Jos Vuorisaarnaa pidettäisiin kristikunnassa Ervastia lainaten kristillisyyden lyhyenä esityksenä ja mittapuuna, ei kristuksen kirkkokaan voisi olla nykyisenlaisessa alennustilassa. Sen sijaan, että kirkkoja ja seurakuntia perustetaan monen polven kristuksen sanojen tulkitsijoiden varaan, olisi syytä tutkia henkilökohtaisesti, mitä alkuperäinen mestari Jeesus Kristus itse sanoi. Pitkälle vietynä esimerkkinä nykyaikana kristillisissä lahkoissa rivikristityt seuraavat opettajia, jotka tulkitsevat jotakin lähihistorian herättäjää, joka on tulkinnut Lutheria, joka on tulkinnut Raamatun apostoleja, jotka ovat tulkinneet Jeesusta. Näin monen tulkitsijan kautta hämmennetty alkuperäinen sana on vesittynyt tunnistamattomaksi seokseksi.
Tässä tutkielmassa otetaan Vuorisaarnasta vielä pienempi kaistale, joka käsittää Isä meidän -rukouksen, ja aiheellisesti sen viereiset rukousta koskevat kohdat. Isä meidän -rukous lienee eniten julkisesti toistettu rukous kristikunnassa, jolloin on aiheellista herättää kysymys siitä, mitä rukous sisältää. Koska rukous ei sinänsä vaikuta kovin moniselitteiseltä, on mielenkiintoista havaita, miten erilaisia "itsestäänselvyyksiä" siitä voidaan johtaa. Ennen kuin voidaan ymmärtää syvempi merkitys, on ymmärrettävä ilmeinen.
ESIPUHE RUKOUKSESTA
5. Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut (tekopyhät ’92) ; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Jeesus kieltää rukoilemasta julkisesti ihmisten nähden, kuten tekopyhät tekevät. Esimerkkeinä mainitaan kaupungin kadunkulma (eli kaikkien ihmisten nähden) ja kirkon/seurakunnan tila (uskovien/seurakuntaan kuuluvien nähden). Kuten jakeen lopussa todetaan: he ovat jo saaneet palkkansa, nimittäin valheellisen pyhyyden tunteen ihmisiltä, johon toki osa varmasti uskoo itsekin.
6. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle (julkisesti ’76).
Päinvastoin, kuin äskeisessä negatiivisessa esimerkissä tekopyhistä, käskee Jeesus hänen seuraajiaan rukoilemaan salassa olevaa Isää muiden tietämättä. Näin, päinvastoin kuin edellisen esimerkin tekopyhät, uskova saa palkkansa Isältä ihmisten sijaan. Kuinka mitenkään muuten olisi mahdollistakaan, eihän muut ihmiset voi edes tietää salassa tapahtuneesta rukouksesta.
7. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Muistutuksena, ettei ihminen edes yksin rukoillessaan sorru itsepetokseen.
8. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
Perusteluna edelliseen: oikeus, joka Isä on, tapahtuu, halusimme sitä tai emme.
ISÄ MEIDÄN -RUKOUS
9. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
Rukouksen kohde on Jeesuksen Isä, ei esimerkiksi kuolleen pyhimyksen varjo, heimojumala, Jeesus/Kristus itse tai Pyhä Henki. Isä, joka on kaikkivaltias, taivaan korkeuksissa oleva Absoluutti. Kaiken olevaisen ensimmäisen syyn takana oleva voima, jonka nimi on toki pyhä ilman meidän toivotuksiammekin.
10. tulkoon (lähestyköön ’76) sinun valtakuntasi; tapahtukoon (olkoon ’76) sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa;
Isän valtakunnan tulemisen toteamus. Valtakunnan, joka ei vielä ole täällä, mutta joka lähestyy meitä, vaikkakin samassa suhteessa, kuin me tahdomme pyrkiä siihen. Tämä lähestyminen on kuitenkin varma toteamus, eikä turha toivomus.
Toisessa toteamuksessa julistetaan eräällä tapaa Isän tahdon suveriniteettia niin näkyvässä kuin näkymättömässä. Lisäksi lauseen voi ymmärtää sisältävän viisauden mikro- ja makrokosmoksen yhtäläisyydestä (niin alhaalla kuin ylhäällä).
11. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
Lauseen täsmällisen käännöksen sanotaan tarkoittavan leivällä yliaistillista leipää. Pyyntö on lienee eniten ymmärretty pelkästään maallisena leipänä, kuten Lutherkin sen selittää. Raamattunsa lukenut varmasti myöntää kuitenkin, että Jeesuksen vertauskuvastossa leivällä on korkeampi merkitys, jolloin se tarkoittaa hengellisen kehityksen ravintoa, päinvastoin kuin fyysisen ruumiin ravintoa. Vertauskuvasto fyysisen ruumiin/fyysisen leivän ja henkisen ruumiin/henkisen leivän välillä on tietysti täysin analoginen, mutta yhtä kaukana toisiaan kuin ajatus on kivestä. Kohtaa pohtiessa todettakoon, että kukin rukoilee, mitä tarvitsee.
12. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
Jälleen monesti ymmärtämättä lausuttu lainalaisuus: samassa suhteessa, kun annamme anteeksi, saamme anteeksi Isältä. Ymmärtääkö kristikunta todella, mitä Jeesus itse opetti? Rukouksessa ei rukoilla sijaisuhria kumoamaan perusteettomasti tehtyjä tekoja, vaan myönnetään sama vastuullisuus Isälle, kuin mitä meillä on lähimmäisiämme kohtaan. Jakeissa 14 ja 15 selvennetään samaa kohtaa lisää niin, ettei sitä voi ymmärtää väärin.
Kuitenkin kirkkoisät jne. opettavat toisenlaista oppia sijaiskärsijästä. On välttämätöntä sanoa, ettei tämä nähtävästi ole sanomatta selvää, koska tämä kirjoitus olisi muuten turha.
13. äläkä saata (johdata ’76, anna meidän joutua ’92) meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta (, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen - myöhemmissä käsikirjoituksissa).
Rukous päättyy kummalliselta vaikuttavaan toiveeseen Isälle, joka kuitenkin tietää tarpeemme ennen kuin niistä edes mainitsemme. Emmehän ole täällä elääksemme mahdollisimman helppoa elämää, vaan vahvistuaksemme voittaessamme kiusauksia. Lauseen merkitys tarkoittaa siten halua voittaa kiusaukset niiden tullessa. Myöhemmin lisätty osa valtakunnasta, voimasta ja kunniasta päättää rukouksen Isän ylistykseen. Lisätty osa on yleisesti liitetty rukoukseen kuuluvaksi, vaikka sen aitoudesta ei voi tietenkään olla varma.
JÄLKISANAT
14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
Kuten jakeen 12. kohdalla totesin, rukouksen jälkeen jakeet 14 ja 15 ikään kuin jatkavat rukousta selittäen niin, ettei jaetta 12 voi ymmärtää väärin.
15. mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Aamen.
ESIPUHE RUKOUKSESTA
5. Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut (tekopyhät ’92) ; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Jeesus kieltää rukoilemasta julkisesti ihmisten nähden, kuten tekopyhät tekevät. Esimerkkeinä mainitaan kaupungin kadunkulma (eli kaikkien ihmisten nähden) ja kirkon/seurakunnan tila (uskovien/seurakuntaan kuuluvien nähden). Kuten jakeen lopussa todetaan: he ovat jo saaneet palkkansa, nimittäin valheellisen pyhyyden tunteen ihmisiltä, johon toki osa varmasti uskoo itsekin.
6. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle (julkisesti ’76).
Päinvastoin, kuin äskeisessä negatiivisessa esimerkissä tekopyhistä, käskee Jeesus hänen seuraajiaan rukoilemaan salassa olevaa Isää muiden tietämättä. Näin, päinvastoin kuin edellisen esimerkin tekopyhät, uskova saa palkkansa Isältä ihmisten sijaan. Kuinka mitenkään muuten olisi mahdollistakaan, eihän muut ihmiset voi edes tietää salassa tapahtuneesta rukouksesta.
7. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Muistutuksena, ettei ihminen edes yksin rukoillessaan sorru itsepetokseen.
8. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
Perusteluna edelliseen: oikeus, joka Isä on, tapahtuu, halusimme sitä tai emme.
ISÄ MEIDÄN -RUKOUS
9. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
Rukouksen kohde on Jeesuksen Isä, ei esimerkiksi kuolleen pyhimyksen varjo, heimojumala, Jeesus/Kristus itse tai Pyhä Henki. Isä, joka on kaikkivaltias, taivaan korkeuksissa oleva Absoluutti. Kaiken olevaisen ensimmäisen syyn takana oleva voima, jonka nimi on toki pyhä ilman meidän toivotuksiammekin.
10. tulkoon (lähestyköön ’76) sinun valtakuntasi; tapahtukoon (olkoon ’76) sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa;
Isän valtakunnan tulemisen toteamus. Valtakunnan, joka ei vielä ole täällä, mutta joka lähestyy meitä, vaikkakin samassa suhteessa, kuin me tahdomme pyrkiä siihen. Tämä lähestyminen on kuitenkin varma toteamus, eikä turha toivomus.
Toisessa toteamuksessa julistetaan eräällä tapaa Isän tahdon suveriniteettia niin näkyvässä kuin näkymättömässä. Lisäksi lauseen voi ymmärtää sisältävän viisauden mikro- ja makrokosmoksen yhtäläisyydestä (niin alhaalla kuin ylhäällä).
11. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
Lauseen täsmällisen käännöksen sanotaan tarkoittavan leivällä yliaistillista leipää. Pyyntö on lienee eniten ymmärretty pelkästään maallisena leipänä, kuten Lutherkin sen selittää. Raamattunsa lukenut varmasti myöntää kuitenkin, että Jeesuksen vertauskuvastossa leivällä on korkeampi merkitys, jolloin se tarkoittaa hengellisen kehityksen ravintoa, päinvastoin kuin fyysisen ruumiin ravintoa. Vertauskuvasto fyysisen ruumiin/fyysisen leivän ja henkisen ruumiin/henkisen leivän välillä on tietysti täysin analoginen, mutta yhtä kaukana toisiaan kuin ajatus on kivestä. Kohtaa pohtiessa todettakoon, että kukin rukoilee, mitä tarvitsee.
12. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
Jälleen monesti ymmärtämättä lausuttu lainalaisuus: samassa suhteessa, kun annamme anteeksi, saamme anteeksi Isältä. Ymmärtääkö kristikunta todella, mitä Jeesus itse opetti? Rukouksessa ei rukoilla sijaisuhria kumoamaan perusteettomasti tehtyjä tekoja, vaan myönnetään sama vastuullisuus Isälle, kuin mitä meillä on lähimmäisiämme kohtaan. Jakeissa 14 ja 15 selvennetään samaa kohtaa lisää niin, ettei sitä voi ymmärtää väärin.
Kuitenkin kirkkoisät jne. opettavat toisenlaista oppia sijaiskärsijästä. On välttämätöntä sanoa, ettei tämä nähtävästi ole sanomatta selvää, koska tämä kirjoitus olisi muuten turha.
13. äläkä saata (johdata ’76, anna meidän joutua ’92) meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta (, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen - myöhemmissä käsikirjoituksissa).
Rukous päättyy kummalliselta vaikuttavaan toiveeseen Isälle, joka kuitenkin tietää tarpeemme ennen kuin niistä edes mainitsemme. Emmehän ole täällä elääksemme mahdollisimman helppoa elämää, vaan vahvistuaksemme voittaessamme kiusauksia. Lauseen merkitys tarkoittaa siten halua voittaa kiusaukset niiden tullessa. Myöhemmin lisätty osa valtakunnasta, voimasta ja kunniasta päättää rukouksen Isän ylistykseen. Lisätty osa on yleisesti liitetty rukoukseen kuuluvaksi, vaikka sen aitoudesta ei voi tietenkään olla varma.
JÄLKISANAT
14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
Kuten jakeen 12. kohdalla totesin, rukouksen jälkeen jakeet 14 ja 15 ikään kuin jatkavat rukousta selittäen niin, ettei jaetta 12 voi ymmärtää väärin.
15. mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti