinta olla kasvunsa kannalta.
- Maailman ja olemisen tarkoitus on kasvu ja kehitys.

- Ongelmallista jälleensyntymisopissa on se, ettei siitä ole (yleisiä, tieteellisiä) todisteita, kuten ei muistakaan kuoleman jälkeisyyttä selittävistä opeista. Monet sanovat muistavansa jälkiä menneistä elämistä, ja kerrotaan selvistä todisteista edellisistä elämistä tai niiden muistoista.
- Opin vahvuus on sen loogisuus, vrt. esim. perinteinen kristillinen näkemys yhdestä elämästä, jossa ihmiselämä on ikäänkuin testi: otatko elämäsi aikana Jeesuksen vastaan vapahtajanasi, jotta pääsisit taivaaseen ja välttäisit helvetin. Moni elämä päättyy kuitenkin jo ennen syntymäänsä tai vähän sen jälkeen. Perinteinen selitys lasten automaattisesta pääsystä taivaaseen olisi taas epäreilu eloon jääviä kohtaan. Tällainen järjestelmä tukisi muutenkin lasten varhaisia kuolemia, koska lapsen kuolema olisi "taivasautomaatti". Kypsemmän ihmisen elämä on huomattavasti epävarmempi Jeesuksen vastaanottamisen kannalta. Olosuhteiden ja muiden tekijöiden perusteella ei voida olettaa, että yksi ihmiselämä olisi riittävä määrittämään yksilön ikuisuuden. Jos taas ajatellaan, että Jumala kyllä näkee jokaisen ihmisen elämättömätkin elämät ja toteutumattomat vaihtoehdot, häviää koko olemassaolosta mielekkyys, koska kaikki on jo ennalta nähty ja samalla hyväksytty. Myös Raamatusta löytyy perusteita täydelliselle predestinaatiolle savenvalaja-vertauksesta: toiset ruukut tehdään tuhottavaksi, toisia ei. Ruukuilla ei ole sanomista luojallensa joka tietää asiat paremmin.

- Jälleensyntymisoppi oikein ymmärrettynä johdattaa ihmisen entistä suurempaan vastuuseen: kun tuhoat esimerkiksi luontoa, tuhoat myös tulevaa elinympäristöäsi. Et voi jättää asioita taaksesi niiden tulematta vastaan.

27.10.2005

Perimmäisiä pohdintoja

- Helvetti ei ole ikuinen, jos jumala on rakkaus ja/tai oikeus.
- Jumala ei luonut ihmistä kärsimään ikuisesti helvetissä, vaikka se "olisikin ihmisen oma valinta".
- Mikäli ihmistä rangaistaan kuoleman jälkeen, hänen ei ole kohtuullista kärsiä enempää kuin hänen tekonsa ansaitsevat.
- Äärellisestä elämästä ei voi aiheutua ikuista rangaistusta.
- Onko "rakkaudellisella rangaistuksella" muuta tarkoitusta kuin opettaminen tai puhdistavalla tulella muu kuin puhdistaminen?
- Haluaisiko kukaan helvettiin, jos saisi sen olemassa olosta varman tiedon? Vaikka haluaisikin, kuka haluaisi olla siellä vielä sen jälkeen, kun on sinne joutunut?
- Jos Jumala rankaisee synnin, koska on pyhä, onko Jumala enää silloin pyhä? Eikö todellinen pyhyys ole anteeksiantoa, rakkautta jne? Mitä Jeesus opetti? Eikö pahaan pidä vastata hyvällä?
- Pyhyyden vääränlainen ymmärtäminen aiheuttaa eripuraa ja tuomitsemista.
- Pyhä ei voi tehdä pahaa menettämättä pyhyyttään.
- Monien kristittyjen mukaan huonoissa elämänkohtaloissa eläneet epäuskoiset ihmiset joutuvat kärsimään kaksinkertaisen helvetin, elämänsä sekä ikuisuuden. Tällainen ihminen siis elää rajallisen elämän sekä ikuisuuden helvetissä.

- Genesiksen myyttejä, joita ei voi tulkita kirjaimellisesti: maailman luominen kuudessa päivässä, naisen luominen miehen kylkiluusta (luonnonjärjestyksen kääntäminen ylösalaisin, nainen miehestä eikä mies naisesta), syntiinlankeemus (Jumala näki kaiken ennalta), vedenpaisumus & Nooan arkki, jossa kaikki maailman eläimet yhdeksän henkilön hoidettavina.

- Vanhan testamentin Jumala on inhimillisestikin katsoen kateellinen, oikukas, kiivas ja julma. Näillä ominaisuuksilla varustettu Jumala ei ole mitenkään ihailtava, eikä ole mitenkään liitettävissä Jeesuksen elämään. Jos tämä Jumala olisi ihminen (Jeesusta ei lasketa, koska hän ei elänyt kuten VT:n Jumala), olisiko hän sankarillinen, eettisesti jne. arvonsa mukainen?
- Jeesus puhdisti vääristyneen jumalakuvan omalla elämällään. Ei enää silmä silmästä, vaan unohda kärsimäsi vääryys, käännä toinen poski, Jumala on rakkaus jne.
- Jeesus puhui paljon vertauksin, vertauksia ei ole tarkoitettu tulkittaviksi kirjaimellisesti vaan ymmärtäen niiden todellinen merkitys.

- Syntien sovittaminen sijaiskuolemalla on erehdys; Jumalan ei ole tarpeen eikä sen hyödytä mitään uhrata itseään itselleen. Jeesus kyllä näytti elämällään ihmisille tien Jumalan (joka on sisäisesti meissä) todellisen tuntemisen mahdollisuuteen. Jokaisen on silti itse kuljettava se tie. Kukaan ei voi kulkea sitä toisen puolesta. Kukaan ihminen, saatikka sitten vanhatestamentillinen uhrieläin tai sen täyttymys ihmisenä (Jeesus), ei voi toimia "syntipukkina".

- Kristuksen toinen tuleminen ei ole Tuomiopäivä, vaan uudestisyntyminen. Vrt. Jeesuksen omat sanat tulemisestaan, ennen kuin monet kuulijat kuolevat. Mikäli tällä kuitenkin tarkoitettiin maailmanloppua, niin kyseessä oli erehdys. (Matt 16:28)
- Maailma ei lopu, kuten Raamatussa väitetään. Materiaalinen maailma tuhoutuu joko rysähdykseen kaiken materian vetäytyessä takaisin alkupisteeseensä tai hajaantuen ja viimeisenkin aineen sammuessa. Ensin mainitusta seuraa taas uuden maailman alku, kuten mahdollisesti omammekin. Viimeksi mainitussa tapauksessa maailma vain raukeaa tyhjiin.
- "Maailma" ei ole tässä yhteydessä yhtä kuin tämä maapallo, kuten keski-ajalla ajateltiin, vaan koko universumi. Tätä ei olisi tarpeen mainita, jos yleiset hengelliset näkemykset eivät olisi jääneet keski-aikaiselle tasolle.

- Tiede kertoo sen totuuden, mikä sillä hetkellä tiedetään. Usko voi ulottua kauemmas, mutta tiede voi osoittaa uskon virheelliseksi. Esim. maapallon litteys, taivaankappaleet jne. historiassa. Kirkko on historiassa vastustanut tiedettä, koska kirkko on kokenut tieteen uhkana sokealle uskolle. Näin onkin silloin, kun usko on ollut virheellinen ja sokea usko on ollut tärkeämpi kuin tieto.
- Dogmi-usko on täysin päinvastaista kuin tieteelliset kriteerit, mm. itsensä korjaavuus.

- Etsivät ihmiset ovat usein päätyneet erilaisiin näkemyksiin totuudesta. Tästä ei kuitenkaan seuraa relativismi, vaan ainoastaan se, että ihmiset ovat erilaisia ja tarkastelevat totuutta eri näkökulmista. Itse totuus on kuitenkin absoluuttinen eikä havaitsijasta riippuvainen.
- Totuuden etsinnässä auttaa suuresti se, että tiedostaa mistä lähtökohdista lähtee liikkeelle.
- On myös tiedostettava, että oma tapa nähdä maailma ei ole välttämättä kirjaimellisesti oikea, vaikka se omista lähtökohdista ja omasta kokemusmaailmasta käsin tuntuisi siltä.

- Pahuus johtuu suurimmalta osin sidonnaisuudesta aineeseen (sekä tietämättömyydestä ja valaistumattomuudesta). Pahuus on kuitenkin voitettavissa, mutta paha ei ole mikään persoonallinen Perkele, vaan täysin luonnollinen ulottuvuus. Esim. eläimiä ei ajatella pahoiksi, vaikka ne toimivatkin puhtaasti viettiensä varassa. Ihmisellä on kuitenkin kyky pohtia hyvää ja pahaa, joten ”pahuus” on ihmisen voitettavissa.
- Asioiden demonisoiminen ei yleensä koskaan aiheuta mitään hyvää, ennemminkin pahaa.
- Pahuus liittyy oleellisesti tietämättömyyteen sekä toisen aiheuttaman pahan kärsimisestä aiheutuvaan koston kierteeseen, tapahtui se sitten selvästi tai vain osittaisen anteeksiannon hedelmänä (annetaan anteeksi vain osittain, anteeksiantamattomuus jatkuu peitellysti tuomitsemisena jne.).
- Edellisistä johtuen pahaa ei tule pelätä tai vihata, koska toimimme silloin pahan omalla maaperällä. Sen sijaan kun toimimme rakkauden maaperällä, ei ole mitään syytä pelätä tai vihata pahuutta koska ainoastaan rakkauden ymmärtämisen ja tuntemisen kautta voimme todella voittaa pahaa.

- Mikään, millä on alku tai loppu, ei voi olla ikuinen. Mikäli ihminen tai joku jumala on ikuinen, on niiden oltava ollut olemassa aina, vaikka ei välttämättä nykyisessä muodossaan.

- Absoluutti, Isä, alkujumala tms. on ehdottomasti jakamaton, sukupuoleton, määrittelemätön, rajoittamaton, jos hän on kaikkivoipa. Hänessä on mahdollisuuksina kaikki ominaisuudet, joita maailmassa voi ilmetä. Universumin luojaa on mielipuolista yrittää määrittää vain ihmisyyden kannalta, koska ihmisyys on vain osa koko universumin kokoonpanoa, vaikka ihmiset olisivatkin tärkeässä osassa universumissa.

- Logos/Luoja on rajoitettu, Absoluutista emanoitunut olento, joka ei ole täydellinen, vaan kehittyvä.