Abraxas begetteth truth and lying, good and evil, light and darkness, in the same word and in the same act.
Wherefore is Abraxas terrible. -C. G. Jung, The Seven Sermons of the Dead
Video on vanha (1977), mutta se herätti ainakin omallla kohdallani ajatuksia mittasuhteiden käsittämättömyydestä universumissamme. Niin ylhäällä kuin alhaalla -aksiooma saa myös vahvistusta.
Tämä tosiaan laittaa asioita perspektiiviin. Ainakin henkilökohtaiset ongelmat alkavat äkkiä vaikuttaa aika pieniltä.
...toisaalta, tätä mittasuhteiden suuruutta ja käsittämättömyyttä olen kuullut käytetyn myös nihilistisenä argumenttina asioiden - etenkin oman toiminnan - merkityksettömyydestä, eritoten sellaisten tiedeuskovaisuuteen kallellaan olevien ihmisten puolesta, jotka eivät allekirjoita vastaavuuksien lakien periaatetta tai ymmärrä "niin on ylhäällä kuin on alhaalla" -periaatteen kokonaisvaltaisuutta. Yleensä tämänsuuntainen argumentti kuuluu jotenkin sensuuntaisesti, että "vaikka Jumala olisikin olemassa, ei häntä voisi mitenkään kiinnostaa ihmisen toiminta, olemassaolo, tai esim. maapallon kohtalo, ja tämän vuoksi ei ole mitään väliä kuinka toimimme".
Aiheeseen liittyen & hieman pidemmälle vieden: Ajatellaan ihminen tiimalasin keskelle. Tarkastellaan ylöspäin avaruuteen laajenevaa tilaa (vaikka videon demonstraation avulla) 10^16 m asti & tiimalasin alempaa kuppia ihmisen mittakaavasta vastaavasti sisään päin. On mielenkiintoista havaita, miten paljon tyhjää tulee vastaan molemmissa suunnissa.
Mistä sitä tietää, vaikka universumit ilmestyisivät ja katoaisivat kvarkkien tapaan muodostaen suuremmassa kokonaisuudessa oman maailmamme atomin kokoa vastaavia kokonaisuuksia loputtomiin asti...?
Mittaluokkia pohdittaessa tulee väkisin mieleen, että ihminen muodostaa poikkeuksellisen kokonaisuuden toimivana yksikkönä tarkasteltaessa eri kokoluokkien systeemejä. Lisäksi mainitsemaani ajatusleikkiin viitaten ihminen ei olisi ainoastaan maailmankaikkeus pienoiskoossa, vaan loputon määrä maailmankaikkeuksia... Tämä jos mikä saa ihmisen vaikuttaamaan yksilönä joltain TÄYSIN käsittämättömältä.
Eroavaisuuksiakin löytyy: pienimpien olemassaolevien osasten liikkeissä on havaittavissa sellaista anarkiaa, joka ei toistu universumin suurten kappaleiden liikkeissä. Kiinnostavaa nähdä, milloin anarkiassakin alkaa näkyä järjestäytyneisyyttä, vai erottaako se lopulta ääripäät toisistaan.
Tuossa edellisen kommenttini keskimmäisessä kappaleessa pohdin samaa asiaa hieman laveammalta kannalta: atomit & planeetat liikkuvat kohtuullisen ennustettavasti, ja vastaavasti Big Bangin sanotaan tapahtuneen spontaanisti kuten kvarkitkin ilmestyvät ja katoavat toistaiseksi tuntemattomalla tavalla.
Tämä tosiaan laittaa asioita perspektiiviin. Ainakin henkilökohtaiset ongelmat alkavat äkkiä vaikuttaa aika pieniltä.
VastaaPoista...toisaalta, tätä mittasuhteiden suuruutta ja käsittämättömyyttä olen kuullut käytetyn myös nihilistisenä argumenttina asioiden - etenkin oman toiminnan - merkityksettömyydestä, eritoten sellaisten tiedeuskovaisuuteen kallellaan olevien ihmisten puolesta, jotka eivät allekirjoita vastaavuuksien lakien periaatetta tai ymmärrä "niin on ylhäällä kuin on alhaalla" -periaatteen kokonaisvaltaisuutta. Yleensä tämänsuuntainen argumentti kuuluu jotenkin sensuuntaisesti, että "vaikka Jumala olisikin olemassa, ei häntä voisi mitenkään kiinnostaa ihmisen toiminta, olemassaolo, tai esim. maapallon kohtalo, ja tämän vuoksi ei ole mitään väliä kuinka toimimme".
Minua tämä animaatio sykähdytti aikalailla. Pieneltä tuntuu ihminen videon katsomisen jälkeen.
VastaaPoistahttp://www.haydenplanetarium.org/universe/
"Pieneltä tuntuu ihminen videon katsomisen jälkeen..."
VastaaPoista...tai miksei toisaalta suurelta?
Obnoxion kirjoitti: "...tai miksei toisaalta suurelta?"
VastaaPoistaNiinpä. "So small in my greatness, so great in my smallness..."
http://xkcd.com/482/
Kiitos kommenteista!
VastaaPoistaAiheeseen liittyen & hieman pidemmälle vieden:
Ajatellaan ihminen tiimalasin keskelle. Tarkastellaan ylöspäin avaruuteen laajenevaa tilaa (vaikka videon demonstraation avulla) 10^16 m asti & tiimalasin alempaa kuppia ihmisen mittakaavasta vastaavasti sisään päin. On mielenkiintoista havaita, miten paljon tyhjää tulee vastaan molemmissa suunnissa.
Mistä sitä tietää, vaikka universumit ilmestyisivät ja katoaisivat kvarkkien tapaan muodostaen suuremmassa kokonaisuudessa oman maailmamme atomin kokoa vastaavia kokonaisuuksia loputtomiin asti...?
Mittaluokkia pohdittaessa tulee väkisin mieleen, että ihminen muodostaa poikkeuksellisen kokonaisuuden toimivana yksikkönä tarkasteltaessa eri kokoluokkien systeemejä. Lisäksi mainitsemaani ajatusleikkiin viitaten ihminen ei olisi ainoastaan maailmankaikkeus pienoiskoossa, vaan loputon määrä maailmankaikkeuksia... Tämä jos mikä saa ihmisen vaikuttaamaan yksilönä joltain TÄYSIN käsittämättömältä.
Eroavaisuuksiakin löytyy: pienimpien olemassaolevien osasten liikkeissä on havaittavissa sellaista anarkiaa, joka ei toistu universumin suurten kappaleiden liikkeissä. Kiinnostavaa nähdä, milloin anarkiassakin alkaa näkyä järjestäytyneisyyttä, vai erottaako se lopulta ääripäät toisistaan.
VastaaPoistaTerve Anonyymi!
VastaaPoistaTuossa edellisen kommenttini keskimmäisessä kappaleessa pohdin samaa asiaa hieman laveammalta kannalta: atomit & planeetat liikkuvat kohtuullisen ennustettavasti, ja vastaavasti Big Bangin sanotaan tapahtuneen spontaanisti kuten kvarkitkin ilmestyvät ja katoavat toistaiseksi tuntemattomalla tavalla.