19.8.2018

Abraxas

Abraxas-kolikko, Wikimedia Commons.


Abraxas on ollut minulle etäisenä hahmona tuttu siitä lähtien, kun perehdyin gnostilaisuuteen esoterian kautta. Mielenkiintoni aiheeseen heräsi  kuitenkin todella vasta Tähtiportti-yhtyeen minuun syvästi vaikuttaneen Abraxas-kappaleen myötä [1]. Tämän jälkeen ilmeni, että mielipiteet Abraxasista jakautuivat jungilaiseen ja historialliseen koulukuntaan. En halunnut muodostaa mielipidettäni asiasta kevyesti, joten aloin tutkia asiaa kesällä 2017. Kävin aiheesta useita keskusteluja nyt edesmenneen Perttu Häkkisen kanssa. Perttu odotti kirjoitukseni valmistumista mielenkiinnolla. Tavoitteenani oli kirjoittaa teksti valmiiksi tämän kesän aikana, mutta nyt se on jo surullisella tavalla myöhässä. 

Tämä kirjoitus on omistettu Perttu Häkkiselle, todelliselle Abraxasin adeptille.


Abraxas historiallisten seikkojen perusteella
Abraxas (Kreik. ΑΒΡΑΞΑΣ, alunperin Abrasax, ΑΒΡΑΣΑΞ) on gnostilaisten basilidelaisten palvoma ”Suuri Arkontti” (megas archōn) [2]. Bellermanin mukaan nimi on johdettu vanhan egyptiläisen kielen sanoista abrah (=sana) ja sadsch (=siunattu, pyhä, palvottava). Näin ollen abrahsadsch 'hellenisoitui' nimeksi Abraxas, jonka merkitys 'Pyhä Sana' viittaa juutalaisen Pyhän Nimen kaltaiseen merkityssisältöön. [3] Basilidelaisuudesta on jäänyt jälkeen ristiriitaisia dokumentteja, joten lopullinen vastaus Abraxasin luonteesta jää tästä syystä jossain määrin arvoitukseksi. Basilidelaisille Abraxas edusti korkeinta Jumalaa, josta emanoitui 365 aionia. Näistä aioneista ensimmäinen oli Kristus ja viimeinen juutalaisten YHVH. Abraxas on yhdistetty myös kreikkalaiseen ja egyptiläiseen pantheoniin. Abrasaxin kirjainten lukuarvo on 365, joka vastaa vuoden päivien sekä basilidelaisten aionien määrää. Kirjainten määrä seitsemän taas vastaa aurinkokunnan planeettojen lukumäärää.

Abraxasin kuvia on löytynyt runsaasti Abraxasia esittävistä kolikoista. Talismaneissa on kuvattu useimmiten kukon- tai leijonanpäinen ja ihmisvartaloinen hahmo, jolla on jalkojen paikalla käärmeet. Hahmolla on aseena useimmiten oikeassa kädessä ruoska ja vasemmassa kädessä on kilpi [4]. Symbolinen kukko oli antiikin aikana aurinkoeläin, joka julisti aamulla kiekumisellaan päivän tuloa ja karkoitti illalla yön demonit [5]. Käärmeellä puolestaan on ollut kaikissa kulttuureissa dualistisia merkityksiä. Abraxas rinnastuu ominaisuuksiensa osalta muihin gnostilaisiin koulukuntiin siten, että sillä on samankaltaisuuksia Yaldabaothin, Samaelin, Saatanan ja Demiurgin käsitteiden kanssa. Asian hahmottamista ei helpota se, että myös mainituilla käsitteillä on vaihtelevia merkityksiä eri koulukunnissa. Esimerkiksi Platonin Demiurgi ei sisällä kielteisiä konnotaatioita samaan tapaan kuin eräissä gnostilaisissa koulukunnissa. Gnostilaisiksi myöhemmin määritellyt opit eivät muodosta mitään yhtenäistä kaanonia, joten nykyiset pyrkimykset tulkita alkuperäisten gnostilaisten oppien olemusta jäävät väistämättä puutteellisiksi. 


Moderneja tulkintoja Abraxasista 
Koska historialliset lähteet Abraxasista ovat niukat, on syytä huomioida, että modernit tulkinnat ”unohdetuista jumalista” ovat konsturktioita niistä. Jumaluuden historiallisen täsmällisyyden vaatimuksessa voidaan asettua monelle kannalle. Mikäli halutaan selvittää, mitä historialliset basilidelaiset ajattelivat Abraxasista, ei moderneilla tulkinnoilla ole paljonkaan painoarvoa. Jos taas halutaan rakentaa yksilöllistä maailmankuvaa Abraxasin arkkityypin kautta, voi kukin tulkita tai elvyttää unohdettua jumalaa omaan maailmankatsomukseen sopivalla tavalla. Moderneista Abraxasin tulkitsijoista merkittävimmät ajattelijat ovat Jung ja hänen ajatuksistaan inspiroitunut Herman Hesse.

Jungin mukaan Abraxas on korkein ilmentynyt Jumala, jossa hyvää edustava Aurinkojumala ja paha Saatana yhdistyvät. [6] Jungin esityksen tapaan Herman Hessen Demianissa Abraxas edustaa pimeän ja valon, Jumalan ja Saatanan yhteyttä. [7] Molemmille moderneille tulkinnoille on olennaista hyvän ja pahan yhdistäminen Abraxasissa sekä sen asemoiminen unohdetuksi, mutta korkeimmaksi (ilmenneeksi) Jumalaksi. 

Jungin ajattelussa on merkillepantavaa Jumalan ja Saatanan asettaminen toistensa tasavertaisiksi vastinpareiksi. Terminologiaan takertumatta on kuitenkin ymmärrettävää, mikä tässä on oleellista. Jungilainen näkemys nostaa Abraxasin historiallisia lähteitä korkeampaan asemaan. Toinen epäkohta on Jungin pyrkimyksessä yhdistää Abraxasissa valo ja pimeys, kun taas historiallisessa gnostilaisuudessa pyrittiin päinvastoin erottamaan nämä toisistaan [8]. 

H.P. Blavatsky esittää käsitellessään kolminaisuuksia Hunnuttomassa Isiksessä Abrasaxin osana Ofilaista järjestelmää. Siinä Ain Sophia vastaava Ensimmäinen Syy on ’Nimetön eli Salainen Nimi’. Tämän ilmentäessä itsensä syntyy kaksisukuinen Jumaluus, universaalinen Isä ja Äiti. Tämän Nimettömän hengen maskuliininen puoli on Abrasax ja femiininen Bythos. Kahden yhtymisestä emanoituu kolmas luova prinsiippi, Ofis (Ennoian toinen nimi) eli Poika. Lisäksi – kieltämättä hämärästi esitettynä – järjestelmässä on Blavatskyn mukaan kolminkertainen miehinen kolminaisuus, josta kukin erikseen ja itsensä kautta käy ensin yhdestä naispuolisesta Jumaluudesta. Mysteereistä on koostunut kolminaisuus Sige, Bythos ja Ennoia. Näistä tulee Yksi, Abrasax, neitsyt Sophiasta (Pneumasta), joka on itse Bythoksen ja Mysteerijumalan emanaatio ja emanoi näiden kautta Khristoksen. [9] 

Salaisessa Opissa Blavatsky asemoi Abrasaxin elämänpuussa Tiferetiksi. Keskusaurinkona se sisältää sekä hyvän että pahan, valon että pimeän. Abrasax on siten Käärme ja Logos, tämän maailman luoja ja kuningas. [10] Blavatskyn Salaisen opin kuvaus on mielestäni käyttökelpoinen esitys historiallisen Abraxasin asemoimisesta Elämänpuuhun. Asemointi huomioi myös jungilaisen lähestymistavan yhdistävänä tekijänä, vaikka sellaista aspektia ei historiallisista lähteistä löydykään. 


Suhtautumisesta unohdettuihin Jumaliin 
Ensimmäisenä on tehtävä päätös siitä, miten unohdettuihin jumaliin tulisi suhtautua. Tieto muinaisista uskomuksista on vajavaista, ja toisaalta meitä ennen tehdyt havainnot voivat olla nykytiedon valossa vääriä. Jungin ja Blavatskyn aikana tieto gnostilaisuudesta oli heikompaa kuin nykypäivänä; esimerkiksi Nag Hammadin kirjasto löytyi vasta vuonna 1945. Näin ollen Abraxasin tulkinnat jäävät aktuaalisten historiallisten evidenssien valossa melko yleiselle ja tulkinnanvaraiselle tasolle. Jung tuo Abraxasiin syventäviä tasoja, jotka tyydyttävät mahdollisesti nykyisiä esoteristeja, mutta samalla tulisi huomioida hänen näkökohtiensa olevan monessa suhteessa ristiriidassa tiedossa olevan historiallisen gnostilaisuuden kanssa. Ongelma on oikeastaan ratkaistava myös yleisemmällä tasolla: ovatko jumalat jotain, jotka ovat olemassa itsessään, vai ovatko ne olemassa vain inhimillisen tulkinnan kautta? Jos jumalat ovat vain psyykemme arkkityyppisiä ilmentymiä, voivat niiden tulkinnat päivittyä. Jos ne ovat taas fundamentaalisten olemusten absoluuttisia manifestaatioita, on niiden tulkinnat oltava ehdottoman paikkaansapitäviä. Toisaalta; mikä olisi hinta tai haitta sille, että palvoisimme jumaluutta väärän käsityksen varassa? 


Oma synteesini Abraxasista 
Abraxasin sisältäessä vastakkaisten polariteettien sulauttamisen idean, on siinä samankaltainen haaste kuin vaikka Shivan, Baphometin, Luciferin tai Odinin arkkityypeissä, vaikkakin erilaisin painotuksin. Jungin ja Hessen tulkinta sopii omaan ajatteluuni oikein hyvin, koska en pidä arkkityyppisten jumaluuksien tulkintaa fundamentalistisena kysymyksenä siihen tapaan kuin esimerkiksi dogmaattisissa uskonnoissa ajatellaan. Toisaalta liiallinen poikkeaminen historian juurista tuntuu myös vieraalta. Alusta asti oli selvää, ettei Abraxas voi olla Absoluutti, koska siinä on kaikkien tulkintojen mukaan sen verran paljon ilmentymiseen viittaavia piirteitä. Asema Maailman Kuninkaana sekä ruumillinen avatar symboleineen viittaavat vahvasti materiaan sitotuneeseen, Aurinkojumalan arkkityyppiin. Ollakseen Absoluutti tulee arkkityypin olla määrittämätön ja kosmoksen ulkopuolinen. Toisaalta Abraxasin ollessa Logoksen ja Demiurgin asemassa, on se omnipotentti tämän aurinkokunnan suhteen.

Asemoin aluksi hypoteesinä Abraxasin elämän puussa Ketherin asemaan. Löydettyäni Blavatskyn esityksen Abraxasista Tiferetinä vakuutuin tuosta asemoinnista kuitenkin enemmän. Tiferet on kaikkien Aurinkojumalien ja itseuhrauksen tehneiden jumalien sefira. Tiferet hallitsee ja tasapainottaa koko puuta, ja siten myös Jungin uudet ajatukset toteutuvat tuosta positiosta käsin.

Tiferetin ollessa kauneuden sefira, haastaa aspekti näkemään kauneuden kaikessa. Niin ylhäinen kuin alhainen, pimeä ja valoisa, hyvä ja paha ovat kauniita asioita itsessään. Kauneus on harmoniaa ja sopusointua kokonaisuuden kannalta. Maailmassa ei ole mitään, mitä siinä ei kuulu olla. Kielteisten asioiden vaikeuden tiedostaen voisi sanoa, että tämä on Abraxasin todellinen haaste ihmiselle. Siksi Abraxas on Jungin mukaan 'kammottava'.

Abraxasiin sisältyy keskitienä hyvä ja paha, vasen ja oikea polku. Maailman Kuninkaana ja luojana Abraxas on sidoksissa aineeseen ja on siten oleellisesti yhteydessä Malkuthiin sekä Keteriin. Kuten Jung tulkitsee dualismia, on Tiferetin vasemmalla puolella Booasin pimeä linja ja oikealla puolella Jaakinin valoisa linja. Tässä asemoinnissa toteutuu melko hyvin historialliset sekä modernit käsitykset Abraxasista. Historiallisesti ristiriidatonta esitystä asiasta ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä puutteellisen tiedon sekä eri koulukuntien eriävien näkemysten takia.


Lopuksi
Olen nyt käsitellyt Abraxasia monelta kantilta ja päätynyt tyydyttävään synteesiin. Mutta miksi juuri Abraxas on nykyisellä ajalla kiinnostava aspekti? Onhan merkille pantavaa, että esimerkiksi YHVH:ssa on useita samoja attribuutteja kuin Abraxasissa [11]. Abraxasissa vähäisen dokumentoinnin voidaan ajatella olevan etu. Jos Abraxasia verrataan vaikka YHVH:aan, on kyseessä täysin eri kokoluokan dokumentoinnista. Vähäinen dokumentointi mahdollistaa dynaamisempia tulkintoja. Voidaan toisaalta kysyä myös aiheellisesti, että mikä Abraxasin keskilinjan seuraamisessa varsin hämärillä taustatiedoilla tekee siitä varteenotettavan jumalan? 

Abraxasissa kiehtoo nykyisenä aikana sen konseptin realismi. Koska Abraxasissa yhdistyy vastakohdat, ei aspekti sisällä kristinuskon kaltaisia teodikean ongelmaan vertautuvia ristiriitoja. Abraxasiin ei sisälly moraalisia väittämiä; maailma on niin kuin on. Tämänkaltainen idea on hyvin yhteensopiva tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa. Itse en tulkitse hyvän ja pahan sulauttamisprosessia nihilismiin tähtäävänä ajatuksena, vaan ennemminkin asioiden todellisen tilan  ja merkityksellisyyden hyväksymisen ja ymmärtämisen prosessina. Tähän prosessiin löytyy toki välineitä kaikkialta, missä vain vastakohtien ja ristiriitojen yhdistämiseen pyritään. Abraxasin historiallisen ja modernin tulkinnan synteesi on tämänkaltaiseen yhdistämistyöhön hyvin sopiva aspekti. 


Finis.


_____________________________ 
[2] Basilidelaisuuden perusti aleksandrialainen Basiledes toisella vuosisadalla. Huomionarvoisaa nykyisten esoteeristen järjestelmien kannalta on järjestelmän kolme astetta sekä kaksi pystysuoraa dualiteettia. ”Lahkolla oli kolme arvoastetta — materiaalinen, älyllinen ja hengellinen — ja kaksi vertauskuvallista kuvapatsasta, joista toinen oli mies- ja toinen naispuolinen.
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Basilidelaisuus 
[3] The History of Freemasonry - Its Legendary Origins, Albert Mackey, s. 378
[4]Hyvä tulkinta hahmon symboliikalle: "He usually has a leonine head or a cock-head, solar rays, and also serpentine form as both forms are interchangeable for Abraxas. Abraxas was however, often depicted as a bizarre mixture of man and beast, with the rooster’s head representing the dawn of understanding (roosters of course being the animal that traditionally greets the dawn) and a sense of vigilant wakefulness; the body of a man represents the embodied logos, the human capacity for understanding and growth; the snakes represent prudence and energy; while the whip and shield symbolize the dynamism of the life force and wisdom (the great protector) respectively." - https://theaeoneye.com/2011/07/12/the-chimera-androgyne-the-esoteric-mystique-of-baphomet-and-abraxas-part-2/
[5] Suuri Symboli Kirja, Hans Biedermann, s. 157.
[6] ”Abraxas standeth above the sun and above the devil. It is improbable probability, unreal reality. Had the pleroma a being, Abraxas would be its manifestation.” ”Abraxas begetteth truth and lying, good and evil, light and darkness, in the same word and in the same act. Wherefore is Abraxas terrible.” ”But Abraxas is the world, its becoming and its passing.” - Jung, The Seven Sermons of the Dead, http://gnosis.org/library/7Sermons.htm 
 [7] “Our god's name is Abraxas and he is God and Satan and he contains both the luminous and the dark world.” Herman Hesse, Demian 
[8] Sitaatti varsin seikkaperäisestä Abraxasin tutkielmasta: ”Jung’s gnostic vision of 1916 with his bipolar Abraxas, which is written in the persona of Basilides, has virtually nothing to the actual teachings of the historical Basilides. Jung erroneously claimed that Abraxas was the embodiment of the Monad, where as the ancient heretics viewed Abraxas as a lower aeon or even an archon … This is symbolic of the considerable discrepancy between the western esotericism and occultism that seek a union of opposites versus “Gnostic” systems that seek to separate light from darkness. This issue is muddied even further by the likes of Carl Jung, who erroneously creates an association between Gnosticism through his doctrine of “Coniunctio Oppositorum”. Although to be fair, there weren’t very many available “Gnostic” texts during his time in order to properly develop his views."
- https://theaeoneye.com/2011/07/12/the-chimera-androgyne-the-esoteric-mystique-of-baphomet-and-abraxas-part-2/ 
[9] H.P. Blavatsky, Hunnuton Isis osa III, s. 186 
[10] ”...full meaning of the serpent emblem is proven. It is neither that of evil, nor, least of all, that of the devil; but is, indeed, the [[SEMES EILAM ABRASAX]] ("the eternal Sun-Abrasax"), the central spiritual sun of all the Kabalists, represented in some diagrams by the circle of Tiphereth … This is Tiphereth; which, in the language of symbolism, means a grand cycle, composed of smaller ones. Coiled within, so as to follow the spirals, lies the serpent - emblem of Wisdom and Eternity - the dual Androgyne; the cycle representing Ennoia, or the divine mind (a power which does not create but which must assimilate), and the serpent, the Agathodaemon, the Ophis, the Shadow of the Light (non-eternal, yet the greatest divine light on our plane). Both were the Logoi of the Ophites: or the Unity as Logos manifesting itself as a double principle of Good and Evil." Were it light alone, inactive and absolute, the human mind could not appreciate nor even realise it. Shadow is that which enables light to manifest itself, and gives it objective reality. Therefore, shadow is not evil, but is the necessary and indispensable corollary which completes Light or Good: it is its creator on Earth. According to the views of the Gnostics, these two principles are immutable Light and Shadow, Good and Evil being virtually one and having existed through all eternity, as they will ever continue to exist so long as there are manifested worlds. This symbol accounts for the adoration by this sect of the Serpent, as the Saviour, coiled either around the sacramental loaf, or a Tau, the phallic emblem. As a Unity, Ennoia and Ophis are the Logos. When separated, one is the Tree of Life (spiritual), the other, the Tree.” 
- H.P. Blavatsky, The Secret Doctrine, Vol. 2, Page 214, http://www.sacred-texts.com/the/sd/sd2-1-11.htm
[11] Raamatussa on lukuisia Jumalan dualismia ja dualismin takana olevaa aspektia tukevia kohtia, kuten: ”minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.” -Jes 45:7

1 kommentti:

  1. Kieltämättä Abraxas oli mielessä jakaessani tämän Eino Leinon päivänä fb-sivulla:

    'En ole hyvä, en paha,
    olen lapsi laulavainen,
    laulun lapsena pysynkin
    kunis kuoppahan kuperrun.
    Kaikki on kaunista minulle
    tämän ilman kannen alla,
    ilo, murhe, itku, nauru,
    luonto, maailma, lokakin,
    rauha suuren rakkauden,
    vihurit vihan ja lemmen;
    kaikell' on kajastuksensa
    Luojan suuresta suvesta,
    ikuisesta auringosta
    tähtitarhojen takana'

    - Eino Leino, Laulun lapsi

    https://www.teosofia.net/muut/eino_leino-runot.htm

    VastaaPoista