Luettuani uudelleen edellisen kirjoitukseni sekä j:n kommentin siihen, pitänee tehdä muutama selvennys. Edellinen kirjoitukseni käsitteli pitkälti tapahtuman seurauksia. En ottanut varsinaisesti kantaa teon moraaliseen puoleen, koska se puoli oli jo valmiiksi mielessäni itsestäänselvyytenä. Selvennän tapauksen moraalista puolta tässä lyhyesti, jottei syntyisi väärinkäsityksiä.
Ensiksi: itsellämme ihmisinä ei ole valtuuksia tai edes edellytyksiä tuomita ketään, vaan ainoastaan antaa anteeksi. Tähän asiaan pohjana Jeesuksen etiikka, sekä jo käytännön psykologinen puoli.
Toiseksi: kun pohditaan tekoa puhtaasti irti asiayhteydestä, voidaan siitä tehdä moraalisia johtopäätöksiä. Tässä tapauksessa asia voidaan typistää vahingoittamisen ongelmaan. Toisen ihmisen vahingoittaminen muussa, kuin puolustuksellisessa motiivissa on ehdottomasti vahingollista (ilmiselvästi teon kohteelle, mutta suuremmassa määrin tekijälle itselleen). Edes puolustuksellinen vahingoittaminen ei ole ongelmatonta. Palaan tämän aiheen tutkintaan vielä myöhemmin (tekstissä Väkivalta ja henkinen kehitys).
Kolmanneksi: meidän on syytä yrittää ymmärtää tekijää, mutta se ei ole sama, kuin tekijän tekojen hyväksyminen. Näiden kahden erottamisessa ja ymmärtämisessä on viisaus. Ihmiset sekoittavat helposti nämä kaksi, luullen tekevänsä selvän erotuksen, mutta kuitenkin erehtyvät. Samoin anteeksi antaminenkaan ei tarkoita anteeksi annettavan teon hyväksymistä.
Neljänneksi: -omaa tulkintaa- tekijän tekoa ei ehkä ole syytä tutkia liian ideologisena kannanottona, vaan ennemminkin "ekstroverttinä itsemurhana". Tällöin tekijällä teon motivointi voi olla toissijainen seikka, kuin jos teko motivoituisi ensin ideologiasta käsin (vrt. islamistiset itsemurhapommittajat).
Ensiksi: itsellämme ihmisinä ei ole valtuuksia tai edes edellytyksiä tuomita ketään, vaan ainoastaan antaa anteeksi. Tähän asiaan pohjana Jeesuksen etiikka, sekä jo käytännön psykologinen puoli.
Toiseksi: kun pohditaan tekoa puhtaasti irti asiayhteydestä, voidaan siitä tehdä moraalisia johtopäätöksiä. Tässä tapauksessa asia voidaan typistää vahingoittamisen ongelmaan. Toisen ihmisen vahingoittaminen muussa, kuin puolustuksellisessa motiivissa on ehdottomasti vahingollista (ilmiselvästi teon kohteelle, mutta suuremmassa määrin tekijälle itselleen). Edes puolustuksellinen vahingoittaminen ei ole ongelmatonta. Palaan tämän aiheen tutkintaan vielä myöhemmin (tekstissä Väkivalta ja henkinen kehitys).
Kolmanneksi: meidän on syytä yrittää ymmärtää tekijää, mutta se ei ole sama, kuin tekijän tekojen hyväksyminen. Näiden kahden erottamisessa ja ymmärtämisessä on viisaus. Ihmiset sekoittavat helposti nämä kaksi, luullen tekevänsä selvän erotuksen, mutta kuitenkin erehtyvät. Samoin anteeksi antaminenkaan ei tarkoita anteeksi annettavan teon hyväksymistä.
Neljänneksi: -omaa tulkintaa- tekijän tekoa ei ehkä ole syytä tutkia liian ideologisena kannanottona, vaan ennemminkin "ekstroverttinä itsemurhana". Tällöin tekijällä teon motivointi voi olla toissijainen seikka, kuin jos teko motivoituisi ensin ideologiasta käsin (vrt. islamistiset itsemurhapommittajat).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti