Stoalainen gnosis

Valokuva oma, Abraxas-aihe lisätty C. W. Kingin kirjasta The Gnostics and Their Remains, Wizards Bookshelf 1973, p. 103 [1]. 

”The operation of the whole is Abraxas, to whom only the ineffective standeth opposed.” 
- C. G. Jung, The Seven Sermons to the Dead, Sermo IV.

Stoalaisen filosofian mukaan kaikesta toivosta tulee luopua. Elämän vaihtelut hyvine ja huonoine päivineen tulee ottaa sellaisenaan – kaikki on tilapäistä. Ripustautuminen asioihin johtaa ennen pitkää tragediaan, koska joudumme lopulta kuitenkin luopumaan kaikesta, joko asian hyväksyen tai ollen hyväksymättä. Niinpä stoalaisen ihanteen mukaan olemme vapaita, kun olemme henkisesti jo valmiiksi luopuneet kaikesta [2]. Me emme omista mitään, kaikki on meillä vain lainassa. Stoalaisen elämänasenteen sisäistämistä voidaan pitää stoalaisena gnosiksena, pelastavana tietona [3]. Näin muotoiltu elämänasenne ei ole uskomus, vaan tosiasioiden perustalta elämänkatsomukseksi muotoiltu johtopäätös.

Usko kuoleman jälkeiseen elämään on useimpien suurten uskontojen perusta ja selitys niiden menestykselle. Koska ihmisen on vaikea hyväksyä oman minuuden katoamista, on usko kuoleman jälkeiseen elämään yksi mielenrauhan ylläpitämisen väline. Nykyisen tiedon valossa on ristiriitaista, että ihminen etsisi samaan aikaan vakavasti totuutta ja uskoisi järkähtämättä kuoleman jälkeiseen elämään [4].

Usko kuoleman jälkeiseen elämään on muiden uskomusten lailla altis sortumaan spekulatiivisuutensa takia. Stoalaisen filosofian mukaan taas kaikesta toivosta pitää luopua, eikä mitään toiveita tuonpuoleisesta tule elätellä. Tämänkaltaisesta asetelmasta käsin ihmisen vakaumuksen perusta on varmalla pohjalla, eivätkä muuttuvat tilanteet tai epäilykset kykene romahduttamaan rakennusta.

Toivottomuus ei näin ajateltuna olekaan elämänkielteisyyttä, vaan vapautta ja iloa. Stoalainen halaa kaaosta ja epäjärjestystä, koska sitä todellisuus ihmisen näkökulmasta kuitenkin on. Stoalaisuudessa rajataan mielenkiinnon ulkopuolelle ne asiat, jotka eivät kuulu omaan vaikutuspiiriin. Omaan vaikutuspiiriin kuuluvat asiat sisältyvät moraalin alueelle. Sitä vastoin ne asiat, joihin ei ole mahdollista vaikuttaa, ovat yhdentekeviä. 

Ihmiset haluaisivat usein nähdä maailman ennakoitavana kosmoksena, jossa asiat toimivat rationaalisen koneiston tapaan. Jopa niihin asioihin, joihin ei ole objektiivisesti katsoen edes mahdollista vaikuttaa, yritetään vaikuttaa maagisella ajattelulla, esimerkiksi vetoamalla Jumalaan rukouksien avulla. Turvallisuuden tarvetta ruokkivista uskomuksista luopuessamme pääsemme kuitenkin kiinni stoalaiseen gnosikseen: syleilemällä kaaosta emme pyristele väistämätöntä vastaan. Tulevaisuutta on mieletöntä yrittää toivoa jonkinlaiseksi; tulkoon se mikä tulee. Kun elämänasenne on tasapainossa vallitsevan asiantilan kanssa, rakennuksen perusta kestää. 

Stoalaiset olivat panteisteja, jotka eivät asettuneet vastahankaan traditioiden kanssa. Stoalaiset tulkitsivat kuitenkin metafyysisiä opetuksia lähinnä symbolisesti. Stoalaiset uskoivat, että syklin lopussa Zeus tuhoaa kaiken maailmanpalossa uutta sykliä varten. Ihmisen ei kuulunut kuitenkaan palvoa jumalia, vaan jumalallistua itse. 

Gnostilaisten Abraxas ja hindujen Shiva ovat erinomaisia stoalaisen gnosiksen symboleja. Shiva edustaa jatkuvaa muutosta elämän ja kuoleman ikuisessa tanssissa [5]. Abraxas yhdistyy stoalaisen gnosiksen ajatukseen jungilaisten uustulkintojen kautta: maailma on kaiken sisältävä jumala, jossa yhdistyy niin hyvä kuin pahakin [6].

Maailmassa ei ole mitään ”yliluonnollista”, siihen luonnollisesti kuulumatonta osaa [7]. Maailman hyvää ja pahaa ei tarvitse selittää pois legendaaristen uskomusten avulla, vaan kokonaisuus tulee ymmärtää sellaisena kuin se on. Hyvää ja pahaa ei tule etsiä niinkään oman itsen ulkopuolelta, vaan omista ajatuksista ja asenteista.

Tällä pitkälle menevällä päättelyketjulla muotoilemani stoalainen gnosis etenee kaaoksen ja tuhon syleilyn kautta lopulta ajatukseen harmonisesta kosmoksesta isommassa mittakaavassa. Kokonaisuuden kannalta kaikki on kuten pitääkin. Yksilön pitää ymmärtää itsensä osaksi kokonaisuutta; kokonaisuus kyllä toimii, ymmärsi sitä yksittäinen ihminen tai ei.

AMOR FATI.

________

[1] Kuvasta: "The Abraxas-god mounted in the chariot of the sun. This design is unique in its kind, and of great value, as proving the original identity of the Basilidian deity with the Solar Power." p. 433.
[2] Stoalaisia edeltäneet kyynikot veivät luopumisen ideaalin vielä pidemmälle; he luopuivat konkreettisesti aivan kaikesta.

[3] Yhdistän tässä tietoisesti kahden eri koulukunnan käsitteistöä. Perusteluni synteesille on se, että oma maailmankatsomukseni perustuu länsimaisen esoterian viitekehykseen. Stoalaisuuden ja gnostilaisuuden käsitteellinen yhdistäminen on siten henkilökohtaisista motiiveista perusteltua uustulkintaa, eikä historian ”vaihtoehtoista” uudelleen kirjoittamista. Stoalainen elämänasenne on tietenkin yhdistettävissä moniin muihinkin viitekehyksiin.

[4] Näkemykseni mukaan vakavasti otettavan totuuden etsijän maailmankuvan tulisi olla tieteellinen. Tieteelliselle maailmankuvalle rakentuva elämänkatsomus ankkuroituu ihmiskunnan viimeisimpään ja parhaiten tällä hetkellä saatavissa olevaan tietoon, jolloin maailmankuvasta johdettu elämänkatsomus on myös ajantasainen.
[5] Katso tekstini Shiva Nataraja.
[6] Katso tekstini Abraxas.
[7] Paljon käytetty perustelu jonkin asian leimaamisella ”luonnollisen”, ”luonnottoman” tai ”yliluonnollisen” leimalla on absurdi. Jos jokin asia ilmenee maailmassa, on se luontoon kuuluvaa ja luonnollista.


Lue lisää:
Jussi K. Niemelä: Ars longa, vita brevis
Jyväskylän yliopisto: Järkähtämätön stoalaisuus
Matti Rautaniemi: Pohdintoja katoamisesta: Ulver, Shiva ja syksy

Abraxas

Abraxas-kolikko, Wikimedia Commons.

Abraxas on ollut minulle etäisenä hahmona tuttu siitä lähtien, kun perehdyin gnostilaisuuteen esoterian kautta. Mielenkiintoni aiheeseen heräsi  kuitenkin todella vasta Tähtiportti-yhtyeen minuun syvästi vaikuttaneen Abraxas-kappaleen myötä [1]. Tämän jälkeen ilmeni, että mielipiteet Abraxasista jakautuivat jungilaiseen ja historialliseen koulukuntaan. En halunnut muodostaa mielipidettäni asiasta kevyesti, joten aloin tutkia asiaa kesällä 2017. Kävin aiheesta useita keskusteluja nyt edesmenneen Perttu Häkkisen kanssa. Perttu odotti kirjoitukseni valmistumista mielenkiinnolla. Tavoitteenani oli kirjoittaa teksti valmiiksi tämän kesän aikana, mutta nyt se on jo surullisella tavalla myöhässä. 

Tämä kirjoitus on omistettu Perttu Häkkiselle, todelliselle Abraxasin adeptille.

Abraxas historiallisten seikkojen perusteella

Abraxas (Kreik. ΑΒΡΑΞΑΣ, alunperin Abrasax, ΑΒΡΑΣΑΞ) on gnostilaisten basilidelaisten palvoma ”Suuri Arkontti” (megas archōn) [2]. Bellermanin mukaan nimi on johdettu vanhan egyptiläisen kielen sanoista abrah (=sana) ja sadsch (=siunattu, pyhä, palvottava). Näin ollen abrahsadsch 'hellenisoitui' nimeksi Abraxas, jonka merkitys 'Pyhä Sana' viittaa juutalaisen Pyhän Nimen kaltaiseen merkityssisältöön. [3] Basilidelaisuudesta on jäänyt jälkeen ristiriitaisia dokumentteja, joten lopullinen vastaus Abraxasin luonteesta jää tästä syystä jossain määrin arvoitukseksi. Basilidelaisille Abraxas edusti korkeinta Jumalaa, josta emanoitui 365 aionia. Näistä aioneista ensimmäinen oli Kristus ja viimeinen juutalaisten YHVH. Abraxas on yhdistetty myös kreikkalaiseen ja egyptiläiseen pantheoniin. Abrasaxin kirjainten lukuarvo on 365, joka vastaa vuoden päivien sekä basilidelaisten aionien määrää. Kirjainten määrä seitsemän taas vastaa aurinkokunnan planeettojen lukumäärää.

Abraxasin kuvia on löytynyt runsaasti Abraxasia esittävistä kolikoista. Talismaneissa on kuvattu useimmiten kukon- tai leijonanpäinen ja ihmisvartaloinen hahmo, jolla on jalkojen paikalla käärmeet. Hahmolla on aseena useimmiten oikeassa kädessä ruoska ja vasemmassa kädessä on kilpi [4]. Symbolinen kukko oli antiikin aikana aurinkoeläin, joka julisti aamulla kiekumisellaan päivän tuloa ja karkoitti illalla yön demonit [5]. Käärmeellä puolestaan on ollut kaikissa kulttuureissa dualistisia merkityksiä. Abraxas rinnastuu ominaisuuksiensa osalta muihin gnostilaisiin koulukuntiin siten, että sillä on samankaltaisuuksia Yaldabaothin, Samaelin, Saatanan ja Demiurgin käsitteiden kanssa. Asian hahmottamista ei helpota se, että myös mainituilla käsitteillä on vaihtelevia merkityksiä eri koulukunnissa. Esimerkiksi Platonin Demiurgi ei sisällä kielteisiä konnotaatioita samaan tapaan kuin eräissä gnostilaisissa koulukunnissa. Gnostilaisiksi myöhemmin määritellyt opit eivät muodosta mitään yhtenäistä kaanonia, joten nykyiset pyrkimykset tulkita alkuperäisten gnostilaisten oppien olemusta jäävät väistämättä puutteellisiksi. 

Moderneja tulkintoja Abraxasista 

Koska historialliset lähteet Abraxasista ovat niukat, on syytä huomioida, että modernit tulkinnat ”unohdetuista jumalista” ovat konsturktioita niistä. Jumaluuden historiallisen täsmällisyyden vaatimuksessa voidaan asettua monelle kannalle. Mikäli halutaan selvittää, mitä historialliset basilidelaiset ajattelivat Abraxasista, ei moderneilla tulkinnoilla ole paljonkaan painoarvoa. Jos taas halutaan rakentaa yksilöllistä maailmankuvaa Abraxasin arkkityypin kautta, voi kukin tulkita tai elvyttää unohdettua jumalaa omaan maailmankatsomukseen sopivalla tavalla. Moderneista Abraxasin tulkitsijoista merkittävimmät ajattelijat ovat Jung ja hänen ajatuksistaan inspiroitunut Herman Hesse.

Jungin mukaan Abraxas on korkein ilmentynyt Jumala, jossa hyvää edustava Aurinkojumala ja paha Saatana yhdistyvät. [6] Jungin esityksen tapaan Herman Hessen Demianissa Abraxas edustaa pimeän ja valon, Jumalan ja Saatanan yhteyttä. [7] Molemmille moderneille tulkinnoille on olennaista hyvän ja pahan yhdistäminen Abraxasissa sekä sen asemoiminen unohdetuksi, mutta korkeimmaksi (ilmenneeksi) Jumalaksi. 

Jungin ajattelussa on merkillepantavaa Jumalan ja Saatanan asettaminen toistensa tasavertaisiksi vastinpareiksi. Terminologiaan takertumatta on kuitenkin ymmärrettävää, mikä tässä on oleellista. Jungilainen näkemys nostaa Abraxasin historiallisia lähteitä korkeampaan asemaan. Toinen epäkohta on Jungin pyrkimyksessä yhdistää Abraxasissa valo ja pimeys, kun taas historiallisessa gnostilaisuudessa pyrittiin päinvastoin erottamaan nämä toisistaan [8]. 

H.P. Blavatsky esittää käsitellessään kolminaisuuksia Hunnuttomassa Isiksessä Abrasaxin osana Ofilaista järjestelmää. Siinä Ain Sophia vastaava Ensimmäinen Syy on ’Nimetön eli Salainen Nimi’. Tämän ilmentäessä itsensä syntyy kaksisukuinen Jumaluus, universaalinen Isä ja Äiti. Tämän Nimettömän hengen maskuliininen puoli on Abrasax ja femiininen Bythos. Kahden yhtymisestä emanoituu kolmas luova prinsiippi, Ofis (Ennoian toinen nimi) eli Poika. Lisäksi – kieltämättä hämärästi esitettynä – järjestelmässä on Blavatskyn mukaan kolminkertainen miehinen kolminaisuus, josta kukin erikseen ja itsensä kautta käy ensin yhdestä naispuolisesta Jumaluudesta. Mysteereistä on koostunut kolminaisuus Sige, Bythos ja Ennoia. Näistä tulee Yksi, Abrasax, neitsyt Sophiasta (Pneumasta), joka on itse Bythoksen ja Mysteerijumalan emanaatio ja emanoi näiden kautta Khristoksen. [9] 

Salaisessa Opissa Blavatsky asemoi Abrasaxin elämänpuussa Tiferetiksi. Keskusaurinkona se sisältää sekä hyvän että pahan, valon että pimeän. Abrasax on siten Käärme ja Logos, tämän maailman luoja ja kuningas. [10] Blavatskyn Salaisen opin kuvaus on mielestäni käyttökelpoinen esitys historiallisen Abraxasin asemoimisesta Elämänpuuhun. Asemointi huomioi myös jungilaisen lähestymistavan yhdistävänä tekijänä, vaikka sellaista aspektia ei historiallisista lähteistä löydykään. 

Suhtautumisesta unohdettuihin Jumaliin 

Ensimmäisenä on tehtävä päätös siitä, miten unohdettuihin jumaliin tulisi suhtautua. Tieto muinaisista uskomuksista on vajavaista, ja toisaalta meitä ennen tehdyt havainnot voivat olla nykytiedon valossa vääriä. Jungin ja Blavatskyn aikana tieto gnostilaisuudesta oli heikompaa kuin nykypäivänä; esimerkiksi Nag Hammadin kirjasto löytyi vasta vuonna 1945. Näin ollen Abraxasin tulkinnat jäävät aktuaalisten historiallisten evidenssien valossa melko yleiselle ja tulkinnanvaraiselle tasolle. Jung tuo Abraxasiin syventäviä tasoja, jotka tyydyttävät mahdollisesti nykyisiä esoteristeja, mutta samalla tulisi huomioida hänen näkökohtiensa olevan monessa suhteessa ristiriidassa tiedossa olevan historiallisen gnostilaisuuden kanssa. Ongelma on oikeastaan ratkaistava myös yleisemmällä tasolla: ovatko jumalat jotain, jotka ovat olemassa itsessään, vai ovatko ne olemassa vain inhimillisen tulkinnan kautta? Jos jumalat ovat vain psyykemme arkkityyppisiä ilmentymiä, voivat niiden tulkinnat päivittyä. Jos ne ovat taas fundamentaalisten olemusten absoluuttisia manifestaatioita, on niiden tulkinnat oltava ehdottoman paikkaansapitäviä. Toisaalta; mikä olisi hinta tai haitta sille, että palvoisimme jumaluutta väärän käsityksen varassa? 

Oma synteesini Abraxasista 

Abraxasin sisältäessä vastakkaisten polariteettien sulauttamisen idean, on siinä samankaltainen haaste kuin vaikka Shivan, Baphometin, Luciferin tai Odinin arkkityypeissä, vaikkakin erilaisin painotuksin. Jungin ja Hessen tulkinta sopii omaan ajatteluuni oikein hyvin, koska en pidä arkkityyppisten jumaluuksien tulkintaa fundamentalistisena kysymyksenä siihen tapaan kuin esimerkiksi dogmaattisissa uskonnoissa ajatellaan. Toisaalta liiallinen poikkeaminen historian juurista tuntuu myös vieraalta. Alusta asti oli selvää, ettei Abraxas voi olla Absoluutti, koska siinä on kaikkien tulkintojen mukaan sen verran paljon ilmentymiseen viittaavia piirteitä. Asema Maailman Kuninkaana sekä ruumillinen avatar symboleineen viittaavat vahvasti materiaan sitotuneeseen, Aurinkojumalan arkkityyppiin. Ollakseen Absoluutti tulee arkkityypin olla määrittämätön ja kosmoksen ulkopuolinen. Toisaalta Abraxasin ollessa Logoksen ja Demiurgin asemassa, on se omnipotentti tämän aurinkokunnan suhteen.

Asemoin aluksi hypoteesinä Abraxasin elämän puussa Ketherin asemaan. Löydettyäni Blavatskyn esityksen Abraxasista Tiferetinä vakuutuin tuosta asemoinnista kuitenkin enemmän. Tiferet on kaikkien Aurinkojumalien ja itseuhrauksen tehneiden jumalien sefira. Tiferet hallitsee ja tasapainottaa koko puuta, ja siten myös Jungin uudet ajatukset toteutuvat tuosta positiosta käsin.

Tiferetin ollessa kauneuden sefira, haastaa aspekti näkemään kauneuden kaikessa. Niin ylhäinen kuin alhainen, pimeä ja valoisa, hyvä ja paha ovat kauniita asioita itsessään. Kauneus on harmoniaa ja sopusointua kokonaisuuden kannalta. Maailmassa ei ole mitään, mitä siinä ei kuulu olla. Kielteisten asioiden vaikeuden tiedostaen voisi sanoa, että tämä on Abraxasin todellinen haaste ihmiselle. Siksi Abraxas on Jungin mukaan 'kammottava'.

Abraxasiin sisältyy keskitienä hyvä ja paha, vasen ja oikea polku. Maailman Kuninkaana ja luojana Abraxas on sidoksissa aineeseen ja on siten oleellisesti yhteydessä Malkuthiin sekä Keteriin. Kuten Jung tulkitsee dualismia, on Tiferetin vasemmalla puolella Booasin pimeä linja ja oikealla puolella Jaakinin valoisa linja. Tässä asemoinnissa toteutuu melko hyvin historialliset sekä modernit käsitykset Abraxasista. Historiallisesti ristiriidatonta esitystä asiasta ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä puutteellisen tiedon sekä eri koulukuntien eriävien näkemysten takia.


Lopuksi

Olen nyt käsitellyt Abraxasia monelta kantilta ja päätynyt tyydyttävään synteesiin. Mutta miksi juuri Abraxas on nykyisellä ajalla kiinnostava aspekti? Onhan merkille pantavaa, että esimerkiksi YHVH:ssa on useita samoja attribuutteja kuin Abraxasissa [11]. Abraxasissa vähäisen dokumentoinnin voidaan ajatella olevan etu. Jos Abraxasia verrataan vaikka YHVH:aan, on kyseessä täysin eri kokoluokan dokumentoinnista. Vähäinen dokumentointi mahdollistaa dynaamisempia tulkintoja. Voidaan toisaalta kysyä myös aiheellisesti, että mikä Abraxasin keskilinjan seuraamisessa varsin hämärillä taustatiedoilla tekee siitä varteenotettavan jumalan? 

Abraxasissa kiehtoo nykyisenä aikana sen konseptin realismi. Koska Abraxasissa yhdistyy vastakohdat, ei aspekti sisällä kristinuskon kaltaisia teodikean ongelmaan vertautuvia ristiriitoja. Abraxasiin ei sisälly moraalisia väittämiä; maailma on niin kuin on. Tämänkaltainen idea on hyvin yhteensopiva tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa. Itse en tulkitse hyvän ja pahan sulauttamisprosessia nihilismiin tähtäävänä ajatuksena, vaan ennemminkin asioiden todellisen tilan  ja merkityksellisyyden hyväksymisen ja ymmärtämisen prosessina. Tähän prosessiin löytyy toki välineitä kaikkialta, missä vain vastakohtien ja ristiriitojen yhdistämiseen pyritään. Abraxasin historiallisen ja modernin tulkinnan synteesi on tämänkaltaiseen yhdistämistyöhön hyvin sopiva aspekti. 

Finis.

_____________________________ 

[1] Tähtiportti - Abraxas 

[2] Basilidelaisuuden perusti aleksandrialainen Basiledes toisella vuosisadalla. Huomionarvoisaa nykyisten esoteeristen järjestelmien kannalta on järjestelmän kolme astetta sekä kaksi pystysuoraa dualiteettia. ”Lahkolla oli kolme arvoastetta — materiaalinen, älyllinen ja hengellinen — ja kaksi vertauskuvallista kuvapatsasta, joista toinen oli mies- ja toinen naispuolinen.”
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Basilidelaisuus 

[3] The History of Freemasonry - Its Legendary Origins, Albert Mackey, s. 378
[4]Hyvä tulkinta hahmon symboliikalle: "He usually has a leonine head or a cock-head, solar rays, and also serpentine form as both forms are interchangeable for Abraxas. Abraxas was however, often depicted as a bizarre mixture of man and beast, with the rooster’s head representing the dawn of understanding (roosters of course being the animal that traditionally greets the dawn) and a sense of vigilant wakefulness; the body of a man represents the embodied logos, the human capacity for understanding and growth; the snakes represent prudence and energy; while the whip and shield symbolize the dynamism of the life force and wisdom (the great protector) respectively." - https://theaeoneye.com/2011/07/12/the-chimera-androgyne-the-esoteric-mystique-of-baphomet-and-abraxas-part-2/
[5] Suuri Symboli Kirja, Hans Biedermann, s. 157.
[6] ”Abraxas standeth above the sun and above the devil. It is improbable probability, unreal reality. Had the pleroma a being, Abraxas would be its manifestation.” ”Abraxas begetteth truth and lying, good and evil, light and darkness, in the same word and in the same act. Wherefore is Abraxas terrible.” ”But Abraxas is the world, its becoming and its passing.” - Jung, The Seven Sermons of the Dead, http://gnosis.org/library/7Sermons.htm 

 [7] “Our god's name is Abraxas and he is God and Satan and he contains both the luminous and the dark world.” Herman Hesse, Demian 

[8] Sitaatti varsin seikkaperäisestä Abraxasin tutkielmasta: ”Jung’s gnostic vision of 1916 with his bipolar Abraxas, which is written in the persona of Basilides, has virtually nothing to the actual teachings of the historical Basilides. Jung erroneously claimed that Abraxas was the embodiment of the Monad, where as the ancient heretics viewed Abraxas as a lower aeon or even an archon … This is symbolic of the considerable discrepancy between the western esotericism and occultism that seek a union of opposites versus “Gnostic” systems that seek to separate light from darkness. This issue is muddied even further by the likes of Carl Jung, who erroneously creates an association between Gnosticism through his doctrine of “Coniunctio Oppositorum”. Although to be fair, there weren’t very many available “Gnostic” texts during his time in order to properly develop his views."
- https://theaeoneye.com/2011/07/12/the-chimera-androgyne-the-esoteric-mystique-of-baphomet-and-abraxas-part-2/ 

[9] H.P. Blavatsky, Hunnuton Isis osa III, s. 186 

[10] ”...full meaning of the serpent emblem is proven. It is neither that of evil, nor, least of all, that of the devil; but is, indeed, the [[SEMES EILAM ABRASAX]] ("the eternal Sun-Abrasax"), the central spiritual sun of all the Kabalists, represented in some diagrams by the circle of Tiphereth … This is Tiphereth; which, in the language of symbolism, means a grand cycle, composed of smaller ones. Coiled within, so as to follow the spirals, lies the serpent - emblem of Wisdom and Eternity - the dual Androgyne; the cycle representing Ennoia, or the divine mind (a power which does not create but which must assimilate), and the serpent, the Agathodaemon, the Ophis, the Shadow of the Light (non-eternal, yet the greatest divine light on our plane). Both were the Logoi of the Ophites: or the Unity as Logos manifesting itself as a double principle of Good and Evil." Were it light alone, inactive and absolute, the human mind could not appreciate nor even realise it. Shadow is that which enables light to manifest itself, and gives it objective reality. Therefore, shadow is not evil, but is the necessary and indispensable corollary which completes Light or Good: it is its creator on Earth. According to the views of the Gnostics, these two principles are immutable Light and Shadow, Good and Evil being virtually one and having existed through all eternity, as they will ever continue to exist so long as there are manifested worlds. This symbol accounts for the adoration by this sect of the Serpent, as the Saviour, coiled either around the sacramental loaf, or a Tau, the phallic emblem. As a Unity, Ennoia and Ophis are the Logos. When separated, one is the Tree of Life (spiritual), the other, the Tree.” 

- H.P. Blavatsky, The Secret Doctrine, Vol. 2, Page 214, http://www.sacred-texts.com/the/sd/sd2-1-11.htm

[11] Raamatussa on lukuisia Jumalan dualismia ja dualismin takana olevaa aspektia tukevia kohtia, kuten: ”minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.” -Jes 45:7

Ad Astra

Gallen-Kallela: Ad Astra 1907 ja Kuollut Lemminkäinen 1896.

Kävin kesällä Ane Gyllenberg - Keräilijän itsenäisyys 29.3. - 29.10.2017 juhlanäyttelyssä [1]. Ane Gyllenberg (1891 - 1977) oli varakas liikemies ja taiteen keräilijä [2]. Gyllenbergin maailmankuva oli antroposofinen. Hän kuului suomessa toimivaan ruotsalaiseen vapaamuurarijärjestöön, jossa hän toimi myös suurmestarina. Gyllenbergille taide oli henkisen kasvun väline [3]. Kiinnostustensa osalta Gyllenberg liittyy osaksi suomalaista 1900-luvun alussa virinnyttä okkulttuuria [4].

Taidenäyttelyn tunnetuimpina teoksina voidaan pitää Gallen-Kallelan Ad Astraa (toinen versio) ja Symposionia (ensimmäinen versio) [5]. Näiden kahden teoksen välillä on linkkinä sama henkeä edustava naishahmo, jota ei ole enää Symposionin toisessa versiossa. Näyttelyssä Ad Astran alapuolelle on sijoitettu Kuollut Lemminkäinen. Sommitelma on loistava, koska teokset täydentävät temaattisesti toisiaan. Ad Astra kuvaa Gallen-Kallelan mukaan ylösnousemusta. Kuolleessa Lemminkäisessä näemme ruumiin, ja Ad Astrassa ylösnousevan hengen. Ad Astra on esteettisesti selväpiirteinen, mutta siihen sisältyy syvällistä symboliikkaa. Hahmon jalkoja peittävä sumuharson alapuolinen punainen tila edustaa ruumista, ja yläpuolinen sininen tila henkeä. Symbolismin kuvastossa aikuisuuden kynnyksellä olevat hahmot edustivat androgyyniyden ideaa. Idean mukaan sielun olemus on sukupuoleton riippumatta ruumiillisesta sukupuolesta. Henkeä edustavan hahmon hiukset kuvaavat aurinkoa. Kämmenissä on stigmat, ja kädet on levitetty Kristuksen tavoin. Asento on sama kuin Algiz-riimussa (ᛉ) [6]. Käsien asento on tuttu myös kristillisestä kuvastosta yhteyden ja vastaanottamisen symbolina (astia, kärjellä seisova kolmio). Näyttelyn alakerrassa on myös lukuisia muita henkisyyteen liittyviä teoksia.

Portaikon lasimaalaus.

Yläkerrassa Gyllenbergin työhuoneessa on näytteillä vapaamuurarillisia esineitä ja pieni kirjasto. Kirjoissa näytti olevan nopean katsauksen perusteella kirjoja vapaamuurariudesta ja antroposofiasta sekä Pekka Ervastin Ruusu-Ristiläisiä teoksia. Kirjallisuuden jakauma on siinä mielessä kiinnostava, että niiden takana olevat järjestöt ovat periaatteellisella tasolla erillisiä, mutta niiden aatesisällöt ovat yksilön kannalta yhdistettävissä ristiriidattomasti [7].

On myös ymmärrettävää, että okkulttuuri voi näyttäytyä ulkopuolisin silmin homogeenisenä kokonaisuutena, vaikka erilaiset järjestöt ja aatesuuntaukset ovat todellisuudessa melko sirpaloituneita. Hyvä esimerkki järjestöjen todellisuuden moninaisuudesta on, että kaikki suomessa toimivat vapaamuurarijärjestöt olivat saman pöydän ääressä ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2017 [8]. Näkökulmien eroavaisuuksista huolimatta erilaisten koulukuntien, järjestöjen, uskontojen ja aatteiden tavoite on kuitenkin usein samankaltainen. Polkuja on monia, mutta suunta on kaikille sama. Ad Astra [9].

______

[1] Näyttelyn sivut: http://gyllenbergs.fi/fi/villa-gyllenberg/erikoisnayttelyt 

[2] Taustoista lisää Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ane_Gyllenberg

[3] https://yle.fi/uutiset/3-9535341

[4] Suomalaisen kulttuurin suurmiehillä oli salamyhkäisiä harrastuksia – taiteilijat tavoittelivat yliluonnollisia kykyjä
[5] Korkean resoluution kuvat: Ad Astra, Probleemi (Symposion 1. versio)

[6] Ariosofiassa aka natsi-okkultismissa ᛉ merkitsee elämää ja  ᛦ kuolemaa. Tämä tulkinta on kuitenkin vasta 1900-luvun alun peruja. https://en.wikipedia.org/wiki/Algiz

[7] Antroposofia irtautui teosofiasta omaksi aatteeksi. Pekka Ervastin Ruusu-Risti irtautui teosofiasta sekä yhteisvapaamuurariudesta. Ruotsalainen vapaamuurarijärjestö suomessa taas ei tunnusta yhteisvapaamuurariutta eikä luonnollisesti Ruusu-Ristiläistä vapaamuurariutta.
[8] Vapaamuurarit pitivät Helsingissä ”historiallisen” yhteispaneelin, jossa yleisö sai kysyä kaikesta – ainakin melkein

[9] Ad astra is a Latin phrase meaning "to the stars". The phrase has origins with Virgil, who wrote sic itur ad astra ("thus one journeys to the stars", from Aeneid book IX, line 641, spoken by Apollo to Aeneas's young son Iulus) and opta ardua pennis astra sequi, ("desire to pursue the high (or hard to reach) stars on wings" book XII, lines 892–893, spoken by Aeneas to his foe Turnus in their combat). Another origin is Seneca the Younger, who wrote non est ad astra mollis e terris via ("there is no easy way from the earth to the stars", Hercules Furens, line 437, spoken by Megara, Hercules' wife).
- Wiki

Kolminaisuus elämänpuussa

Käsittelen tässä kirjoituksessa useissa metafyysisissä järjestelmissä ilmenevää kolminaisuutta ja sen sovellutuksia kabbalistisessa kontekstissa. Jäsennän kirjoituksessa aiemmin käsittelemäni kristillisteosofisen prinsiippijärjestelmän vastaavuutta elämänpuuhun [1].

Kolminaisuus koostuu aspekteista, jotka ovat järjestelmästä riippuen prinsiippejä, sefiroita, Jumalan nimiä tai atribuutteja, joissa voidaan nähdä universaaleja vastaavuuksia mikro- ja makrokosmisella tasolla. Tällaisia suhteita muodostuu esimerkiksi ihmisen (sielu, ruumis ja henki) ja Jumalan (Isä, Poika ja Pyhä Henki) aspektien  välille. Vastaavia kokoonpanoja voi löytää useimmista uskomusjärjestelmistä, kun aspektien merkitykset riisutaan ydintasolle.

Kolminaisuus voidaan purkaa ytimeltään seuraavasti: sen kokoonpanoon kuuluu Isä, Äiti ja Poika. Aspektien vastaavuuksien hahmottamiseksi on jo olemassa useita universaaliuteen pyrkiviä järjestelmiä. Aiemmin käyttämässäni teosofisessa järjestelmässä vastaavuudet ovat melko suoraviivaisesti näin:

Isä - Atma

Äiti - Manas

Poika - Buddhi

Nykyisin käyttämäni kabbalistien järjestelmä käsittelee kolminaisuutta vähemmän suoraviivaisesti. Ylin sefira Keter on kolminaisuuden takana, joten kolminaisuus voidaan hahmottaa elämän puussa useilla tavoilla. Kristinuskon tarkoittama kolminaisuus voisi olla:

Kolminaisuus yhdessä - Keter

Isä - Chokhmah

Äiti - Binah

Poika - Tiferet

Toinen teosofiseen järjestelmään yhtenevä vaihtoehto hahmottaa asia voisi olla tämä:

Isä - Keter

Äiti - Binah

Poika - Chokhmah

Tässä jaossa Poika on Luojajumala Logos tai Demiurgi. Ervastia lainaten Kristus Jumalana olisi Chokhmah, ja Jeesukseen inkarnoituneena Tiferet.  Oikeastaan näin on oltava, koska kolme ylintä sefiraa sijaitsevat Luomisen ja Emanaation tasolla, Tiferet on taas Muodostumisen tasolla.

Näin jäsennettynä on selvää, että Jeesus Tiferetinä rukoilee Chokhmahia, eli Isää taivaissa. Chokhmah on Jeesukselle Isä, mutta Chokhmah-Binah-Tiferetille Isä on Keter. On myös merkillepantavaa, että kaikilla kolminaisuuden osilla on suora linja toisiinsa sekä Keteriin.

Tämänkaltainen hahmottelu on tarpeen ainakin teosofisen ja kabbalistisen järjestelmän yhteensovittamisessa kristilliseen asptektijärjestelmään. Mikäli käytetään vain toista järjestelmää ilman yhteensovittamisen tarvetta, on tämänkaltainen pyörittely mahdollisesti enemmän hämmentävää kuin selkeyttävää. Miksi sitten pitäisi nähdä vaivaa oman merkitysjärjestelmän yhteensopivuuden työstämiseksi? Koska käsitteellisen järjestelyn jälkeen tullaan koko asian ytimeen:

Subjektiivisen aspektijärjestelmän avaaminen universaalilla avaimella mahdollistaa koko ihmiskunnan symboliavaruuden tutkimisen. 

Mikäli ihminen tyytyy vain yhden tradition symboliikkaan, ei tämänkaltaista työtä tarvitse tietenkään tehdä. Toisaalta ainoastaan yhteen traditioon nojautuminen viittaa enemmän eksoteeriseen kuin esoteeriseen lähestymistapaan. Mitä hyötyä sitten universaalin symboliavaimen hallitsemisesta on? Hyötyjen laatu riippuu tietysti pitkälti etsijän tavoitteista maailmankatsomuksellisen pyrinnön suhteen. Universaalin symboliavaimen hallinta mahdollistaa kuitenkin periaatteessa koko tuntemamme ihmiskunnan metafyysisen symboliavaruuden hyödyntämisen. Esitän seuraavaksi käytännön esimerkin aspektien luovasta uudelleenjärjestelystä.

Universalistisesti lähestyen kolminaisuuden aspekteiksi voidaan valita eri uskomustraditioiden arkkityyppejä. Näin muodostettu kokonaisuus synnyttää tuoreita näkökulmia jo valmiiksi olemassa olevien ideoiden pohjalta. Esimerkiksi voidaan muodostaa tekstin alussa olevan kuvan mukainen sefirakokonaisuus, joka on järjestetty seuraavalla tavalla:

Keter - Zeus (tai Ukko)

Chokhmah - Shiva

Binah - Isis

Tiferet - Jeesus

Tällä tavalla eri traditioista voi muodostaa periaatteessa aina kohtuullisella tasolla ristiriidattomia kokoonpanoja, kun niiden muodostamisperiaatteena on asettaa ydinolemukseltaan oikeat aspektit oikeille paikoilleen. Näin muodostetut kokoonpanot ovat tietenkin käyttöarvoltaan mitä suurimmassa määrin subjektiivisia eli esoteerisia. Yksilöllisesti muodostettua kokoonpanoa voidaan hyödyntää esimerkiksi klassisten esoteeristen seurojen rituaaleissa. Esoteerikko voi nimetä mielessään rituaalin tapahtumissa olevat aspektit valitsemillaan arkkityypeillä. Koska nykyisellä ajalla eri traditioiden tietämys on laajaa, on tässä esitetty malli yksi mahdollinen ehdotus räätälöidä maailmankatsomusta yksilöllisellä tavalla.

______________

[1] Aiemmat aiheeseen liittyvät tekstit vanhimmasta uusimpaan:
Ihmisen prinsiipit
Kristillinen avain prinsiippeihin I
Kristillinen avain prinsiippeihin II
Kabbalan elämänpuu

Avain

 Ankh, Hatshepsutin hallintokaudelta (1508–1458 BC), Royal Ontario Museum.

Käsittelen tässä tekstissä avaimen symboliikkaa. Aihe liittyy taannoiseen Ovi-tekstiini. Ovessa toin esille oven koputtajan roolin etsijänä ja portin sekä portinvartijan löydettävien salaisuuksien suojaajina.  

Yleisessä symboliikassa avain edustaa valtaa avata ja sulkea. Jeesus luovutti Pietarille Taivasten Valtakunnan avaimet ja näihin liittyvän vallan ottaa sisään ja sulkea Valtakunnasta ulos [1].

Samassa allegoriassa avain edustaa tietoa, ymmärrystä, uskoa ja gnosista [2]. Avaimenhaltija on henkilö, joka on jo päässyt sisälle määriteltyihin rakennuksen huoneisiin. Hän on myös osoittanut olevansa huoneisiin pääsyn arvoinen. Huoneisiin kulkuoikeuden saaneella on kuhunkin huoneeseen pääsyyn oikeuttava avain, ja kaikkiin huoneisiin oikeutetulla on rakennuksen kaikkiin tiloihin pääsyyn oikeuttava yleisavain (master key). 

Huoneet symboloivat konkreettisesti esoteeristen järjestelmien vihkimyksiä ja asteita. Avain on tässä yhteydessä kuhunkin asteeseen liittyvä tunnus, kuten salasana tai ele. Tämä on avaimen konreettista symboliikkaa. Kolkuttavalle on annettu avaimet, ja tämän jälkeen avaimen haltija pääsee liikkumaan oikeutensa mukaan rakennuksessa itsenäisesti.

Konkreettisen symboliikan syvempi merkitys on tietysti sisäistä laatua. Henkilöllä voi olla esoteerisen järjestön kaikki avaimet, vaikka hänellä ei olisi tosiasiallisesti aktualisoituneena yhtäkään avainten edustamaa prinsiippiä. Konkreettiset avaimet voi varastaa, mutta niiden edustamia henkisiä merkityssisältöjä ei [3].

Profaanin maailman salauskirjoitusten avaamiseen tarvittava salausavain toimii symbolisen avaimen tavoin. Blavatskyn perusteos Teosofian avain on johdanto teosofiaan. Ervastin Kalevalan avain on puolestaan teosofinen tulkinta Kalevalasta. Samoin erilaiset muut esoteeriset opit on verhottu symbolein ja allegorioin.

Avaimen synonyyminä voidaan käsittää esoteeristen allegorioiden kadonnutta Sanaa, Graalia tai muuta vastaavaa symbolia. Avain voidaan kuvata myös ristinä, ankhina tai tauna.

Avain on esoteriassa yksi keskeisimmistä käsitteistä. Siitä riippuu kaikki, ilman sitä ei pääse todelliseen ymmärrykseen. Koska avaimen perimmäinen merkitys on salattu, on sen todellinen olemus myös mihinkään kirjaamaton.

___________

[1] Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." -Matt 16:19

[2] Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet." -Luuk 11:52

[3] Suomalaisen esoterian historiaa käsittelevässä Valonkantajat-kirjassa mainitaan Pentti Saarisen sanoneen ”Epäilkää kaikkea. Epäilkää epäilyä. Koputtakaa, niin teille avataan, ja ellei avata, potkaiskaa ovi sisään". Lainaus on sikäli osuva, että hän väitti kuuluneensa moniin esoteerisiin seuroihin, joihin kuulumisesta ei ollut kuitenkaan mitään näyttöä. Kuvissa hänen päällään esiintyviä regaaleja voi ostaa kuka vain, ja rituaalitekstejä on ollut luettavissa vuotojen kautta (etenkin nykyään internetin myötä).

Ruusuristi

Christian Rosenkreutzin nimissä julkaistut ruusuristiläiset manifestit synnyttivät 1600-luvulla esoteerisen ruusuristiläisen liikehdinnän Euroopassa [1]. Myyttisten tekstien kirjoittaja tai kirjoittajat eivät ole tiedossa. Ei ole myöskään tiedossa, onko manifesteissa mainittu veljeskunta ollut oikeasti olemassa. Tekstien seurauksena syntyi kuitenkin lukuisia ruusuristiläisiä järjestöjä, jotka jatkoivat koulukunnan kehittämistä. Käsittelen tässä tekstissä ruusuristiläisyyden keskeisintä symbolia: ruusuristiä.

Ruusuristiläisten manifestien luterilaisesta painotuksesta ja ilmeisestä yhdennäköisyydestä voidaan päätellä, että ruusuristi-symboli pohjautuvat jossain määrin Lutherin sinettiin. Käsittelen tässä tarkemmin yleisintä versiota ruusurististä. Ruusuristi muodostuu yleisimmin latinalaisesta rististä, jonka viivojen leikkauskohdassa on ruusun kukka. Avaan seuraavaksi symbolin ensin eriteltynä, ja lopuksi kokonaisuutena.

Ruusu kuvataan esoteerisissa yhteyksissä yleensä punaisena ja viisiterälehtisenä. Ruusun lukuarvo on siten viisi. Terälehtien välissä voi olla viisi piikkiä. Näin kuvattuna ruusussa on ylös- ja alaspäin osoittavat pentagrammit lomittain. Pentagrammin merkityksiin lomittuen ruusu voi olla ihmisen tai mestarin aseman saavuttaneen symboli. Ruusu viittaa esoteriassa vaikenemiseen ja salaisuuteen. Ruusu voidaan nähdä ihmisen sielun symbolina. Raamatun Laulujen laulussa on kohta, josta kristityt ovat poimineet Saaronin ruusun Jeesuksen symboliksi [2]. Ruusu symboloi kauneutta, täydellisyyttä, femiinisyyttä, elämää ja iloa. Ruusun piikit voidaan yhdistää orjantappurakruunuun, ja siten ympyrän symboliikkaan. Ruusuristin yhteydessä ouroboros, orjantappurakruunu ja aurinko ovat yleisiä ympyräsymboleja.

Ristin ilmeinen merkitys kristillisessä viitekehyksessä on Jeesuksen uhraus, kuolema ja kuoleman voittaminen. Risti symboloi siten kärsimystä, kuolemaa ja haastetta. Risti viittaa neljään ilmansuuntaan ja neljään elementtiin [3]. Neljän pienan viides piste on pienojen leikkauskohta, jossa ruusu sijaitsee. Risti on symbolina maskuliininen. Ruusuristiläisessä symboliikassa ristin pienoihin tai läheisyyteen voi olla liitetty tetragrammeja, kuten INRI tai IHVH. Ristin pystyviivan selitetään tarkoittavan ihmisen yhteyttä Jumalaan, ja vaakaviivan suhdetta toisiin ihmisiin. Risti voi olla ruusun tapaan ihmisen symboli. Kuuteen neliöön jaettu risti voidaan taittaa kolmiulotteiseksi kuutioksi. Ristin lukuarvo on tämän vuoksi kuusi. Risti on näin kuuteen osaan jaettuna avattu kuutio. Kuutio on mm. ilmestyskirjassa uuden Jerusalemin muoto [4].

Ruusuristissä yhdistyy polaariset vastakohdat: elämä ja kuolema, kärsimys ja ilo. Kuoleman puusta versoo elämän kukka. Ruusuristin sanotaan olevan sama asia, kuin alkemistinen viisastenkivi. Symboliin on monta avainta, eikä tavanomainen kristillinen avain ole suinkaan ainoa, vaikka symboli on tulkittavissa myös tavanomaisen kristillisen symboliikan kautta.

Suomalaisen esoterian suurmies Pekka Ervast avaa symbolin näin: 
"Rosenkreutsilainen maailmankatsomus pyrkii yhdistämään kahta äärimmäisyyttä, liittää yhteen ristin ja ruusun, hakee kultaisen keskitien ilon ja surun rajoilta, nousee ilon ja surun yli siihen rauhaan, joka maailman voittaa. Rosenkreutsilaisyys on hengen renessanssia. Se ei kannata katolisen kirkon munkki-askeesia, mutta ei liioin maailmanihmisten materialismia. Se ei etsi iloa eikä pakene kärsimystä, mutta tervehtii molempia elämän luonnollisina antimina. 

Esoteerisesti se tulkitsee ruusuristin vertauskuvaa näin: kun ihminen ottaa ristinsä (sekä ulkonaisen että sisäisen kohtalonsa) kantaakseen — ja kantaakseen nurkumatta, jopa ilomielin, silloin ristissä puhkeaa ruusu, rakkauden ruusu, joka tuo rauhan ja autuuden hänen elämäänsä. Ruusu on silloin muodostunut hänen sydänverestään. Ja veri on Kristuksen verta, joka on vuotanut hänen sydämestään, kun risti miekkana on pistetty siihen." 
-Ruusu-Risti, 1921, Teosofia.net.

___________

[1] Fama Fraternitatis, Confessio Fraternitatis ja The Chemical Wedding of Christian Rosenkreutz. Tekstit on luettavissa Sacred text archivessa.
[2] "I am the rose of Sharon, and the lily of the valleys." -Laul.l. 2:1. Lainaus on King James-versiosta, suomenkielisissä käännöksissä rose on käännetty kukaksi.

[3] Neljään suuntaan jakautuva temppeli tai kaupunki on arkkityypinen mandala, joka löytyy arkkitehtuurin lisäksi ristien symboliikasta sekä buddhalaisten laatimista mandaloista. Esimerkiksi Helsingin Tuomiokirkko on rakenteeltaan ristinmuotoinen, ja se on rakennettu muinaisen tavan mukaan itä-länsisuuntaisesti siten, että alttari on idässä.
[4] Rakennussymboliikassa on mikro- ja makrokosminen taso. Temppelit kuvaavat niin maailmankaikkeuden, kuin myös ihmisen sisäistä rakennetta.
"Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni." -Ilm 3:12
"Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä, ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi; siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet; idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia. Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin. Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret." -Ilm 21:10-16

Kirja-arvio: Pyhiinvaellus - Matkalla Intiassa ja Nepalissa

Pyhiinvaellus - Matkalla Intiassa ja Nepalissa
Aki Cederberg
Käännös: Ilkka Salmenpohja
ISBN 978-952-5774-46-7
Nidottu, sivumäärä 173
Salakirjat, 2013

Aki Cederbergin vuonna 2013 julkaistu kirja "Pyhiinvaellus - Matka Intiassa ja Nepalissa" kertoo nimensä mukaisesti hänen matkoistaan Intiaan ja Nepaliin. Yleisellä tasolla kirja kuuluu matkailukirjallisuuden kategoriaan, mutta kertomus on samalla myös klassinen tarina pyhiinvaelluksesta modernissa viitekehyksessä. Cederberg päätyy matkallaan sattumien kautta initioiduksi ikiaikaisen esoteerisen hindulaisuuden naga-baba-tradition jäseneksi.

Tämänkaltainen matkakertomus voi kuvauksen perusteella vaikuttaa stereotyyppiseltä länsimaisen ihmisen tutustumismatkalta vieraaseen, eksoottiseen kulttuuriin. Etenkin Intia on ollut kliseinen henkisyyden etsinnän kohdemaa. Cederbergin matkan motiivina on kuitenkin pyrintö löytää pyhiinvaeltajien tapaan jotain sisäistä ja kadotettua. Kertomus tasapainoilee kiehtovasti kahden polaarisen vastakohdan välillä; toisaalta paljastuu, että erilaiset gurut hyödyntävät länsimaisten turistien kaipuuta, ja toisaalta idässä elää edelleen aidosti katkeamaton, henkinen traditio. Länsimaisina ja skandinaavisina ihmisinä olemme selvästi kadottaneet oman ominaisen yhteytemme luontoon, omaan kulttuuriimme ja itseemme. Toisaalta joudumme hakemaan katkeamatonta yhteyttä muualta, omalle kulttuurillemme vierailta traditioilta. Tarinan edetessä lukija joutuukin pohtimaan muutoksen ja muuttumattomuuden suhdetta toisiinsa.

Cederberg hahmottaa etsintänsä viisaasti niin, ettei hän yritä liiaksi rationalisoida ja analysoida matkaansa. Hän on ennemmin kokija ja initiaation vastaanottaja, joka aidosti kokee matkalla kohtaamansa tuntemukset. Samalla hän myöntää, ettei hänellä voi olla samanlaisia valmiuksia ymmärtää itselle vierasta kulttuuria, kuin mitä kyseisessä kulttuuripiirissä kasvaneilla on. Näkökulma on siis metodologisesti samaistettavissa mystikkojen koulukuntaan  [1].

Matkakertomus on vakava, mutta myös humoristinen. Intialainen kulttuuri näyttäytyy länsimaisin silmin makaaberilta, sattumanvaraiselta elämän ja kuoleman leikiltä. Yhteiskunta on säilyttänyt mutkattoman suhtautumisen elämän ja kuoleman realiteetteihin, mutta samalla kaikki tuntuu olevan hallitsemattomassa sattumanvaraisessa prosessissa. Pyhän kokeminen on toisaalta arkista [sic], mutta samalla arjen turvaverkot ovat ohuet. Länsimaisittain itsestään selvä elämän absoluuttinen arvo joutuu kyseenalaiseksi. Kastit, kohtalo ja karma tuntuvat selittävän turhankin yksioikoisesti käytännön elämän kipupisteet: koska asiat ovat kuin ovat, ei niitä tarvitse tai voi muuttaa.

Itseäni kirjassa kiinnostaa erityisesti Shivan merkistystasojen avaaminen [2]. Shiva edustaa paradoksaalista, armollisella tavalla kaiken sisällyttävää jumaluuden aspektia. Kaikenlaista tapahtuu, mutta mikään ei ole vierasta. On siis otettava stoalaisen tyynesti vastaan kaikki, mitä on tuleva. Shiva edustaa kristilliselle tuomitsevuudelle ja kaikkeen yksityiskohtaisen tarkasti kantaa ottavalle mentaliteetille toisenlaista näkökulmaa. Shiva luo ja tuhoaa kaiken tyynen ymmärtävyden ihanteen alaisuudessa. Tämä muotoja muokkaava aspekti tulisi kuitenkin esittämäni passiivisen ilmennyksen kritiikki huomioiden ottaa käytäntöön aktiivisesta näkökulmasta käsin, eikä pelkästään passiivisesti ja ainoastaan havainnoivassa merkityksessä. 

Ihmeiden, sattuman ja merkityksen etsinnän suhdetta ilmentää loistavasti kohta, jossa kirjailija huomaa yhteyden käteensä jo aiemmin tatuoidun Elhaz-riimun ja naga-babojen parissa esiintyvän Shivan kolmikärjen välillä. Tämänkaltaiset tapahtumat eivät tietenkään ole yleisesti ottaen merkityksellisiä, mutta esoteerisen etsinnän ja pyhiinvaelluksen kontekstin kannalta havainto on subjektiivisesti äärimmäisen merkityksellinen. Tämänkaltaisten havaintojen yleistäminen objektiivisessa mielessä olisi tietysti virhe, mutta sisäisten merkitysjärjestelmien jäsentämisessä symbolien korrespondenssien sulauttaminen on oleellista. Mikäli etsijä ei kykene sulauttamaan merkityksellisiä elementtejä toisiinsa, joutuu hän repivään prosessiin, jossa siltojen ja sulauttamisen luomisen sijaan tehdään irtileikkauksia ja siltojen polttoja. Tämänkaltainen repivä evoluutio muistuttaa eksoteeristen oppijärjestelmien esittämää uskoontulon mallia, jossa on oleellista korvata lähes kaikki vanha uudella systeemillä. 

Cederbergin tarinassa on paljon huumoria ja kummallisia paradokseja. Lukijalle välittyy kuitenkin samalla, että kyse on vakavasta prosessista. Tämänkaltaisella matkalla etsijä joutuu väistämättä pohtimaan  jossain kohtaa sitä, missä määrin matka on vastannut asetettuihin kysymyksiin? Onko matka ollut sen arvoinen? Kirjoittajan kokemat menetykset ikäänkuin alleviivaavat vastauksen vaikeutta matkan loputtua. Näin tuleekin selväksi, ettei todellinen pyhiinvaellus ole mikään lyhyt suorite elämänvarrella, vaan etsijän roolissa vaeltajan koko elämä on pyhiinvaellus.

Kirjailijan matka onkin oikeastaan vain lähtökohta matkaajan tulevalle elämäntehtävälle etsiä oma merkityksellinen traditio omista katkenneista juurista käsin. Lännestä lähtöisin oleva baba-Rampuri mainitsee suomalaisen kriisin symboliksi Gallen-Kallelan Pakanuus ja kristinusko-teoksen [3]. Cederberg jatkaa Rampurin havaintoa:

"Gallen-Kallelan maalaus kertoo suorasukaisesti siitä tyhjyydestä ja juurettomuudesta, joka piilee monien aikamme ongelmien takana. Olemme kadottaneet jotain olennaista suhteessamme luontoon ja ennenkaikkea itseemme... ...Ihminen tarvitsee epäilemättä jumaliaan ja henkilökohtaista pyhän kokemusta. Se, miten tuo jumalyhteys herätetään, on vakava ja kiistelty kysymys. Emme voi palata menneeseen, ja siksi on hyödytöntä nostalgisoida eilispäivää. Tärkeintä on jotenkin löytää ajatus eilispäivän käytäntöjen takana ja sytyttää tuli uudelleen. Ihminen voi kulkea vain eteenpäin."

Akseli Gallen-Kallela, Pakanuus ja kristinusko, 1899.

Lukijan käsiteltäväksi jää kysymys siitä, miten suomalaisten oman henkisen tradition katkeamiseen pitäisi suhtautua [4]. Mielestäni on selvää, että jos yksilö on kasvanut pitkälti kristillisen symboliikan piirissä, voi olla turhaa muuttaa henkilön merkitysjärjestelmää kokonaan toiseksi. Järjestelmän vaihtaminen toiseksi voi tietysti olla perusteltua, mikäli omaksuttu järjestelmä on tuottanut negatiivista painolastia tai jäänyt muuten pinnalliseksi.

Eettisesti ajatellen historiassa kaikki vallitsevat ideologiat ovat myös pyrkineet levittämään itseään, joten kristillisen uskon omaksuminen suhteessa skandinaaviseen alkuperäisuskoon ei ole mitenkään poikkeuksellista. Viikinkien väkivaltaiset valloitusretket ovat kristittyjen miekkalähetyksiin rinnastettavaa toimintaa. Näiden seikkojen ymmärtäminen ei kuitenkaan ole yhtä kuin vallitsevien asiantilojen hyväksyminen.

Vaikka kirja kertoo pääosin Cederbergin matkoista idässä, on mielestäni kirjassa kuitenkin pohjimmiltaan kyse länsimaisen elämäntavan kriisistä. Vasta viimeaikoina on havahduttu siihen, että vanha suomalainen traditio on korvattu kristillisellä, ja tämä on edelleen korvautumassa sekulaarilla, uudella ateistishumanistisella maailmankatsomuksella. Tämän murroksen myötä on herännyt kysymys siitä, mistä suomalaisessa elämänymmärryksessä on oikeastaan kyse?

Cederbergin pyhiinvaellus jatkuu. Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa tutkaillen siinä omaa sisäistä maailmaansa kulkien sekä Suomessa että laajemmalti Euroopassa.

______________

[1] Mystikko kokee asiat suoraan, sanoittamatta. Okkultisti pyrkii todistamaan asiat sanoittamalla ja tukeutumalla aiemmin esitettyyn.
[2] Katso tekstini Shiva Nāṭarāja. Cederberg Shivasta: "Jumaluutena Shiva voi olla vaikeasti hahmoitettava. Shiva käsitetään usein *puhtaana tietoisuutena*. Kun Shiva katsoo peiliin, hän näkee Shaktin, eli energian tai aineen. Vain heidän liitostaan, jumalan ja jumalattaren yhtymisestä, kosmos voi syntyä ja tulla tietoiseksi itsestään."
[3] Tekstistäni Myyttinen menneisyys: "Itselleni aiemmin tuntematon Gallen-Kallelan Pakanuus ja kristinusko-niminen freskon luonnos on symbolisesti mielenkiintoinen. Teoksen miljöö ja teema ovat samankaltaiset kuin Väinämöisen lähdössä. Teoksesta huokuu melankolia suomalaisten oman uskon ja maailmankatsomuksen korvautumisesta valloittajan uskonnolla. Teoksen symboliikka on yksinkertainen ja selkeä. Suomen uskoa edustavat luonnon elementit: nuotiossa palava tuli, katkaistu mänty ja mäntyyn nojaava kantele. Kristinuskoa edustaa miesvoimin rakenteilla olevan kivinen kirkko, katkaistut puut ja risti. Nuotiosta nouseva savuvana yhdistää maassa olevan tulen taivaalla olevaan auringonlaskuun. Maata ja taivasta yhdistävä siniharmaa vana voi olla henkeä symboloivaa savua, tai tulen sammuttavaa vettä. Tuli ja vesi ovat yhteen kietoutuvia elementtejä, joten tässäkin toteutuu aksiooma "se mikä on ylhäällä, on kuin se mikä on alhaalla"." Viittaukset poistettu.
[4] Lukusuosituksena aiheeseen liityvä tuore artikkeli: Viisaus löytyy lintujen puheesta.

Kabbalan elämänpuu

Okkulttisten prosessien pohjalla on useimmiten johonkin traditioon perustuva prinsiippijärjestelmä. Olen käyttänyt tähän asti teosofispohjaista seitsenjärjestelmää, sekä siitä edelleen jalostettua kristillispohjaista kolminaisuusjärjestelmää, joka voidaan esittää kahtena lomittaisena kolmiona. Kabbalistinen järjestelmä tarjoaa tätä monipuolisemman systeemin, jonka voi esittää kolmena kolmiona. Käsittelen tässä tekstissä kabbalan elämänpuun perusteet. Käsittelyni ei pyri olemaan kaikenkattava esitys, vaan ennemminkin silta aiempien tekstieni ja kabbalan elämänpuun välillä. On huomionarvoista, että elämänpuun sefirat eivät asemoidu yksinkertaisempien esitysten tapaan yksiselitteisesti. Sefiroiden merkitykset ja suhteet voidaan tulkita näkökulmasta ja tarpeesta riippuen monella tavalla.

Elämänpuun historia voidaan jäljittää sumereilta juutalaisuuteen. Elämän tai maailman puu on universaali symboli, joka löytyy myös skandinaavisista mytologioista. Kabbala on keskiajalta peräisin oleva esoteerinen oppi, joka on levinnyt juutalaisuudesta muihin esoterisiin traditioihin. Kabbalan elämänpuuta voidaan käyttää monenlaisiin tarkoituksiin, joten sen tuntemiseen voi olla monia motiiveja. Popularisoidut kabbala-liikkeet voivat vedota niin psykologisiin kuin uskonnollisiin tarpeisiin. Oma motiivini on puhtaasti metafyysinen.

Elämänpuussa on 10 näkyvää sefiraa ja yksi spekulatiivinen sefira. Sefirat ovat Absoluutin emanaatioita. Sefiroita voidaan käsitellä mikro- tai makrotason prinsiippeinä. Elämänpuussa voidaan myös käsitellä näitä tasoja yhtä aikaa. Sefiroiden väliset yhteydet muodostavat 22 polkua, joilla kullakin on omat merkityksensä.

Puussa on erotettavissa kolme pilaria, jotka muodostuvat sefiroiden vertikaalisista linjoista. Vasemmalla on Voiman pilari, keskellä Kauneuden pilari ja oikealla Viisauden pilari. Vasen pilari rinnastuu Booakseen, ja oikea Jaakiniin. Näiden pilarien merkitykset peilautuvat toisiinsa dualistisesti, keskellä oleva linja kuvaa harmonista tasapainoa [1]. 

Sefirat muodostavat kolme kolmiota, jotka ovat erilaisia olemisen tasoja [2]. Ylin kolmio on jumalainen kolmio, alempana henkinen kolmio ja alimpana materiaalinen kolmio. Alin erilliseksi jäävä sefira on maailma.

Sefirat on numeroitu niiden emanoitumisjärjestyksen mukaan ylhäältä alas. Tästä muodostuu salaman muotoinen kuvio. Salama on erinomainen symboli kuvaamaan hengestä materialisoituvaa monadia [3]. Salamalla voidaan kuvata Hengen involuutiota materiaan ja käärmeellä taas aineen evoluutiota Henkeen.

Sefiroille voidaan määrittää lukemattomia rinnastuksia muihin systeemeihin, kuten jumaluuksiin ja enkeleihin. Sefirat voidaan kuvata lyhyesti näin:

Ylitietoinen sefira, Emanaation maailma

1. Keter, Kruunu: Tahto luoda, korkeimpana prinsiippinä Kruunu on yhdysside pään ja sefiroiden lähteen Ein Sophin välillä, Kätketty valo, olemattomuus, palavasta pensaasta ilmennyt Eheieh, Metatron, Atma, Zeus, Wodan, Kolminaisuus, kuolema. Kristillisen kabbalan sovelluksissa voi olla Isä.

Älylliset sefirat, Luomisen maailma

2. Chokhmah, Viisaus: Viisaus on ensimmäinen ilmennys Kruunun symboloidessa tyhjyyttä, näkyvä valo, YHWH, Shiva, Odin, kolminaisuuden Isä, oikea silmä.

3. Binah, Ymmärrys: Musta, vasen silmä, Intuitiivinen ymmärrys, sydän, kohtu, äiti, Elohim, neitsyt Maria, Isis, Frigg.

- Optionaalinen sefira Daath, Tieto: Kaikkien sefiroiden yhteys, Gnosis.

Toiminnalliset sefirat, Muodostumisen maailma 

Ensisijaiset emootiot

4. Chesed, Armo: Rakkaus, Jumalan oikea käsi, Wotan.

5. Gevurah, Voima: Tuli, tuomio, Jumalan vasen käsi, rajoittaminen, kunnioitus, punainen, Gabriel, Thor, Horus.

6. Tiferet, Kauneus: Tässä prinsiipissä Henki uhraa itsensä luomisen mahdollistamiseksi, Henki muuntuu energiaksi ja aineeksi. Jumala tulee ihmiseksi. Henkisyys, tasapaino, aurinko, Jumalan Poika, Jeesus, Osiris, Ra, Buddha, Balder.

Toissijaiset emootiot

7. Netzach, Voitto: Ikuisuus, kestävyys, kärsivällisyys, oikea jalka, Freya.

8. Hod, Loisto: Majesteetti, kunnia, Vasen jalka, rukous, alistuminen, rituaali, magia, Thoth, Anubis, Hermes, Loki.

9. Yesod, Perustus: Seksuaalinen energia, tekee kommunikaation ja yhteyden mahdolliseksi sisäisen sielun ja ulkoisen materian välillä, Kristillisen kabbalan sovelluksissa voi olla Pyhä henki.

Toiminnan väline, Toiminnan maailma

10. Malkut, Valtakunta: Morsian (Binah-yhteys), fyysinen maailma (Kether-yhteys).

Elämänpuuta ei ole syytä lähestyä fundamentalistisena totuuden esityksenä. Sen sijaan jokainen voi lähestyä aihetta omasta näkökulmastaan välittämättä lukuisista toisilleen ristiriitaisistakin näkökulmista: okkulttinen prosessi on subjektiivinen pyrintö merkityksellisen totuuden löytämiseksi.

____________

[1] Näiden symboliikka liittyy klassisiin vasemman ja oikean käden polkuihin. Keskellä olevan linjan voi ajatella olevan näiden sulauma "molempien käsien tie", kultainen keskitie.
Edit 17.2. Muutin pilarien nimitysiä paremmin pilarien sefiroita täsmääväksi. Vanhassa versiossa keskellä oli Viisauden pilari ja oikealla Armon pilari. Nimitysten takana oleva ajatus ei ole silti muuttunut.

[2] Ironisesti barbaarisina pidettyjen viikinkien 3x3 symboli Valknut on tässä mielessä kehittyneempi symboli, kuin kristittyjen kolmio tai juutalaisten heksagrammi.

[3] Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. -Luuk 10:18

Eksoteerista esoteriaa

Internet on mullistanut esoteerisen tiedon saatavuuden. Onkin aiheellista kysyä, onko nykyään enää mitään aidosti esoteerista olemassa. Useimmat initiatoristen järjestöjen rituaalit on luettavissa internetissä, ja nykyaikana on saatavilla menneisiin aikoihin verrattuna moninkertainen määrä eksoteerista ja esoteerista tietoa. Toisaalta internet helpottaa harvinaisten ajatusten kannattajien kohtaamista. Koska käytössä on globaalit verkostot, löytyy kaikenlaisille aatteille omat fooruminsa. Tämä mahdollistaa yhä useamman etsijän kiinnostumisen esoteriasta.

Mutta onko esoterian idea itsessään vesittynyt, kun lähes kaikki on nyt nähtävillä? Onko väärin, että esoteriaan liitettyjä ajatuksia vaihdetaan julkisilla foorumeilla? Väitän, että ei. Tässä muutama perustelu:

1) Initiatoristen järjestöjen metodologiaan kuuluu salaaminen, jotta initiaatio on mahdollisimman vaikuttava tapahtuma. Tämän väittämän vilpittömyyttä on epäilty, mutta esimerkiksi kirkon tutkimuskeskuksen taannoinen johtaja Harri Heino sai tutkimuksiaan varten käyttöönsä kaikki Suomen suurloosin hallussa olevat rituaalit. Samoin ruotsalainen esoterian tutkija Henrik Bogdain sai amerikkalaisen suurloosin kirjaston käyttöönsä omia tutkimuksiaan varten. Ehtona oli, ettei hän aio itse pyrkiä vapaamuurariksi, koska rituaalien etukäteen tutkiminen ei tule siinä tapauksessa kyseeseen. Näiden esimerkkien valossa on selvää, että initiatoristen järjestöjen salaisuuksissa on ensisijaisesti kasvatuksellinen motiivi [1].

2) Vaikka useimmat salaiset rituaalit tai muut aiemmin salaisina pidetyt tiedot ovat nykyään luettavissa monista lähteistä, on rituaalien kokemuksellinen ulottuvuus sekä esoteerisen tiedon omaksuminen puhtaasti yksilöllinen prosessi. Rituaalien substanssit voivat tietyin rajoittein välittyä lukemalla paperista, mutta rituaalinen kokemus on käytännössä merkittävästi erilainen kuin mitä asiaan vihkiytymätön voi kuvitella. Lisäksi henkilökohtaiset kokemukset samoista tilanteista saavat aikaan yksilöllisiä merkityssisältöjä, joiden on sanottu olevan ytimellisesti aitoja salaisuuksia. Niinpä todellista esoteriaa on yksilön henkilökohtainen kokemus, eivätkä julkisuuteen vuotaneet käsikirjoitukset.

3) Puritaanisissa yhteiskunnan vaiheissa, kuten noitavainojen aikana, on ollut aidosti hengenvaarallista edustaa näkyvästi valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Nykyään tämä riski on pienentynyt, joskin erilaisia huuhaa-stigmoja on edelleen jaossa. Sikäli on ymmärrettävää, että moni haluaa säilyttää anonymiteetin näistä asioista keskusteltaessa [2].

4) Esoteeristen suuntausten eettinen motiivi on yleensä henkilökohtaisen ja yhteisen hyvän edistäminen. Sikäli on siis suoranaisesti velvoittava vaatimus, että vaativampaakin näkökulmaa elämän mysteereihin on saatavilla. Esoteerisiin periaatteisiin ei kuulu julistaminen tai käännyttäminen, mutta sen sijaan aatteen oleminen saatavilla tarvittaessa on esoteerisiin periaatteisiin hyvin sopiva periaate. En näe muutenkaan ongelmana esoteerisen tiedon saatavuutta. Pikemminkin yleisinä reaktioina esiintyy välinpitämättömyyttä (tämä on harmitonta huuhaata tai turhaa spekulaatiota), ja torjuntaa (tämä on vaarallista harhaoppia). Ylipäänsä se, että joku on nykyaikana ennakkoluuloton uusia ajatuksia kohtaan, ja samalla kiinnostunut henkisistä asioista on sen verran positiivinen yhdistelmä, ettei heidän kaltaisiltaan pitäisi enää erikseen  estää tiedon saantia.

Näiden näkökohtien valossa on ilmeistä, että aiemmin esoteeriseksi mielletty tieto on nykyään tavallaan eksoterisoitunut. Tämä ei ole kuitenkaan asian ytimellisessä mielessä ongelma,  koska salaisiksi tarkoitettujen ideoiden merkitykset salaavat kyllä itsensä. Kelvolliset avaavat salaisuuksien lukot kuten ennenkin.

Lukuisista mahdollisuuksista huolimatta internetin ympäristö voi olla joillekin luotaantyöntävä epätraditionaalisuuden tai epäesteettisyyden takia. Tämä on ymmärrettävä näkökanta varsinkin, kun esoteerisissa suuntauksissa esteettisyys on tärkeässä osassa. Nykyisen ajan mahdollisuuksia ei pitäisi mielestäni nähdä kuitenkaan muinaisten menetelmien vastaisina. Kokonaisvaltaisen ihmisyyden ihanteen mukaista on ottaa käyttöön kaikki toimivat keinot, mitä kulloinkin on saatavilla. Yksipuolisuus tuskin on tässäkään asiassa hyväksi.

__________

[1] Tässä yhteydessä Blavatskyn vapaamuurariuden kritiikki ja "paljastukset" Hunnuttomassa Isiksessä näyttäytyvät erikoisessa valossa. Vaikuttaa siltä, ettei Blavatsky ole ymmärtänyt initiatoristen järjestelmien salaisuuksien luonnetta. 

[2] Anonymiteetin mahdollisuus on keskeinen sananvapauden periaate. Anonymiteetti mahdollistaa vapaan ajatusten vaihdon erityisesti silloin, kun käsiteltävät aiheet voivat aiheuttaa esimerkiksi kuolemanvaaran totalitaristisissa valtioissa.

Päättömän teologia

Kari Peitsamo esiintyi lauantaina 12.10.15 Arto Nybergin keskusteluohjelmassa. Esitän tässä tekstissä muutaman haastattelusta heränneen ajatuksen. Peitsamo olikin ollut jo aiemmin Iltalehdessä otsikolla: Uskoon tulleen Kari Peitsamon väite: "Ihmisellä ei ole päätä". Odotin ohjelmaa mielenkiinnolla, koska tunnistin aiemman päättömyysväitteen raamatullisen teologisen perustan. Epäselväksi jäi vain, että missä määrin Peitsamo oli tosissaan väitteensä konkreettisesta puolesta.

Symbolisesti kristityn pää-vertaus viittaa hallintaan. "Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää[1]." Tämänkaltaiset kohdat ilmentävät kristityn hallintavallan luovuttamista Kristukselle ja sitä kautta Jumalalle. Tämä onkin yksi tapa ilmaista esoteerikkojen tavoite jumalallistumisesta. Apoteoosiin kuuluu mystinen egon kuolema ristillä sekä ylösnousemus: "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa[2]..."

Peitsamo yllätti kertomalla, ettei usko historialliseen Jeesukseen. Hänen teoriansa mukaan Jeesus on kokonaan Paavalin luomus. Tämänsuuntaisia teorioita on esitetty ennenkin. Periaatteessa tämä voi olla totta: Jeesuksen historiallisuudesta ei ole juuri näyttöä Raamatun ulkopuolella. Evankeliumit on kirjoitettu kauan sen jälkeen, kun Jeesuksen uskotaan eläneen.  Mielestäni on viisasta rakentaa oma maailmankatsomus niin, ettei se tukeudu voimakkaasti historiallisiin tai historiallisiksi väitettyihin tapahtumiin. Näin ollen oma filosofiani erottaa selvästi tieteellisen yhteisen tiedon, ja henkilökohtaisen metafyysisen ulottuvuuden, joka ei ole riippuvainen materialistisista seikoista. Tämä erottelu mahdollistaa aidosti dynaamisen, itseään päivittävän totuudellisen maailmankuvan. Mikä sitten motivoi Peitsamoa kääntymään Kristuksen puoleen? Vastaus on puhdasta esoteriaa. Kosminen Kristus eli Logos on sisäisesti meissä. Tästä Paavalikin todisti. Historiallisen Jeesuksen olemassaolo ei ole millään tavalla riippuvainen tästä metafyysisestä todellisuudesta.

Peitsamon teologia ei siis ole lainkaan niin päätön, kuin Iltalehden artikkeli antoi ymmärtää. Kunhan pääsekoilua ei oteta kirjaimellisesti.

_________________

[1] Katso myös Kotimaa24 artikkeli: Piispa Peitsamolle: Puhut paskaa
[2] - 1. Kor 11:3.

Kohta jatkuu erinäisiä pukeutumiskoodeja ja epätasa-arvoa tuottaneilla sanoilla (jakeet 4-9):

"Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä. Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia.Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten."

[3] Gal 2:20a

Evoluutio

 The Ancient of Days, William Blake, 1794.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari on noussut otsikoihin evoluutiokriittisillä lausunnoillaan  [1]. Huhtasaari ei ole ajatuksineen yksin. Vuoden 2013 tiedebarometrin mukaan kolmasosa suomalaisista epäilee evoluutioteorian paikkaansapitävyyttä. Periaatteideni mukaisesti en ota tässä blogissa kantaa politiikkaan, vaan käsittelen asiaa pelkästään maailmankatsomukselliselta kannalta.

Evoluutio on nykytiedon valossa kiistaton fakta. Evoluutiota kritisoivat nykyään pääasiassa vain fundamentalismiin kallellaan olevat kreationistit. Heillä ei kuitenkaan ole esittää vakavasti otettavaa kritiikkiä eikä evoluutioteoriaa kumoavaa vaihtoehtoista teoriaa. Argumentointi on lähinnä ideologisista päämääristä lähtöisin olevaa spekulaatiota. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, ettei älykkyys suojaa virhepäätelmiltä [3]. Näin ollen kenenkään yksittäisen tieteilijän argumenteilla ei ole suurta merkitystä, jos ne eivät läpäise tieteellistä vertaisarviointia.

Huhtasaaren evoluutiokritiikki on virheellistä joko tarkoituksella tai tiedonpuutteen vuoksi [2]. Huhtasaari argumentoi, että "Uskonnollisen tunteen ei tarvitse olla tieteellisesti todistettu - toisin kuin tieteen, joka riippuu todistettavasta näytöstä". Tämä onkin toimiva periaate, mikäli uskonnollinen tunne toimii ristiriidattomasti tieteellisesti saadun informaation kanssa. Huhtasaaren tapauksessa näin ei kuitenkaan ole.

Yleinen kristillinen käsitys on, että tiede kertoo miten Jumala toimii, ja Raamattu vastaa kysymykseen "miksi". Näin ajateltaessa on välttämätöntä luopua kirjaimellisesta Raamatun tulkinnasta. Raamatun luomiskertomus sopii evoluutioteoriaan runollisesti ja symbolisesti, mutta ei kirjaimellisesti. Paratiisin tapahtumat on symbolinen kuvaus ihmisen tietoiseksi tulemisesta. Luonnontieteen näkökulmasta tämä kehitys on kuitenkin tapahtunut hyvin pitkän ajan kuluessa, ei yhdessä hetkessä.

Esoteerisen filosofiani mukaan totuudellisuus on yksi tärkeimmistä hyveistä ja vaatimuksista. Maailmankatsomuksen on oltava ristiriidattomassa sopusoinnussa tieteellisen kehitysteorian kanssa.   Ihmisen kehityskertomus on yksi tärkeimmistä maailmankatsomuksen taustalla vaikuttavista tekijöistä. Muun muassa näkemys ihmisen asemasta luomakunnassa muiden eliölajien joukossa rakentuu  tästä käsityksestä. Jos ihminen uskoo ensimmäisen ihmisen ilmestyneen maasta, ja toisen ihmisen ensimmäisen kylkiluusta, ei hän ole vakavasti otettava totuuden etsijä. 

Mikä sitten olisi evoluutioteorian kanssa yhteensopiva metafyysinen maailmanselitys? Emanaatio-oppi on muinainen henkisen evoluution konsepti, joka nivoutuu loistavasti yhteen tieteellisen evoluution kanssa [4]. Emanaatio-oppi lisää materiaaliseen evoluutioon henkisen ulottuvuuden. Emanaatio kertoo aineeseen tiivistyneen hengen matkasta kehittyen kohti Jumaluutta. Tämä selitys antaa siis materiaalistiselta kannalta merkityksistä vapaalle olemassaololle tarkoituksen [5].

Alkuräjähdystä edeltävät tapahtumat jäävät toistaiseksi spekulaation alaiseksi; jos ennen alkua oli Jumala tai pelkkää materiaa, voimme yhtäläisesti esittää kysymyksen: mitä oli ennen sitä? Näin ollen materialismi tai deismi eivät kumpikaan anna tyhjentävää vastausta lopulliseen eksistentialistiseen ongelmaan maailman alusta. Voimme kuitenkin eliminoida vastausvaihtoehdoista ilmeiset virheväittämät pois.

Katsomukseni mukainen näkemys ohittaa kysymyksen "mitä oli ensin": sekä maailma että Jumala ovat olleet aina olemassa [6]. Erilaiset syklit alkuine ja loppuine vain rytmittävät ikuista ajan kulkua.

_________

[1] - Laura Huhtasaaren uusi kohu: Missä ovat puoliapinat? 

- Kehitysopista kiistelty Darwinista lähtien - Laura Huhtasaari (ps.) jatkaa linjaa 

- Ps-edustaja Laura Huhtasaari perui heti puheensa: ”En aio olla mykkä jukkapalmu”

[2] Kansanedustaja Huhtasaari on eläin - uskoi tai ei

[3] Älykäs järjettömyys: Kognitiivinen suorituskyky ei suojaa ihmisiä typeryydeltä

[4] Länsimaisessa esoteriassa emanaatio-oppi on kulkeutunut esimerkiksi kabbalistien, hermetistien, uusplatonilaisten ja gnostikkojen kautta tähän päivään asti.
"Emanationism is a transcendent principle from which everything is derived, and is opposed to both Creationism (wherein the universe is created by a sentient God who is separate from creation) and materialism (which posits no underlying subjective and/or ontological nature behind phenomena being immanent)... ...Emanationism is a cosmological theory which asserts that all things "flow" from an underlying principle or reality, usually called the Absolute or Godhead. Any teachings which involve emanation are usually in opposition to "Creation ex nihilo" as emanation advocates that everything has always existed and has not been "created" from nothing. "-Wikipedia
[5] Mielestäni maailmanselityksissä on juuri kyse merkityksellisyyden tavoittelusta. Maailmanselitysten ja -katsomusten pitäisi olla kuitenkin myös yhteensopivia yhteisesti havaittavissa olevan todellisuuden kanssa, josta päästään yhteisymmärrykseen tieteen avulla. Esittämäni salatieteellinen synteesi on subjektiivinen väline totuudellisen merkityksellisyyden tavoittamiseksi.
[6] Katso 4. viittaus. Katso luonnontieteellinen perustelu tästä.

Myyttinen menneisyys

Lemminkäisen äiti, Akseli Gallen-Kallela, 1897.

Kävin Ateneumissa esillä olevassa Tarujen kansat -näyttelyssä. Näyttely sisältää suomalaisten ja norjalaisten taiteilijoiden symbolistisia teoksia noin sadan vuoden takaa. Vaikka Suomen kalevalainen mytologia eroaa norjalaisten viikinkien mytologiasta, on näiden tematiikka yhteensopivaa. Tämä oivallus välittyi näyttelystä erinomaisesti. Käsittelen seuraavaksi muutamaa keskeistä näyttelystä versonnutta ajatusta.

Itselleni aiemmin tuntematon Gallen-Kallelan Pakanuus ja kristinusko -niminen freskon luonnos on symbolisesti mielenkiintoinen. Teoksen miljöö ja teema ovat samankaltaiset kuin Väinämöisen lähdössä. Teoksesta huokuu melankolia suomalaisten oman uskon ja maailmankatsomuksen korvautumisesta valloittajan uskonnolla. Teoksen symboliikka on yksinkertainen ja selkeä. Suomen uskoa edustavat luonnon elementit: nuotiossa palava tuli, katkaistu mänty ja mäntyyn nojaava kantele[1]. Kristinuskoa edustaa miesvoimin rakenteilla olevan kivinen kirkko, katkaistut puut ja risti. Nuotiosta nouseva savuvana yhdistää maassa olevan tulen taivaalla olevaan auringonlaskuun. Maata ja taivasta yhdistävä siniharmaa vana voi olla henkeä symboloivaa savua, tai tulen sammuttavaa vettä. Tuli ja vesi ovat yhteen kietoutuvia elementtejä, joten tässäkin toteutuu aksiooma "se mikä on ylhäällä, on kuin se mikä on alhaalla"[2].

Museon Aino-triptyykin esittelytekstissä oli varsin järkevä selitys Väinämöisen ja Ainon tarinasta: kaikessa yksinkertaisuudessaan tarinan opetus on siinä, ettei kaikkea voi saada. Rahalla tai viisaudella ei voi ostaa rakkautta. Tämänkaltaisiin kertomuksiin voi toki keksiä kehystarinoita mielensä mukaan, kuten Ervast tekee Kalevalan avaimessa. Mielestäni vanhan kansan tarinoiden selittäminen kohtuullisen modernin ajan teosofisella käsitteistöllä on kuitenkin epämielekästä, varsinkin kun ottaa huomioon teosofisen ajatuksen siitä, että kaikki on pohjimmiltaan teosofiaa[3].

Näyttelystä välittyi voimakas kaipuu "vanhoihin hyviin aikoihin". Kuten näyttelyn johdantoteksteissäkin mainitaan, on esillä olevien taiteilijoiden tavoitteena ollut luoda kansaa yhtenäistävää taidetta mytologisen historian avulla. Epäilemättä myyttinen historia voi tukea rakentavalla tavalla yksilöiden ja yhteisöjen identiteettiä, kunhan asioiden todellinen laita ei hämärry. Romanttinen menneisiin aikoihin haikailu ei ole kuitenkaan tarkemmin tarkasteltuna kestävällä pohjalla: kehityksen myötä ihmisten eliniän odote on kasvanut ja hyvinvointi lisääntynyt, sekä sotien määrä ja köyhyys on vähentynyt[4].

Mytologista historiaa on tuotettu lähes kaikissa eksoteerisissä ja esoteerisissä järjestelmissä. Sekularisaation myötä eksoteeristen järjestelmien myyttiset historiat ovat nykyään asettuneet pitkälti niille kuuluvaan symboliseen asemaan. Myyttisten tarinoiden historialliseen todenmukaisuuteen uskovat nykyään lähinnä erilaiset fundamentalistiset suuntaukset.

Esoteerisissa järjestelmissä myyttiseen historiaan tukeudutaan vaihtelevasti. Teosofiassa erilaiset myyttiset kertomukset on esimerkiksi atlantislaisten legendojen myötä sekoitettu todelliseen ja metafyysiseen historiaan. Monilla muillakin järjestöillä on kiusallinen tarve selittää omalle järjestölleen perimyslinja vaikka Christian Rosenkreuzin alkuperäiseen ruusuristiläiseen veljeskuntaan (jonka historiallinen olemassaolo on itsessään kyseenalainen), alkuperäisiin temppeliritareihin tai Raamatun henkilöihin asti. Mikäli järjestelmän ytimessä on tosiasiallinen usko johonkin myyttiseen kehystarinaan, on koko järjestelmän uskottavuus kyseenalainen.

Myyttisiin historioihin fundamentalistisesti suhtautuvat järjestelmät ovat heikolla pohjalla suhteessa totuudellisuuden vaatimuksiin, koska myyttisiä tarinoita ei voida osoittaa paikkaansa pitäviksi. Hyväksyttävänä näkökulmana asiaan voidaan kuitenkin pitää erilaisten myyttisten tarinoiden käyttämistä puhtaasti allegorisessa ja kasvattavassa merkityksessä. Samalla on korostettava totuudellisuuden hyveen hengessä, että kertomuksilla on vähän, tai ei ollenkaan vastetta reaalisessa historiassa. Myyttiseksi tunnistetuilla kertomuksilla voi olla kuitenkin samastumisen kautta identiteettiä kohottava vaikutus.

Pohjolassa on omaperäinen myyttinen historia, josta on syytä olla ylpeä. Tämänkaltaiset esilletuonnit ovat äärimmäisen tarpeellisia, ja näyttelyn saaman positiivisen palautteen perusteella aiheelle löytyy myös tilausta.

_______

[1] Kanteleen ääniaukoksi on kaiverrettu hakaristi. Epäilemättä kansallisromanttinen kuvasto yhdistettynä hakaristiin voi herättää nykypäivänä epäilyksiä, mutta "Hakaristi on tuhansia vuosia vanha symboli ja pohjolassa sitä on käytetty pitkään onnen vertauskuvana." -Kantele.net

Kallelan freskon luonnos on tehty 1899, joten tässäkään teoksessa ei voi olla viittausta myöhempiin natsi-Saksan tapahtumiin. 

[2] Hermes Trismegistos, Smaragditaulu

[3] Teosofinen synkretismin idea on sinänsä varteenotettava näkökulma, mutta teosofian tapa kääntää kaikki omalle kielelle estää kunkin omintakeisen järjestelmän ymmärtämisen niiden omista lähtökohdista käsin.
[4] Tässä on yksi positiivista historiankehitystä tukeva artikkeli: The world is getting better all the time, in 11 maps and charts