17.5.2012

Salatieteen metodologia IV

J. Böhme, Drey Principia, 1682.

Tarkennan näkemyksiäni esoteriasta ja okkultismista, koska intresseihini kuuluvien käsitteiden sisälle mahtuu paljon ilmiöitä joita en allekirjoita. Asia konkretisoitui käydessäni kirjakaupassa, jonka rajatieto/esoteria-hylly oli täynnä mielestäni huuhaa-osaston tavaraa sisältämättä yhtäkään itseäni kiinnostavaa kirjaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö näkemykseni olisi sovellettavissa maailmankatsomuksiin joissa kieltämäni asiat tunnustetaan. On aivan varmasti asioita, jotka eivät ole eksaktisti tosia, mutta niitä voidaan käyttää kehittävällä tavalla. Totuuden rakkaus on kuitenkin henkisen polun kivijalka, joten tarkennan näkemyksiäni aiemmin sivuun jättämiini ilmiöihin, joita voidaan yleisesti liittää esoteriaan, salatieteisiin, hengellisyyteen, mystiikkaan ja okkultismiin.

Mainitun terminologisen sekaannuksen vuoksi näkemykseni voisi tarkentaa filosofiseksi esoteriaksi vastineena esoteriaan toisinaan liitettyyn ilmiömaailman kanssa askarteluun. Näkemykseni perustuu lähtökohtaan, jossa tunnustetaan yleisen tieteellisen tiedon käyttökelpoisuus maailmankatsomuksen materiaalisen puolen perustana[1]. Tämän materiaalisen perustan päälle rakentuu luonnollisen hierarkian tavoin psykologinen ja hengellinen ulottuvuus, joiden totuudellisuuden hahmottaminen tämän kolmion huippua lähestyttäessä muuttuu yhä spekulatiivisemmaksi. Metafyysisen todellisuuden spekulatiivisuudesta huolimatta voidaan myyttien, teologisten ja metafyysisten järjestelmien symboliikasta ottaa kehitykseen johtavaa oppia, jota ei ole saatavissa yleisen tieteen avulla. On kuitenkin tärkeää erottaa materiaalisen maailman lainalaisuudet symbolisen maailman lainalaisuuksista.

Tässä on joitain asioita, joita en tunnusta:

- Päihteiden (etenkin huumeiden) käyttö hengellisessä kehityksessä: Mietojen päihteiden (kahvi, tupakka, alkoholi) etuja voidaan mielestäni tietyin varauksin perustella maksimissaan psyykeen tasolla, mutta ei missään nimessä Hengen tasolla. Puhuttaessa kovemmista aineista aivojen kemiallinen manipulointi tuottaa varmasti voimakkaita stimulaatioita, mutta keinotekoisten hallusinaatioiden hyödyllisyys suhteutettuna haittoihin on kyseenalainen. Kyseenalaistan täysin huumausaineiden kautta saatujen kokemusten merkityksen henkisessä työssä. Mielestäni hengellinen työ on sitä kirkkaampaa, mitä kiinnittyneempi reaaliseen todellisuuteen monadi on. Tämän aiheen piiriin kuuluu myös muut psyykkisen tajunnan muuntuneet tilat.

- Telepatia: Psyykkisesti kehittynyt ihminen voi toki arvata intuitiivisesti toisen motiiveja ja emootioita, mutta se ei tarkoita, että olisi mahdollista kyetä lukemaan tai siirtämään toisen ajatusten yksityiskohtaisia sisältöjä. Tällaisella oletetulla kyvyllä ei edes pitäisi olla käyttöä esoteerisessa työssä.

- Uskomuslääkkeet: Plasebo-efekti todistetusti toimii, mutta se ei tarkoita, että väitetyillä keinoilla olisi kliinisesti todennettavaa parantavaa vaikutusta.

- Henkiparantaminen: Jos (ja kun) ihmisen henkisellä puolella on merkitystä parantumisessa, on suuressa roolissa parantuja itse. Toki mikäli parantajaksi ilmoittautunut henkilö on tarpeeksi uskottava parannettavan mielestä, voi parantamisessa tulla kyseeseen merkittävä plasebo-effekti, jota ei pidä tietenkään vähätellä.

- Astrologia: Horoskooppeja ja tähtisymboleja voi käyttää itsensä ja maailman hahmottamiseen, mutta taivaankappaleilla ei ole eksaktia vastaavuutta ihmisten elämän kanssa. Esimerkiksi tarot-korttien käyttö niiden runsaan symboliikan takia voi olla hyödyllistä ajattelun jäsentämisessä, kun taustalla ei ole motiivia ennustamisesta.

- Ennustaminen: Tulevaisuuden tarkka ennustaminen kompleksisessa maailmassa on käytännössä mahdotonta. Toki Absoluutti on ajan tuolla puolen, mutta jo siitä emanoitunut kolminaisuus on mielestäni kykenemätön näkemään tarkasti tulevaisuuteen, saati sitten monin kerroin rajoittuneempi ihminen[2].

- Levitointi: Luonnossa on omat lainalaisuutensa, eikä painovoimaa voi kumota tahdonvoimalla. Kuten muidenkin väitettyjen yliluonnollisten voimien kohdalla, voidaan kysyä mikä funktio tällaisella luonnonlain rikkomisella voisi olla? Luonto on juuri sellainen kuin sen kuuluu olla, eikä ihmisen kehitys tarvitse kehittyäkseen supervoimia. 

Yhteenvetona mainittuihin antiteeseihin väitän, ettei mistään ”yliaistillisista kyvystä” tai toiminnasta ole eksaktissa mielessä hyötyä henkisessä kehityksessä. Mikäli ihmisessä ilmenisi todistetusti yliaistillisia kykyjä (esim. telepatia), olisi kyseinen kyky sovellutuksineen omasta mielestäni ennemmin tieteellisen psykologian ja profaanin maailman intressien asia. Mainittujen keinojen käytössä on sen sijaan suuri vaara harhauttaa harrastajansa sivuun kaidalta tieltä, jolloin ydinasian kannalta triviaalisten seikkojen harrastaminen aiheuttaa hidastusta tiellä etenemisessä. Yhteisöllisesti mystifioidut kyvyt maineikkaiden okkultistien ja seurojen piirissä ovat omiaan herättämään mielenkiintoa leipää ja sirkushuveja hamuavissa ihmisissä, joten kyseenalaistan niin kyseisillä ilmiöillä kehuskelevien, kuin myös niitä etsivien ihmisten ja seurojen motiivit[3]. Mahdollinen okkulttisen seuran merkitsevä vaikeneminen ”salaisista asioista” saattaa ruokkia etsijän toivetta jostain yliluonnollisesta palkkiosta, vaikka todellisuudessa keisarilla ei ole vaatteita.

___________________
[1] Kuten olen jo 2006 kirjoittanut tekstissä Tiede, taide ja uskonto ja myöhemmin tekstissä Salatieteen metodologia I.
[2] Katso Vapaa tahto ja kaikkivaltius.
[3] Tämä pätee yhtälailla eksoteeristen uskontojen piirissä, kuten karismaattisessa kristillisyydessä.

8 kommenttia:

  1. A.A.: Olet skeptisempi ja a-gnostisempi henkilö kuin olen käsittänytkään. Olen monilta osin kanssasi samaa mieltä, mutta joidenkin asioiden suhteen puolestaan täysin eri mieltä. Tämän tekstin perusteella ainakin vaikuttaa siltä, että kiellät kokonaan 'intellektuaalisen intuition' (buddhi-manas, "Mestarin Ääni") kyvyn saada suoraan tietoa todellisuuden luonteesta, ja korvaat sen spekulaatiolla.

    Myös telepatia- ja selvännäköasiasta olen hieman eri linjoilla kanssasi, jos kohta olen samaa mieltä siitä, että ne eivät ole välttämättä mitenkään korkean henkisen kehitystason ilmennystä; levitoimaan voi ymmärtääkseni oppia ja selväkuuloiseksi itsensä harjoittaa myös mekaanisesti vailla etiikan rajoitteita ja henkistä kasvua, joiden tulisi olla aina ensisijalla kaikessa Työssä.

    Kokonaisuudessaan tämä on kuitenkin hyvä teksti, mikä heittää hyvin kylmää vettä monen niin esoteristin kuin ei-esoteristinkin niskaan sen suhteen, mitä okkultismi tai esoterismi onkaan.

    VastaaPoista
  2. Tarkoittanet Meissnerin ilmiötä? Raja psykoosin ja metodologian välillä ei ole suuri, mutta tarpeeksi suuri, jotta sinne railoon voi pudota. Persoona rikkoutuu psykoosissa, ja mikäli buddhi-manas ei kommunikoi millään tavalla reaalimaailman kanssa, mitä hyötyä on säilyttää reaalimaailman psyyke/elämä? Todellisuusvasteen ollessa edes jonkinlainen vaade työssä, lienee selvää, kumpi näkökulma sisältää enemmän spekulaatiota. Mikäli LSD:n käyttö salatieteen metodologiassa, telepaattiset kyvyt jne. ovat osoitus oikeasta suunnasta, meillä lienee hirvittävä määrä Blavatskyja hoidossa vasten tahtoaan. Tietääkseni psykoosia (joihin lasken monet "yliluonnolliset kyvyt") on vaikea käyttää sellaisenaan juuri mihinkään intuitiivisten ominaisuuksien kehittämiseen, joista sinällään olisi muuta seurausta kuin totaalinen persoonan hajoaminen, (enkä tarkoita tätä nyt zeniläisittäin). Missä määrin "kyvyt" auttavat kulkemaan valaistumisen tietä? Mitä hyötyä oman kehityksen kannalta on esim. kyvystä lukea ajatuksia, eihän muiden prosessilla ole mitään tekemistä oman kehityksen kanssa. Tietenkin kykenemättömyys kyseenalaistaa oman mielen pirstoutumisen tuhoavaa voimaa lienee osa tuhon prosessia, ja keskeistä on myös muiden kykenemättömyys ymmärtää oman jalon taidon autenttisuutta. Kokemus ei varmasti valehtele, maailmahan pitkälti juuri koetaan, mutta oman kehityksen kannalta olisi järkevämpää herätä unesta kuin pyrkiä nukkumaan unen sisällä.

    VastaaPoista
  3. Angolmois: Kirjoitinkin tekstin juuri sen takia, että kantani okkultismin ilmiölliseen puoleen tulisi selväksi. En kiellä Mestarin Ääntä, mutta puhuttaessa salatieteellisestä metodologiasta kyseinen Ääni ei voi ilmaista mitä tahansa (=tosiasioiden vastaista). Mielestäni esittämäni kanta salatieteestä on salatiedettä sanan varsinaisessa merkityksessä erotuksena uskonnollisuudelle. Tieteen on uusiuduttava, oli se sitten salaista tai julkista. Nykyinen esoteria on mielestäni jämähtänyt 70:n vuoden takaiseen optimismiin siitä, että telepatia yms. "tullaan todistamaan todeksi lähiakoina". Näin ei kuitenkaan käynyt, ja tämä pitäisi tunnustaa jos halutaan puhua tieteestä eikä uskonnosta. Lisään tekstiin vielä levitoinnin, koska mainitset sen kommentissasi.

    Anonymous: Olemme samoilla linjoilla.

    VastaaPoista
  4. Olen kanssanne samoilla linjoilla, mutta pienellä erotuksella: voisin hyvin kuvitella tilanteen, jossa telepatia -kyvyistä olisi hyötyä esim. kahden pitkälle kehittyneen olennon keskinäisessä kanssakäymisessä ilman vaikkapa modernia teknologiaa, jonka suhdetta ja hyödyllisyyttä voi olla hyvä verrata paranormaaleihin kykyihin. Ergo: meillä on käytössämme potentiaali huomattavasti tehokkaampaan ja käytännöllisempään viestintään keskenämme, mutta näiden kykyjen "etsiminen" tai kehittäminen mekaanisesti ja vailla korkeaa etiikkaa johtaa varmastikin melko soiseen ja eksyttävään maastoon.

    En itse esimerkiksi pidä teosofian kolmatta ohjelmakohtaa mitenkään erityisen "ylevänä", vaikka osa teosofiaa ja okkultismia onkin näiden ihmisen latenttien ja piilevien kykyjen tutkiminen. Nähdäkseni asia on siten, että nämä paranormaalit aistit, kyvyt ja taidot ovat kuitenkin hiljalleen ja väkisinkin ihmiskunnassa kehittymässä, minkä vuoksi niiden kaoottinen avautuminen ja väärinkäyttö tulisi ehkäistä ajamalla ne korkean etiikan raja-aitojen sisälle, korostaen näiden potentiaalista harhauttavaa ja sekoittavaa vaikutusta. Tällöin kyse olisi mielestäni koko ihmiskuntaa ja olemassaoloa hyödyttävästä (sala-)tieteellisestä työstä, siinä missä vastuuttomuus ja asian täysin huomiotta jättäminen tai merkityksettömänä pitäminen voi ajaa ne varsin huonoihin käsiin (Telepathy inc., anyone?).

    VastaaPoista
  5. JOS telepatia olisi mahdollista, olisi kyvyn käyttämisessä noudatettava korkeaa etiikkaa, kuten kaikessa muussakin toiminnassa. KUN telepatia ei kuitenkaan ole mahdollista, on asian spekulointi turhaa. Sen sijaan on pohdittava, mikä vääristymä aiheuttaa uskon kyseisen kyvyn mahdollisuuteen?

    Itsellänikin oli mielessä Teosofisen seuran kolmannen ohjelmakohdan sisältö tekstiä kirjoitettaessani: mitä luonnon selvittämättömiä lakeja ja ihmisen piileviä voimia seura on olemassaolonsa aikana selvittänyt vs. mitä vastaavia saavutuksia yleinen tiede on saanut aikaan? En keksi teosofien puolelta yhtäkään läpimurtoa ko. alueella, enkä osaa mitään lukuja yleisen tieteen puoleltakaan sanoa, koska tiede etenee kaiken aikaa kyseisillä alueilla.

    VastaaPoista
  6. Itse voisin kysyä, että miksi pidät telepatiaa noinkin ehdottomasti mahdottomuutena? Tällaisen ehdottoman varman EIn missä hyvänsä asiassa koen itse merkittävänä ideologisena rajoitteena, mikä ei pohjaa niinkään tietoon kuin ennakkoluuloihin. Itselläni on elämän aikana lukemattomia kokemuksia asiasta, jos kohta varsin arkisissa yhteyksissä, enkä koe asiaa mitenkään erikoisena tai itseäni tämän vuoksi mitenkään erityislaatuisena, jos kohta normaalia herkempänä psyykkisille ilmiöille kylläkin.

    Itse näkisin telepatian mahdollisuutena sen vuoksi, että mentaalinen ja astraalinen maailma - psyykkis-mentaalinen todellisuus - on yhteistä koko ihmiskunnalle, ja tämän vastaavuutena näkisin puolestaan inhimillisessä maailmassa viestintäteknologian hurjan kehittymisen viimeisen n. 50-100 vuoden aikana. Eikö käänyköiden ja tällä hetkellä käymämme viestinnän esittämisen mahdollisuuden n. 100 vuotta sitten olisi aiheuttanut lähinnä epäuskoista naureskelua ja mahdottomuutena pitämistä? Ja eikö tieteen suurimmat mullistuksetkin ole usein tapahtuneet ns. harmaalla alueella ja alunperin naurettavina mahdottomuuksian pidettyjen henkilöiden ja tahojen tutkimusten joukossa? Henkisten tai psyykkisten kykyjen todistaminen tieteellisesti lienee vasta edessäpäin, mutta tietääkseni aluetta kuitenkin jo jossain määrin vakavasti nykypäivänä tutkitaan maailmalla - tähän saakka tehdyistä tuloksista en sen sijaan ole perillä, ja nykytieteen asian suhteen melko tiukkaan asetetut premissit - mikä on sekä hyvä että huono asia - voivat olla ihan käytännöllinen este mullistukselle asian tutkimisen ja löydösten suhteen. Oli miten oli, niin salatieteen merkityksellisempiin todellisuuksiin suhteutettuna asia on kuitenkin melko vähäarvoinen, vaikkakin mullistus asiassa voisi avata portteja niin hyvässä kuin pahassa ihmiskunnan kehittymisen suhteen.

    VastaaPoista
  7. Kiinnostava blogi, täytyypä laittaa korvan taakse!

    VastaaPoista
  8. Kiva kun kiinnostaa. Hieman hiljaistahan tässä blogissa on ollut viimeaikoina.

    VastaaPoista