30.12.2011

Lapsen kaltaisuus

Otin oheisen kuvan leikkipuiston liukumäestä. Kuva laajentaa erinomaisella tavalla aiemmin käsittelemääni portin teemaa lapseuden kautta[1]. Kuvan nivoo teemaan erityisesti portin kaaren sivuilta tunnistettavat Booas ja Jaakin. Portin teema sisältyy lapsi-teemaan kaksinkertaisesti: ensiksi symboli sijaitsee leikkikentällä lasten leikkivälineessä, ja toiseksi portti on aikuiselle ahdas[2]. Jeesus ei suoraan yhdistä ahtaan portin symboliikkaa lasten kaltaisuuden vaatimukseen taivasten valtakuntaan pääsemiseksi, mutta korrelaatio on selvä[3]. Ahtaan portin symboli yhdistyy myös uudestisyntymisen vaatimukseen taivasten valtakuntaan pääsemiseksi, ja tämä luonnollisen syntymän vertauskuva lapsen kaltaisuuden vaatimuksen kanssa yhdistää ahtaan portin luonnollisen synnytyksen symboliikkaan[4].

Lapsen kaltaisuus on siis ehto taivasten valtakuntaan pääsemiseksi. Lapseus voidaan kuitenkin ymmärtää monella tavalla, ja onkin erityisen tärkeää ymmärtää mitä tässä nimenomaisessa yhteydessä lapsen kaltaisuudella tarkoitetaan. Yleinen tulkinnallinen väärinkäsitys on samaistaa lapseus tyhmyyteen. Jos asia ei suoranaisesti Jeesuksen opetuksista tarkennu, niin Raamatun kirjeissä asia tulee selvästi esiin. Lapseudella ei tarkoiteta tyhmyyttä, vaan viattomuutta[5]. On myös syytä havaita, ettei Jeesus pidä kaikkea lapsen kaltaisuutta tavoiteltavana[6].

Mystisesti ja uskonnollisesti neutraalisti ajateltuna lapsen kaltaisuus tarkoittaa kaikista yleisesti aikuisuuteen liittyvistä virhekäsityksistä poisoppimista. Tällaisia virheajatuksia on lukuisia: kunnianhimo, rahanhimo... Lue: mikä tahansa himo tai neuroottinen huolehtiminen asioista, joka estää aidon nykyhetken sekä henkisyyden kokemisen[7].

Kuvassa näkyy portin sisällä olevat portaat[8]. Portin sisällä olevat portaat on osuva huomautus niille, jotka ajattelevat kaiken pyrinnön päättyvän portista sisään pääsemiseen. Jokaisella askeleella henkisellä tiellä on oma merkityksensä, eikä pysähtyneisyyden tilaan pyrkiminen edesauta tiellä etenemistä. Syntymä on vasta alku, syntymästä todellinen kasvu hengelliseen täysi-ikäisyyteen vasta alkaa. Voidaan perustellusti väittää, että ihmisen vapaa tahto aktualisoituu asteittain vasta portin sisäpuolelle pääsyn jälkeen.

Lopuksi todella esoteerinen vitsi: portaiden yläpäässä odottaa liukumäki alas, mutta kaikki on todellakin sen arvoista[9].

___________
[1] Tekstit Minä olen α ja Ω, Vasen ja oikea sekä Ovi valaisevat aihetta jo valmiiksi varsin perusteellisesti. Tämän takia vältän toistamasta tarpeettomasti niissä esitettyjä näkökohtia. Tekstien lukeminen aiheen syventämiseksi on suotavaa.
[2] Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. –Matt 7:13, 14
[3] Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"  Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. –Matt 18:1-6
[4] Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä, -Gal 4:19
[5] Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä. 1.Kor 14:20 vrt. Olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset. -Matt 10:16b Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. -1.Kor 13:11, 12
[6] Mutta mihin minä vertaan tämän sukupolven? Se on lasten kaltainen, jotka istuvat toreilla ja huutavat toisilleen sanoen: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette valittaneet'. –Matt 11:16, 17 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. –Matt 13:38 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. –Room 8:14
[7] Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. -Matt 6:26-33
[8] Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas. -1.Moos 28:12 Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: "Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti." -1.Moos 28:17
[9] Hyvää vuotta MMXII AD!

5 kommenttia:

  1. obnoxion2/1/12 10:21

    Kiitos jälleen yhdestä hienosta tekstistä!

    Koskien lapsenkaltaisuutta, tässä eräs aiheeseen liittyvä vastaavuus Arthur Avalonin kääntämästä tantrisesta tekstistä "Hymni Kalille", joka löytyy Sacred Text Archivesta (http://www.sacred-texts.com/tantra/htk/htk06.htm). Suomennos on omani:

    "Jonka korvakorut (erittäin rakkaat esineet) on tehty kahdesta Sadhakasta, jotka ovat Mahesvaran lailla kuin pieniä poikia; se on, lapsenkaltaiset ja yksinkertaiset Sadhakat joilla on todellinen tieto, ovat Hänelle rakkaita. Vivekacūdāmaṇissa sanotaan, "kuten pikkupojat leikkiessään leluillaan eivät huomaa nälkää tai muita vaivoja, samoin onnellisena leikkii viisas, riippumattomana ja epäitsekkäästi." Tällainen Sadhaka saavuttaa kaikki tiedon ja rikkauden muodot, ja lumoaa koko maailman."

    VastaaPoista
  2. Lapsuus, lapsenkaltaisuus ja lapsellisuus onkin ollut lähiaikoina käsittelyssä ja ilmassa...sekä hyvässä että pahassa, eh.

    Muistaakseni Blavatskyn mukaan muinaisen maailman vihittyjä kutsuttiin melko yleisesti 'lapsiksi'; ja olikohan vielä niin, että Blavatsky tulkitsi Herodeksen käskyn murhata kaikki valtakunnan lapset todellisuudessa käskyksi vainota hengentieteen vihittyjä...? Jostain tällainen käsitys on jäänyt mieleeni, vaikka en juuri nyt muistakaan sen tarkkaa lähdettä.

    Vertauskuvallisesti ja sisäisesti Herodeksen voi ainakin ymmärtää "tämän maailman ruhtinaan" (persoonallisen egon) vertauskuvana, joka tekee kaikkensa pitääkseen mahtinsa ja murhatakseen sydämen kammiossa ja persoonan vielä varsin likaisessa talliseimessä vastasyntyneen Kristuksen, Voittamattoman Auringon lapsen ja hengen tähtitaivaalle nousseen tuikkivan Tähden.

    Lapsen tulee luonnollisesti kasvaa ensin aikuiseksi, aikuisen vanhukseksi ja vanhuksen kuolla, ennen kuin tämä voi tulla uudestaan lapseksi. Kronologinen ikä on tässä sivuseikka, sielun ikä pääasia; jotkut meistä syntyvät jo valmiiksi vanhuksina, jotkut puolestaan tuntuvat pysyvän lähes ikuisesti lapsina.

    Mitä tulee tekstin lopetukseesi, niin se on myös varsin hyvä alkemialliselta ja esoteeriselta kannalta katsottuna: "laskeutuminen takaisin maahan" on yhtä kuin alkemiallisen työn täydellistyminen ja "kypsyminen", ja esoteriassa tunnetaan myös aivan yleisesti termit 'ascending realisation' & 'descending realisation', jotka vastaavat Pratyeka-buddhan ja Boddhisattvan kutsumuksia. (Googlettamalla 'ascending and descending realisation' löytyy aiheesta Guénonin 'Initiation & Spiritual Realisation' -kirjasta löytyvä varsin hyvä teksti. En viitsi laittaa pitkää linkkiä tähän, kun en muista tarkkaan näitä koodailuja.)

    VastaaPoista
  3. Tuli vielä 'takaisin laskeutumisesta' mieleeni eilen illalla katsomani Sormusten Herran toinen osa, Gandalf Harmaan paluu Gandalf Valkoisena, ja koko tarinan mytologinen ja symbolinen eksaktius ylipäätään:

    Ensin huomattavasti monisyisempi ja maailmalliselta kannalta katsottuna mielenkiintoisempi sekä ymmärrettävämpi, järkevä ja osittain jopa paheellinenkin 'Gandalf Harmaa' laskeutuu helvettiin taistelemaan Balrogin, 'Udunin liekin' - alkutulen (Ur) kollektiivisen varjon - kanssa (joka vastannee makrokosmista Saatanaa alemmassa aspektissaan kollektiivisen egoismin ja ali-inhimillisen hirviömäisyyden kuvastajana), apunaan vasemmassa kädessään luciferinen miekka ja sisässään 'Anorin Liekki' (Manas-Ego, Azazel-Lucifer).

    Laskeuduttuaan helvettiin ja noustuaan taistelussaan maailmanvuoren huipulle saakka, viskattuaan Pedon alas vuorenrinnettä, hän jää makaamaan vuoren laelle ja hänet "viedään läpi avaruuksien, jossa yksi päivä vastaa kokonaista elinikää". Palattuaan hän ei muista entistä elämäänsä ja nimeään, vaan tietää ainoastaan nykyisen nimensä ja sen, että hän on palannut vain ja ainoastaan täyttääkseen _hänelle annetun tehtävän ja velvollisuuden_ (mission).

    Gandalfin toiminta on tämän jälkeen myös hyvin ei-persoonallista, yksinkertaisempaa ja viattomampaa, vaikka hän voi vaikuttaa ajoittain hyvinkin ankaralta taistellessaan vääryyttä, sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta vastaan.

    Vastaavuudet yleismaailmalliseen Vapahtaja / Kristus -myyttiin ja lapsen kaltaisuuden ideaaliin voivat jäädä tuskin keneltäkään havaitsematta.

    VastaaPoista
  4. Obnoxion: Kiitos sinullekin kommentistasi!

    Lux: Blavatskyn huomautus on asiallinen symbolisesti, havainnolla on tuskin vastetta historiallisessa todellisuudessa (eikä historiallinen puoli legendoissa, allegorioissa ja symboleissa itseäni juuri kiinnostakaan).

    Törmäsin itsekin Gandalfiin muutama päivä sitten seuraavan ketjun kautta: 1) Uutinen: Japanilainen tutkimusryhmä -maailmankaikkeus kehittyi yhdeksästä ulottuvuudesta (linkki uutispalkissa) 2) 9 -> Valknut 3) Valknut -> Odin wikipediasta (sivu on muuten kehittynyt positiivisesti sitten viimekäynnistä tehdessäni Odin tekstiäni) 4) Wikistä: Tolkien käytti Odinin hahmoa Gandalfin pohjana. 5) Muistin (jälleen) kaavailleeni tekstiä kolmesta tietäjästä (Jeesus, Odin, Väinämöinen), jotka erinomaisella tavalla sulautuvat Tokienin Gandalfissa.

    Esimerkkisi kulkee samantyyppisesissä teemoissa, joita olen hahmotellut mielessäni.

    VastaaPoista
  5. Uutisesta tuli itsellenikin välittömästi mieleeni Valknut & pohjoisen - shamanistisen, skandinaavisen, kalevalaisen, germaanisen - mytologian ja maailmankuvan 9 olemassaolon tasoa lukuisine eri assosiaatioineen. Mielenkiintoista seurata, kuinka asian käsittely tieteen parissa etenee & mitä uutta tietoa asiasta tällä tavoin ilmenee.

    Toivottavasti saat tekstisi näistä kolmesta suuresta miehestä ja tietäjästä aikaiseksi, ja toivottavasti omat tekstini ja kommenttini ovat tässä apuna ja tukena eivätkä esteenä.

    VastaaPoista