Mikä aiheuttaa sen, että ihminen luovuttaa tahtonsa ulkopuolisiin käsiin? Hengellisessä tai maallisessa hädässä oleva ihminen voi haluta välittömän, helpon avun hätäänsä. Hän alkaa etsiä apua muualta, itsensä ulkopuolelta. Hän löytää auttajan, jolla on vastaus hänen ongelmiinsa. Hänen arviointikykynsä ei välttämättä ole parhaimmillaan. Hän saa hyväksi koettuja neuvoja. Hän haluaa muuttua toisten kaltaiseksi. Hänessä itsessään ei ole sitä hyvää, mikä toisissa näyttäisi olevan. Hänellä itsellään ei ole niitä vastauksia, mitä toisilla näyttäisi olevan. Myös Jumalan opetetaan olevan ulkona, ja sovitus on jo tehty ihmisen puolesta. Ihmisen pitää vain uskoa ja toimia, kuin on hyvä. Hän alkaa uhrata aikaansa ja varojaan hyvälle liikkeelle. Hän huolestuu niistä toisista, jotka eivät vielä tiedä paremmasta. Huomaamatta hän on jo huolissaan toisista, vaikka omat asiat eivät ole vielä hoidossa...
Ongelma on siis pitkälle siinä, että ratkaisua (hengellisiin) ongelmiin haetaan epätoivoisesti itsensä ulkopuolelta. Monenlaisia valmiita ratkaisuja on tarjolla runsaasti, ja niitä markkinoidaan. Nopeiden tulosten toivossa nämä valmiit ratkaisut houkuttavat, ja lähdetään seuraamaan muita ihmisiä ja oppeja. Itsemurhakulttien jäseninä on ollut älykkäitä ja varakkaita ihmisiä, jotka ovat vain luopuneet harkintakyvystään. Kuitenkin, kuten Jeesus sanoi, Jumalan valtakunta on sisäisesti ihmisessä. Jumalan valtakunta ei ole helppoheikkien myytävissä. Toisaalta Jeesus antoi myös lähetyskäskyn. Jeesus opetti kuitenkin myös, että etsivä löytää. Tämä on toisaalta kehoitus, mutta myös kriteeri. Lisäksi Paavali kehoittaa koettelemaan kaikki, ja pitämään sen, mikä on hyvää. Kritiikki on todellakin tarpeen. Jos nämä neuvot otetaan universaaleiksi neuvoiksi, ei voida olettaa, että jokainen etsivä löytää jonkun tietyn tien. Jokainen ihminen on erilainen. Jos jokainen rehellinen etsivä löytäisi aina jonkun tietyn opin, ja koettelemalla löydettäsiin aina samat hyvät asiat, olisi ihmisillä ollut halki historian yksi suuri ylivertainen uskonto, jolla ei olisi mitään ulkoisia vaikuttimia. Kuitenkin suurimmat opettajat ovat olleet yleensä uuden uskonnon perustajia, tai vanhan reformoijia. Teitä näyttäisi siis olevan monia, mutta päämäärä sama.
Länsimaiset ihmiset ovat tottuneet ostamaan tuotteita, ja saamaan nopeaa vastiketta rahoillensa. Niin myös uskonnoissa juostaan erilaisten gurujen ja tapahtumien perässä, sen sijaan, että katsottaisiin omaan itseen. Uutena ilmiönä kristillisissä piireissä on monistuvat soluseurakunnat, G12 malli. Tarkoituksena on saada 12 käännynnäistä omaan soluun, jotka taas koulutuksen ja kasvun jälkeen kääntävät itselleen oman 12 opetuslapsen solun jne. Soluseurakuntamalli ei ole tapauskovaisessa suomessa levinnyt nopeasti, mutta esim. etelä-amerikassa kasvu on ollut suurta. Herää kysymys siitä, mikä on hengellisyyden fuktio? Lähetystyötä vastustava Blavatsky mainitsi esimerkkinä lähetyssaarnaajan, joka epätoivoisesti yritti kyntää vierasta peltoa, vaikka oma pelto oli täynnä rikkaruohoja.
Ongelma on siis pitkälle siinä, että ratkaisua (hengellisiin) ongelmiin haetaan epätoivoisesti itsensä ulkopuolelta. Monenlaisia valmiita ratkaisuja on tarjolla runsaasti, ja niitä markkinoidaan. Nopeiden tulosten toivossa nämä valmiit ratkaisut houkuttavat, ja lähdetään seuraamaan muita ihmisiä ja oppeja. Itsemurhakulttien jäseninä on ollut älykkäitä ja varakkaita ihmisiä, jotka ovat vain luopuneet harkintakyvystään. Kuitenkin, kuten Jeesus sanoi, Jumalan valtakunta on sisäisesti ihmisessä. Jumalan valtakunta ei ole helppoheikkien myytävissä. Toisaalta Jeesus antoi myös lähetyskäskyn. Jeesus opetti kuitenkin myös, että etsivä löytää. Tämä on toisaalta kehoitus, mutta myös kriteeri. Lisäksi Paavali kehoittaa koettelemaan kaikki, ja pitämään sen, mikä on hyvää. Kritiikki on todellakin tarpeen. Jos nämä neuvot otetaan universaaleiksi neuvoiksi, ei voida olettaa, että jokainen etsivä löytää jonkun tietyn tien. Jokainen ihminen on erilainen. Jos jokainen rehellinen etsivä löytäisi aina jonkun tietyn opin, ja koettelemalla löydettäsiin aina samat hyvät asiat, olisi ihmisillä ollut halki historian yksi suuri ylivertainen uskonto, jolla ei olisi mitään ulkoisia vaikuttimia. Kuitenkin suurimmat opettajat ovat olleet yleensä uuden uskonnon perustajia, tai vanhan reformoijia. Teitä näyttäisi siis olevan monia, mutta päämäärä sama.
Länsimaiset ihmiset ovat tottuneet ostamaan tuotteita, ja saamaan nopeaa vastiketta rahoillensa. Niin myös uskonnoissa juostaan erilaisten gurujen ja tapahtumien perässä, sen sijaan, että katsottaisiin omaan itseen. Uutena ilmiönä kristillisissä piireissä on monistuvat soluseurakunnat, G12 malli. Tarkoituksena on saada 12 käännynnäistä omaan soluun, jotka taas koulutuksen ja kasvun jälkeen kääntävät itselleen oman 12 opetuslapsen solun jne. Soluseurakuntamalli ei ole tapauskovaisessa suomessa levinnyt nopeasti, mutta esim. etelä-amerikassa kasvu on ollut suurta. Herää kysymys siitä, mikä on hengellisyyden fuktio? Lähetystyötä vastustava Blavatsky mainitsi esimerkkinä lähetyssaarnaajan, joka epätoivoisesti yritti kyntää vierasta peltoa, vaikka oma pelto oli täynnä rikkaruohoja.
Ei nyt varsinaisesti just tähän postiin liittyen, mut pitääpä sanoa: Jätkähän on oikeesti miettynyt näitä asioita, toisin kuten tavallinen teisti (tai no mitäpä meikä tarkkaan tiedän siun vakaumuksista). Luin meilkein kaikki läpät.
VastaaPoistaSemmonen irtokommentti, kun mainitsit jossain, et ihmisillä on semmonen sisäsyntyinen tunne sielun olemassa olosta... ei pidä paikkaansa ainakaan meikän kohdalla. Yleisesti ottaen veikkaan, että se tunne on aika pitkälti muutaman ensimmäisen lapsuusvuoden kasvatuksen tuotetta. Kun meikälle ei noita uskonasioita ole juurikaan kotona (sen tapauskovaisen minimivelvollisuuden lisäksi) opetettu, niin tuo sielu on konseptina minulle aika etäinen juttu. Eli toisin sanoen, ei tunnu että sellaisen omistaisin.
Mut joo... hyvää paskaa, blogin läpät. Eiks nuo ole vähän salatieteen puolelle menevää kamaa, haiskahtaa kerettiläisyydeltä ;). Parahinta jatkoa.
Termos ja kiitos kommentista!
VastaaPoistaSe intuitiivinen tieto sielun olemassa olosta oli prof. Hämeen-Anttilan mielipide. Kommentista ei voi päätellä, tarkoittiko H-A, että kaikilla olisi se tieto vai joillakin.
Itsekään en voisi sanoa, että se "intuitiivinen tieto sielun olemassa-olosta" on aina vahva. Toisaalta psykologian kannalta tuon uskon sieluun voisi selittää kuolemanpelon defenssinäkin, eli koska kuolema voi olla vaikea asia hyväksyä, on helpompi uskoa kuolemattomuuteen.
On myös ihmisiä, jotka ovat saaneet ateistisen kasvatuksen, ja silti uskovat/ovat myöhemmin alkaneet uskoa sielun olemassa-oloon ja päinvastoin. Lapsuudella on kyllä varmasti suuri vaikutus maailmankuvan muodostumisessa.
Viestisi alkuun ja loppuun liittyen; kyllähän sitä maailmankatsomusta joutuu aina tarkastamaan. Kaippa "skeptinen teosofi" kuvaa maailmankuvaani parhaiten tällä erää... Eli kerettiläiseltä haiskahtaa! Totuuden etsintä on kuitenkin kaiken pointti.
Parahinta jatkoa itsellesikin ja lykkyä taiteissa! ;)