Kristillistä symboliikkaa

Symbolit muodostavat uskonnossa helposti omaksuttavia merkityssisältöjä. Kristinuskossa on suuri määrä raamatullista ja Raamatun ulkopuolista symboliikka. Symboliikka ei ole aina ristiriidatonta: leijona voi olla Raamatussa joko Saatana (1. Piet 5:8) tai Jeesus (1. Moos 49:9). Samoin kointähti eli aamutähti (Venus) mainitaan Raamatussa sekä Jeesuksen (Ilm 22:16) , että Saatanan (Jes 14:12) vertauskuvana.

Vanhassa testamentissa vuohi kuuluu syötävien eläimien joukkoon, eli se ei ole saastainen (5. moos 14:4). Kuitenkin nykyään vuohi on varsin tunnettu Saatanan symboli. Vuohen demonisoimisesta voisi kirjoittaa enemmänkin, liityen kreikan mytologiaan ja moderniin saatanan palvontaan. Mielenkiintoista on se, että C.S. Lewiksen Narniassa faunit eivät ole mitenkään saatanallisia olentoja, eräänkin nimi on Bacchus.

Kotka mainitaan vanhassa testamentissa saastaiseksi, "inhottavaksi" eläimeksi (3. moos 11:13), vaikka sitä pidetäänkin nykyään profeetallisena eläimenä, ja Johanneksen symbolina.

Lähes kaikki nykyiset kristilliset symbolit ovat olleet käytössä ennen kristinuskoa muussa merkityksessä. Esimerkiksi risti erilaisine variaatioineen on vanha symboli, kalasymboli käännettynä pystyyn symboloi hedelmällisyyttä, triqueta oli alunperin kelttiläinen kolmoisjumalan tunnus jne.

Tuttujen symbolien käyttö uudessa merkityksessä voi auttaa uuden uskonnon omaksumisessa (tai omaksuttamisessa). Vanhoja symboleja on myös vaikea tuhota, joten ne on kätevämpää omaksua uudella merkityssisällöllä. Toisaalta uuden, "alkuperäisen" uskonnon viesti voi olla myös vaikeampaa ottaa todesta, jos sen esittämä asia on tunnettu jo paljon kauemmin hieman erilaisena. Vieraat symbolit voidaan myös demonisoida, jolloin ne voidaan omaksua omaan järjestelmään "negatiivisina symboleina", esim. vuohi. Näin ollen symboli ei lakkaa olemasta (koska symbolien hävittäminen on vaikeaa), vaan muuttuu kielletyksi.

Kristinuskon ja pakanauskontojen yhtäläisyyksistä on kirjoitettu paljon vertailevan uskontotieteen menetelmillä, joten tässä esitetyt näkökohdat ovat vain pintaraapaisu aiheesta[1]. Ylhäällä oleva kuva ei muuten ole se hyvä paimen, jota ehkä ajattelit, vaan Orpheus.


_____________
[1] Ks. Prof. V.T. Aaltosen Miksi en ole kristitty?

Tieto ja usko

Tieto on yleispätevä, todistettavissa oleva näkemys. Usko on intuitiivinen kokonaisnäkemys, joka täyttää ne kohdat todellisuudesta, joita ei voida (tällä hetkellä) tietää, eli todistaa yleispätevästi.

Uskon ja tiedon suhde on kuitenkin ihmisillä yksilöllinen. Ihminen voi valita luottaa ainoastaan tietoon, ja minimoida omat uskomuksensa. Hän ei siis tee olettamuksia tiedon yli. Seurauksena on varsin materialistinen maailmankuva, joka ei tyydytä kaikkia.

Ihminen voi myös valita uskonsa olevan tärkeämpi kuin tiedon, jolloin hän ennemminkin uskoo uskonsa tai uskontonsa mukaan välittämättä siitä, mitä tiedetään. Subjektiivisesti tällaisen uskovan usko on tietoa, joka korvaa yleisen, väärän tiedon. Hänen uskonsa näkemys ei kuitenkaan ole (tämän määritelmän mukaan) tietoa, koska se ei ole yleispätevästi todistettavaa.

Tieto ja usko voi olla myös ristiriidattomassa asemassa, kun usko jatkaa siitä, mihin tieto jää. Tällöin on kuitenkin tärkeää, että tiedostetaan ne uskon ja tiedon rajapinnat, jotka eivät ole selviä. Myös uskon aluetta voi tutkia erilaisten uskomusten ja logiikan varassa, jolloin uskomuksen totuudellisuudella on mahdollisuus kehittyä. Tiedon luonteesta on huomioitava, että uudet tutkimukset voivat kumota vanhaa tietoa, joten se tieto, mikä voidaan ajatella tiedoksi, on muuttuvaa. Tämä kertoo ainoastaan siitä, että tieto elää; sillä on valmius korjata itseään. Usein uskonnon ongelma on siinä, että sen maailmankuva on lyöty lukkoon tuhansia vuosia sitten, joten se ei välttämättä sopeudu helposti uuteen tietoon. Myös tiukka tiedon käsitys on virheellinen silloin, kun se väittää voivansa todistaa asioita, joita se ei voi todistaa, sen sijaan, että luovuttaisi tällaiset asiat harkinnanvaraisesti uskon varaan.

On tietysti totta, että esimerkiksi uskoa keijuihin ja enkeleihin voidaan pitää täsmälleen yhtä uskottavina. Näiden olemassa olosta ei vain ole näyttöä, joskin niihin uskovien havaintoja on olemassa. Voidaan myös keksiä joku uusi näkymätän olio, joka voisi periaatteessa olla olemassa, koska sen olemassa olemattomuutta ei voida todistaa. Kuitenkin todistustaakka on väitteen esittäjällä, eikä sitä epäilevällä.