30.6.2008

Alhaalla kuin ylhäällä

"Verum, sine mendacio, certum, et verissimum:
Quod est inferius est sicut quod est superius,
et quod est superius est sicut quod est inferius,
ad perpetranda miracula rei unius."
-Hermes Trismegistos

14.6.2008

Väkivalta ja henkinen kehitys

Tämä kirjoitus esittää vaihtoehtoisen näkökulman pasifismia kannattavalle askension tien kulkijalle. Yleinen ehdottoman väkivallattomuuden idea on mielestäni toimimaton materiaalisessa sekä henkisessä mielessä. Nykyiselle henkiselle pasifismille käytetään perusteluina Buddhan sekä Jeesuksen opetuksia. Uskonnoissa väkivallan kieltää enimmältä osaltaan vain buddhalaisuus. Esoteerisissa järjestelmissä pasifismi on kuitenkin huomattavasti yleisempi periaate. Mm. Pekka Ervast kannatti ehdotonta pasifismia vedoten Jeesuksen esimerkkiin ja erityisesti Vuorisaarnaan. Perustelut ovat kuitenkin hyvin yksipuolisia, etten sanoisi jopa fundamentalistisia termin huonossa merkityksessä. Kyseisissä pasifismin suuntauksissa on kuitenkin jyviä akanoiden seassa, jotka on otettava huomioon.

Ensinnäkin väkivallan ongelmaa pohdittaessa on selvitettävä yksilön ja yhteisön (= kylän/valtion/liittouman) ero. Rehellisen pohdinnan jälkeen on ajateltava, että yksilöä ei voi henkisessä mielessä erottaa valtiosta tms. vaikka maallinen laki näin tekeekin. Tarkoitan tällä sitä, ettei yksilö lakkaa olemasta yksilö toimiessaan esim. sotilaana sodassa. Eettisenä argumenttina käytetään yleisesti sanontaa, että yksilö ei saa tappaa, mutta esivalta voi. Jos argumenttia mietitään rehellisesti, ei se ole kestävä. Lopullisena toimijana on aina yksittäinen ihminen. Myöskään esim. esivallan antaman käskyn noudattaminen ei ole mikään kasvoton prosessi, vaan käskijä vastaa käskystään yksilönä, ja käskyn noudattajana oleva ihminen vastaa käskyn noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä yksilönä. Kun on päädytty lopputulokseen, että yksilöllä on kaikissa tapauksissa vastuu itsellään, voidaan väkivallan ongelmaa pohtia samoilla perusteilla itsepuolustustapauksessa, kuin valtiollisessa sodassakin.

Ervast toteaa, ettei Jeesus tullut ratkaisemaan valtiollisia ongelmia, vaan yksilöllisiä. Edelliseen päätelmääni vedoten Ervast ei ota realistisesti huomioon valtion ja ihmisen suhdetta. Hän ikäänkuin maalaa yksilöllisen ihanteen, joka ei toimi valtiollisessa mielessä. Hänen vastauksensa pasifistisen valtion selviytymiseen on hyvin naiivi myös salatieteellisessä mielessä. Esoteeriselta kannalta väkivallattomuuden periaate perustuu elämän pyhyyteen; olemme kaikki lähtöisin samasta Isästä, ja meissä on kaikissa sama ikuinen jumalainen kipinä. Tehdessämme siis väkivaltaa toiselle, teemme sitä myös itsellemme. Väkivallan ongelma on siis selvä hyökkäystapauksessa.

Ervast pohjaa pasifistisen ideansa vuorisaarnan suuttumattomuuden periaatteeseen, joka on päivitys vanhan testamentin älä tapa-käskyyn. Kun noudatetaan suuttumattomuuden periaatetta, ei fyysistä väkivaltaakaan ole. Kun ajatus viedään pasifismiksi, on selvää, että Ervastilainen ajatus pasifismista on naiivi, sanottakoon puhtaan buddhinen ilman manasta. Teosofinen liike suhtautui väkivallan ongelmaan tasapainoisemmin kannattamalla akselivaltoja toisen maailmansodan aikana (tämä näkemyksellinen ero mm. johti TS:n ja Ervastin eriytymiseen). Mikähän olisi ollut Ervastin keino lopettaa holocaust etc?

Mikä on siis ratkaisu väkivaltaan, jos olemme älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset? Edelleen, on painotettava, että pohdittaessa väkivallan ongelmaa henkiseltä kannalta, on meidän mietittävä ensisijaisesti kokonaisuutta. Yksittäisten ihmisten väkivaltatilanteisiin helpoin ratkaisu on yksinkertaisesti vetäytyminen. Kun skenaario muuttuu vaikeammaksi, olemmekin itse sivustakatsojia tilanteessa, jossa jollekin toiselle ollaan tekemässä väkivaltaa. On selvää, ettei passiivinen vetäytyminen ole muuta kuin laiskaa tekopyhyyttä. Kokonaisuuden kannalta on aina parasta, ettei kenellekään käy huonosti. Tästä hyvänä esimerkkinä Jeesuksen toiminta hänen estäessään aviorikoksesta tavatun naisen kivittäminen puhtaasti älyllisin keinoin. Kuitenkaan tämä ei ole aina mahdollista. Esimerkkiä voi ajatella myös valtiolliselta kannalta. Valtiohan ei ole mikään itsetarkoitus, vaan instituutio, jonka tehtävänä on suojella sen jäseniä. Nykyisin valtiot ottavat myös globaalimmin vastuuta kuin ennen, jolloin valtiot eivät enää suojele vain omia kansalaisiaan.

Lisätään ongelmaan eettinen periaate: tee lähimmäiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Toivoisitko joutuvasi tapetuksi? Et varmaankaan, joten tästä voisi vetää johtopäätöksen, ettei tappaminen tule kyseeseen missään olosuhteissa kultaisen säännön mukaan. On siis syytä laajentaa perspektiiviä jumalallisen kipinämme kannalle, ajatellen kokonaisuutta.

Asennoitukaamme alemmassa kehitysvaiheessa olevaan ihmiseen ylemmän kolminaisuuden kannalta. Emmekö toivoisi jonkun pysäyttävän itsemme, jos olisimme tekemässä väkivaltaista virhettä? "Isä, anna hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä mitä hän tekee!" –huutaisi ylempi kolminaisuus sisällämme. Nyt, kultaisen säännön mukaan ja ajatellen kokonaisuutta, olisi toivottavaa että joku puuttuisi tilanteeseen viimekädessä väkivaltaa käyttämällä.

Esimerkissä ei ole kyse jesuiittamaisuudesta: tarkoitus ei pyhitä keinoja! On myös perusteltu argumentti, että jos tämän maailman sivistyneistö luopuisi kaikesta väkivallasta, syntyisi lyhyellä aikavälillä vähintään tuhansien vuosien taantuma, jonka korjautumisesta ei olisi mitään takeita. On nimittäin ikävä tosiasia, että alimmilla kehitysasteilla olevat ihmiset ovat eläimellisimmillään, ja väkivalta on eläimelle luontainen keino vaikuttaa. Kyse ei ole tietenkään älykkyydestä sinänsä, vaan puhuttaessa kehityksestä tarkoitan ihmisen jumalaistumisen vaihetta. Vaarallisimpiahan ovat tässä mielessä ”älykkäät eläimet”.

Jeesuksen mukaan ”loppuun asti on oleva sota”. Tämän on tulkittu tarkoittaneen milloin maallista sotaa, milloin henkistä. Ehkä molemmat ovat totta. Nimittäin, planeettakierron loppuaikoina pyhät tulevat pyhemmiksi ja syntiset syntisemmiksi johtuen siitä ikävästä seikasta, että ne, jotka eivät ole saaneet ajallaan totuudesta kiinni, ovat jo liian kiinnittyneet alaspäiseen magnetismiin. Näillä sieluilla ei ole enää mahdollisuutta pelastua tässä järjestelmässä, vaan heistä tulee ”niitä langenneita enkeleitä” seuraavaan järjestelmään. Vastaavasti tässä järjestelmässä pyhittyneet alkavat olla viimeisetkin seuraavalle tasolle siirtyvää ainesta.

Olen yllä esittänyt muutamia ajatuksia liittyen aiheeseen, ja tiivistän periaatteeni näin:
- henkinen tie ei ole epäkäytännöllistä teoriaa, vaan sen on oltava käytännön elämässä toimiva periaate
- väkivalta on viimeinen vaikutuskeino tapauksessa, jossa on estettävä suuremman vahingon tapahtuminen, mitä väkivallan käyttö aiheuttaa
- passiivinen selänkääntäminen ihmisten kärsimyksille on aktiivinen kannanotto kärsimyksen hyväksymiselle
- jouduttaessa käyttämään (mahdollisesti tappavaa) väkivaltaa kyseessä on äärimmäinen tragedia, eikä valaistunut ihminen kykene ko. tilanteessa vihaamaan (= suuttumattomuuden periaate toteutuu), vaan ennemminkin emootiona kyseeseen tulee sääli
- nykyinen kehitysvaiheemme ei ole lähellekään valmis ”1000-vuotiselle valtakunnalle”, jossa vallitsisi totaalinen rauhantila. Kehitystie globaaliin rauhaan ei kulje aseellisen epätasapainon luomisen kautta, vaan päinvastoin.
- Pasifismi aatteena ei ole käytännöllinen eikä toimiva yksilöllisessä eikä valtiollisessa mielessä. Tilaisuus luo varkaan, ja nykyisessä maailmanajassa on liikaa näitä potentiaalisia varkaita (= valtioita ja yksilöitä).
- Ne, jotka omaa kehitystä nopeuttaakseen ajattelevat voivan olla pasifisteja huolimatta siitä, että se on itsekästä nykyisellä ajalla, syyllistyvät helposti myös ylpeyteen. Periaate on pohjimmiltaan hyvin farisealainen.
- On totta, että ”oikeutettu” tai ”epäoikeutettu” sota aiheuttaa suuret määrät negatiivista karmaa koko ihmiskunnalle. Tämä on ikävä tosiasia, mutta vastuuta on otettava. Emme mielestäni säästy tältä negatiiviselta karmalta kääntämällä selkämme ihmisten kärsimyksille irtisanoutumalla ”moisesta hulluudesta”.
- Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkanäköinen havaitakseen nykyisen yhteiskuntajärjestyksen, valtionkirkon jne. etc. epäkohtia aiheeseen liittyen. On kuitenkin ymmärrettävä asiasta oleellinen, eikä tartuttava sivuseikkoihin. Kyse on suuresta kokonaisuudesta, joka kulminoituu lopulta yksilöiden toimintaan.

Lopuksi: vaikka kirjoitus voi vaikuttaa kärkkäältä, ymmärrän edelleen myös muut näkökannat asiaan. Kirjoitus on tarkoitettu ensisijaisesti herättämään ajatuksia. Katso myös Bhagavad-Gitan II keskustelu.