6.3.2006

Odin





































Odhin, Johannes Gehrts, 1901. 
 
Odin (Saks. Wotan) on kompleksinen jumala: hän on sekä sodan että viisauden jumala (aspekteina myös kuolema, runous, inspiraatio, hulluus, magia, metsästys ja voitto). Yleensä viisauden etsintä käsitetään henkisenä toimintana, kun taas sotiminen aineellisena toimintana. Odinissa yhdistyy kumpikin elementti. On syytä huomioida, että myytit ovat usein allegorisia tarinoita, joten esimerkiksi viisauden etsintä kuvataan usein fyysisenä matkana. Hänellä on kaksi korppia, Huginn ja Muninn (Ajatus ja Muisti) sekä kaksi sutta, Geri ja Freki. Hänen 8 jalkaisen vuohen nimi on Sleipnir. Hänen symbolinsa on Valknut (kolme limittäistä kolmiota). Odinin riimu on Ansuz (F, vaakaviivat alaviistoon).

Odinia palvoivat germaanit sekä skandinaavit. Viikingit palvoivat häntä ylijumalana ja jumalten johtajana, mutta hän oli alkujumala Burin pojan Börrin poika, joka oli siis Aasojen isä. Hänen veljensä nimet ovat Vili (=tahto) ja Ve (=pyhä). Odin, hänen isänsä ja veljet tappoivat Ymir-jättiläisen, ja tekivät maailman sen ruumiista. Odinilla on luojan ja isän rooli. Kuitenkin hänellä on vielä oma isä, sekä kaksi sisarusta. Tästäkin huolimatta viikinkien palvoma kolminaisuus oli Odin, hänen poikansa Tor (vastaa suomen Ukkoa) sekä Freija. Nämä kolme muodostavat yleisluontoisen kokoonpanon: isä, poika ja femiini aspekti. Toisaalta Odin muodostaa sisarustensa kanssa, sekä isänsä ja pappansa (eli absoluutin) kanssa omat kolminaisuutensa, mutta näitä ei palvottu yhdessä (= Valknut: 3x3 yhdessä?)

Odin etsii jatkuvasti viisautta. Hän luopui toisesta silmästään saadakseen juoda viisauden lähteestä, sekä hirtti ja keihästi itsensä maailmanpuuhun yhdeksäksi päiväksi, jonka aikana hän sai riimut ja taikavoimia (skandinaavisen mytologian maailma on 9 tasoinen). Hän kuoli prosessissa, mutta herätti itsensä henkiin magian avulla. Odinin ja Jeesuksen yhtäläisyyksistä on spekuloitu, koska nykyinen viikinkimytologia on tallessa pitkälti kristillisten lähetyssaarnaajien välittämänä. Voidaan kuitenkin päätellä, että Odinin uhrautumisteema oli olemassa jo ennen kristinuskon leviämistä. Myös Odinin poika, sodanjumala Tyr uhrasi toisen kätensä Fenris-sudelle. Raajojen uhraamisesta tulee mieleen Matt 5:29-30, jossa Jeesus sanoo olevan parempi repiä oikea silmä tai -käsi pelastuakseen. Tämä on mielenkiinoista siinä mielessä, että oikea silmä & käsi ovat Raamatun symboliikassa hyvät/paremmat. Esim. vanhassa testamentissa JHVH jakaa tuomioita/vihaa vasemmalla kädellä. Tästä tulee mieleen myös okkultismissa käytetty jako vasemman & oikean käden polkuihin. Kuitenkin, Odinin puuttuvasta silmästä ei ole muuta tietoa, kuin että jäljelle jäänyt silmä polttaa kuin aurinko. Myyttisessä symboliikassa vasen silmä on kuu, ja oikea aurinko. Joten tältä pohjalta uhrattu silmä olisi siis vasen. Tyrin uhraama käsi oli oikea. Myös viikinkien kulttuurissa vasenkätinen tulkittiin pahaksi, koska vasenkätinen voi käyttää asetta, vaikka tervehtii oikealla kädellä. Odin uhrasi silmänsä saadakseen viisautta, ja roikkui puussa saadakseen riimut ja magiaa. Riimujen saaminen oli tavallaan uhrautumista myös toisten edestä. Tyrin käden pitäminen Fenriksen suussa oli ehtona, jotta susi antaisi kahlita itsensä.

Sodan jumalan ominaisuudessa Odin saattaa muuttaa yllättäen sodan lopputuloksen siten, että häviöllä oleva osapuoli voittaa. Muutenkin hän toimii sodanjumalan ominaisuudessa kiivaana ja oikukkaana. Ominaisuuksien liittäminen viisauteen ja runouteen voi tuntua ristiriitaiselta. Rauhan aikana hän pyysi hedelmällisyyden jumalatar Freijaa kiihottamaan kuninkaita taisteluun keskenään. Freija ja Odin jakoivat kuolleet taistelijat, jotka Valkyriat hakevat.

Ragnarökissä Fenris nielee Odinin, ja Odinin poika Vidar tappaa Fenriksen. Kaikki vanhat jumalat ja maailma tuhoutuu. Optimistisemmassa versiossa uusi ja parempi maailma syntyy uudelleen tämän jälkeen. Kaksi ihmistä ja muutama nuorempi jumala on jäljellä. Optimistinen loppu saattaa olla syntynyt kristinuskon vaikutuksesta.

11 kommenttia:

  1. Se ei suinkaan ollut Torin (Thórr), vaan TYRin käsi, joka oli Fenririn suussa.

    Ragnarokin "onnellinen loppu" ei ole perua kristinuskon vaikutuksesta, vaan esi-kristillisen ajan germaanisen perinteen ja maailmankatsomuksen omasta luonteesta: germaaninen näkemys edustaa bipolaarisuutta, jossa kosminen balanssi edellyttää polariteettien dynaamista vuorovaikutusta. Ragnarokin tarina ilmentää germaanista näkemystä syntymän, kuoleman ja uudistumisen syklisestä liikkeestä; tästä johtuu myös näennäisen "onnellinen loppu", joka ei ole kuitenkaan mikään absoluuttinen "loppu", vaan ainoastaan uuden suuren syklin alku. Huomionarvoista on myös, että myös aasojen vastustajia jää Ragnarokista eloon ja näin varmistuu, että tasapainoa ylläpitävä sykli ja polariteettien ikuinen peli (ilmeni tämä sitten sotana tms) tulee jatkumaan.

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa, sekoitin Torin ja Odinin pojan, sodanjumala Tyrin keskenään!

    Huomiosi Ragnarokista ainoastaan yhden syklin loppuna oli tekstiä kirjoittaessani selvä asia, mutta en tiennyt myös aasojen vastustajien selviytyvän seuraavaan sykliin. Tämä seikkahan tekee ideasta aidosti syklisen: alussa (lähes) kaikki on "nuorta ja puhdasta", ja lopussa kärjistyneet ääripäät ottavat yhteen tuhoten lähes kaiken, jotta uusi alku olisi mahdollinen. Etc.

    Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  3. Mainio yleistiivistelmä monitasoisesta ja hankalasta (!) jumalhahmosta. Odinin uhraamasta silmästä tuli mieleeni, että mikäli kyseessä oli tosiaankin vasen silmä - mikä vaikuttaa oikealta tulkinnalta - niin tällöin myöskin yhteys kuupolkuun ja kuuruumiin tuhoamiseen viisauden, maagisen tiedon ja kuolemattomuuden saavuttamiseksi on hyvinkin selkeä.

    Muistaakseni eräs hänestä käytetty nimi on myöskin "harmaa vaeltaja", mikä viittaa selvästikin harmaan koulukunnan metodeihin ihmiskunnan kasvattamiseksi "rautavaltikan" avulla. Odin on selvästikin vanhan liiton "saatanallinen jumalhahmo" (termin esoteerisessa merkityksessään) edustamiensa ulkoisesti ristiriitaisten, mutta sisäisesti hyvin koherenttien ominaisuuksiensa puolesta. Hänen sodan ja taistelun yhteydessä sotureissaan herättämänsä pelottomat "berserk" -ominaisuutensa liene ilmenevät taasen "rauhanomaisemmassa" tai ulkoisesti vähemmän väkivaltaisemmassa muodossaan runollisena inspiraationa ja "jumalallisena hulluutena" - luomistyöhän voi olla sisäisesti hyvin tuskallista ja väkivaltaistakin, ainakin aidon taiteen ja taiteilijan kohdalla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Nagahel Odinin rauhanomaisen & sotaisan aspektin yhdistämisestä.

    Itselläni on ollut jo jonkin aikaa prosessissa teema "kolme skandinaavista hierofanttia: Odin, Väinämöinen & Jeesus".

    Näiden erot, yhtäläisyydet ja yhteen liityminen skandinaviassa on mielenkiintonen mutta haasteellinen vyyhti. Odin & Jeesus ovat omalta osaltani jo riittävästi ymmärretty.

    Väinämöisen rooli arkkityyppisenä hierofanttina hakee vielä paikkaansa. Ervastin, tutkijoiden ja muiden mielipiteet poikkeavat toisistaan. Jari Halonen mainitsi tulevaan Kalevala-elokuvaansa liittyen oman näkemyksensä Väinämöisestä: "Tämä on kuin mistä tahansa pyhästä maailmanselityksestä tai luomiskertomuksesta: "Äitijumalatar synnyttää kosmisen munan, josta syntyy täydellisen puhdas jumaluus. Että tämä jumala jo seuraavassa kohtauksessa muuttuu vanhaksi neitsyttä jahtaavaksi äijäksi, sen täytyy olla väärinkäsitys. Muun muassa sen me haluamme oikaista."" - http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Jari+Halonen+takoo+uuden+Kalevalan/1135237042986

    VastaaPoista
  5. Lainaamasi Jari Halosen kommentti vaikuttaa tyypilliseltä post-modernin humanistin lausumalta, jossa kaikki mm. vertauskuvallinen sisältö on redusoitu olemattomiin. Tuskin maltan odottaa (eli en) tätä "paranneltua" ja "oikaistua" versiota Kalevan sankareista; Väinämöistä esittää todennäköisesti Wilson Kirwa, Ainoa Lola Odusoga ja Lemminkäistä Amin Asikainen.

    Samalla on kuitenkin juuri lasten omaa Kalevalaa selailleena todettava, että Kalevalan hahmojen elävyys pohjaa kylläkin pitkälti heidän puolijumalalliseen inhimillisyyteensä - yksinkertaisenkin lukijan on tällä tavoin helpompi löytää tekstistä ravintoa sielulleen.

    VastaaPoista
  6. Odinin taistelu/runous teemaan liittyen tuli mieleen, että samuraiden perinteeseen kuului myös runouden ja taistelun hallinta. Skandinaavisessa berserkkimäisessä taistelussa soturin ihanne toimii kaoottisella pohjalla, kun taas samuraiden ihanne perustuu taistelussa ja runoudessa järjestykseen. Vastaavaa runouden arvostusta ei tietääkseni ole esim. eurooppalaisessa ritari-ihanteessa.

    Halosen Kalevalan modaamisessa on sekin ikävä puoli, että suomalaiset tuntevat kehnosti Kalevalaa. Modattu elokuva aiheuttaa varmasti väärien näkemysten omaksumista. Toinen ongelma on se, että voi mennä pitkä aika kunnes joku päättää tehdä laadukkaan tekstinmukaisen version Kalevalasta.

    Halosen idea korjata Kalevalaa on vastaava kuin korjaisi kreikkalaisen jumaltaruston jumalat "oikeaan" muotoon. Jumaltaruston kertomukset kertovat nimenomaan kansan näkemyksistä universaaleihin asioihin. Tämän näkökulman muuttaminen on iso virhe.

    VastaaPoista
  7. Tuskinpa Jari Halosen tai kenenkään muun "sivistyneen akateemikon" olka juurikaan kohahtaisi, vaikka hänen luonaan kävisi itse Väinämöinen sanomassa kyseisen Kalevalan kohdan olevan esoteerisesti avattavissa "Vanhan miehen" l. persoonallisen ihmisen kaipuuna oman ylkänsä - valkean neidon/neitsyen, korkeamman minän, Luciferin - yhteyteen.

    Mitä tulee Samurairunouteen ja Eurooppalaiseen ritariperinteeseen, niin se mikä itämaiselle luonteelle ilmenee parhaiten runouden muodossa lienee ilmennyt Eurooppalaisessa luonteenlaadussa parhaiten mm. keskiaikaisina ritaritarinoina ja myytteinä mm. graalin maljasta - mikä viimeisin heijastanee parhaiten vieläkin muinaisemman Euroopan kelttiläisiä perinteitä. Nähdäkseni ero on enimmäkseen juuri länsimaisen ja itämaisen luonteenlaadun eroavaisuudessa, ei niinkään siinä etteikö Eurooppalaisellakin perinteellä olisi ollut omanlaisensa runouden perinne. Tämä itse asiassa ilmenee myös hyvin selvästi Samurai- ja ritariperinteiden ulkoisissakin eroavaisuuksissa: vaikka molemmat pohjaavat tiukalle kurinalaisuudelle, niin itämaiset taistelumuodot ovat selvästi enemmän tanssimaisia ja "runollisia", siinä missä länsimaisille taisteluperinteille on ominaisempaa järjestelmällisyys ja "ryhdikkyys".

    VastaaPoista
  8. Tämä kommentti sopisi varsin hyvin ja ehkä paremminkin myös tuohon tekstiin kristinuskon esoteerisesta puolesta, mutta koska keskustelimme runouden sekä ritarioppien yhteydestä idän ja lännen välillä, niin René Guénon on käsitellyt osakseen tätä aihetta varsin kattavasti ja syvällisesti teoksessaan 'Insights into Christian Esoterism'.

    Teos löytyy myöskin Googlen kirjoista:

    http://books.google.fi/books?id=I-lZ_KOiSgUC&printsec=frontcover#v=onepage&q=&f=false

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen kirja. Adlibriksen kautta kirjan saisi tilattua hieman suolaiseen hintaan. Yritän välttää englanninkielisten tekstien lukemista internetistä, nyt sitä ei vain voi välttää. Origeneksen, Klemensin yms. tekstejä ei löydy suomeksi painettuna, joten täytyy tyytyä earlychristianwritings:in sinänsä erinomaiseen antiin.

    VastaaPoista
  10. "Itselläni on ollut jo jonkin aikaa prosessissa teema "kolme skandinaavista hierofanttia: Odin, Väinämöinen & Jeesus". Näiden erot, yhtäläisyydet ja yhteen liityminen skandinaviassa on mielenkiintonen mutta haasteellinen vyyhti. Odin & Jeesus ovat omalta osaltani jo riittävästi ymmärretty."

    Huomasin juuri tulevan Hylätyn Kiven tekstin valmiiksi saatuani, että huomaamattani varastin osaksi tämän aiheen sinulta osana laajempaa artikkelia. Toivon mukaan tekstimme täydentävät toisiaan, sitten kun ne ovat molemmat kaikkien saatavilla.

    Sokeiden maassa yksisilmäinen on Kuningas.

    VastaaPoista
  11. Hyvä tietää. Pitää tehdä oma teksti valmiiksi katsomatta artikkeliasi, niin voidaan verrata johtopäätöksiä... Itselläni on tällä hetkellä useita tekstiaihioita jonossa. Kirjoitan niitä inspiraation mukaisessa järjestyksessä sitä mukaa kun ne kypsyvät.

    VastaaPoista